Chigozie Obioma : Kalamiehet (suom. Heli Naski, Atena, 2016)

kalamiehet2     Kalamiehet on nigerialaissyntyisen Chigozie Obioman (s.1986) esikoisteos. Obioma kuvaa herkästi kasvavia poikia, perhedraamaa ja samalla koko nyky-Nigerian heimosotien repimää haurasta yhteiskunnallista tilaa. Obioma sanookin kirjailijan jälkisanoissaan, että poikien perhe on Nigerian suurimpien heimojen metafora. Ne riitelevät keskenään, joutuvat ulkopuolisten voimien väliintulon kohteeksi, ja joutuvat kärsimään paljon.

Kalamiehet on romaani veljeksistä, jotka joutuvat yhtäkkiä henkisesti tuuliajolle. Perheen isä, herra Agwu, kaikkivoipa patriarkka, muuttaa työkomennukselle toiselle puolelle Nigeriaa eikä äiti saa enää otetta kasvavista, murrosikäisistä pojistaan. Pojat karkaavat kalastamaan saastuneen joen partaille. Eräällä kalastusmatkalla kylähullu Abulu syytää poikien päälle karmean kirouksen. Hän ennustaa, että yksi veljistä tappaa toisen. Kirous ottaa vallan, pelko kasvaa, veljesten välit kiristyvät. Mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka isä toivookin pojistaan varttuvan urhoollisia, kunnon poikia: ” tahdon teidän olevan unelmien kalastajia, jotka eivät luovuta ennen kuin saavat kaikkein suurimman saaliin. Tahdon teidän olevan täystuhoja, uhkaavia ja lyömättömiä kalastajia. Sellaisia, jotka eivät kalasta Omi-Alan kaltaisella saastaisella rämeellä vaan henkisillä vesillä. Kunnianhimoisia ja tarmokkaita. Lapsia, jotka kastavat kätensä elämän jokiin, järviin ja meriin ja niittävät menestystä lääkäreinä, lentäjinä, professoreina, lakimiehinä. Ymmärrättekö?” Vanhempien toiveet eivät toteudu, kaikki murskaantuu, kun pelko ja kostonhenki ottavat vallan.

Suosittelen kirjaa sinulle, joka haluat tehdä lukumatkan tämän päivän Afrikkaan. Aiemmin minua on afrikkalaiseen kirjallisuuteen johdatellut monesti Nobel-ehdokkaana ollut James Ngugi (nykyään kikiju-nimeltään Ngugi wa Thiog’o). Ihastuttavia lukuelämyksiä olen saanut myös toiselta nigerialaiselta kirjoittajalta Chimamanda Ngozi Adichielta, jonka keväällä ilmestyvää uutta suomennosta Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, odotan innolla. Kuka Afrikasta kirjoittava kirjailija on sinun suosikkisi? Kenties Ernest Hemingway ja Afrikan vihreät kunnaat tai Henning Mankell monilla Afrikka-teemaisilla teoksillaan?

Sirkka K.

Kesäisiin lukuhetkiin suolantuoksuista merta ja kartanoelämää

Milla Keränen: Kapteeni (Gummerus, 2016)

Mikaela Strömberg: Sophie. (Schildts & Söderströms, 2015)

Umpimähkään nämä kaksi romaania etsiytyivät käsiini. Ne houkuttivat, niistä huokui menneen maailman tuoksua. Milla Keräsen ”Kapteeni ” vie lukijansa suolaisenmakuiselle 1700-luvulle purjelaivojen, pönäköiden porvareiden ja laivanvarustajien maailmaan. Mikaela Strömbergin ”Sophie” liikuttaa meitä 1800-luvun Pietarin keisarillisissa salongeissa ja Itä-Uudenmaan köyhemmissä kartanoissa. Molemmat liikuttavat mielikuvitusta ja viihdyttävät. Molemmat kirjat ovat varmasti vaatineet kirjoittajiltaan paljon taustatyötä ja perehtymistä aikakauteen.  Ja molemmat ovat onnistuneet.

Mikaela Strömberg kertoo kirjassaan Sophie von Behsen (1828-1886) tarinan. Hurmaava, nuoruudessa ailahtelevainen Sophie naitetaan Pietarissa hollantilaiselle kauppiaalle, joka osoittautuu melkoiseksi seikkailijaksi. Jotta suuremmilta katastrofeilta vältytään nuoripari muuttaa syrjäiseen Suomeen ja viettää siellä vaihtelevalla menestyksellä kartanonelämää. Perhe kasvaa, vuodet kuluvat. Ihmisen luonto ei vain muutu….

Milla Keräsen Kapteenissa kerrotaan Johanin ja Gretan rakkaustarina.  Johan on jo pikkupoikana saanut lempinimen Kapteeni. Niin hän rakastaa laivoja ja merenkulkua.  Purjehtiessaan maailman merillä hän kaipaa Gretansa luokse Porvooseen.  Kauppapuodissa Suomessa ikävä kaihertaa takaisin merelle. Merenkulkijain kutsu on vahva. Kumman kutsu on voimakkaampi?  Meren vai vaimon?

Näiden kirjojen inspiroimana voisi tehdä kesäretken vanhaan Porvooseen tai Loviisaan.  Niin aidosti herää suomalainen mennyt maailma kirjoissa eloon. Strömbergin kirjan luvut ovat lyhyitä ja hyvin  informatiivisia. Niihin kätkeytyy paljon huumoria ja piikittelyä kohtalolle.  Keräsen kerronnassa tempo on levollisempaa, lukijalle jää enemmän aikaa viivähtää niin Warringtonin kannella kuin Tammisaaren kallioilla. Länsi-Uudellamaallakin kuljetaan, kirjan tapahtumapaikat  vaihtelevat ripeään tahtiin, mikä miellyttää nojatuolimatkailijaa.

Hyviä kesäisiä lukuhetkiä!

Sirkka K.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (WSOY 2016 )

eurooppalaiset     Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet sijoittuu nimensä mukaan eri puolille Eurooppaa. Romaanissa lähimenneisyyden käänteet ja tavallisten ihmisten arki risteävät toisiaan. Se kertoo tarinoita ihmisistä, jotka kytkeytyvät toisiinsa paikallisesti ja/tai ajallisesti. Mukana on niin Itä-Euroopan suuri muutos 80-luvun alusta 90-luvun taitteen Berliinin muurin murtumiseen, idän ja lännen asukkaiden mahdollisuuksien ääripäät, kuin myös nykymaailman viestintätekninen myllerrys ja sen mahdollistama ihmisten raaka hyväksikäyttö.

Emma Puikkosen episodiromaanissa jokaiseen kohtaukseen sisältyy jotain yllättävää, odottamatonta, mikä saa todellisuuden näyttämään toiselta. Yllätyksellisyys kestää loppuun asti eikä tule lainkaan tunnetta ”mä niiin tiesin tämän”. Kirjan jokaisella henkilöllä on myös oma ääni, joka näkyy tekstin tasolla hienosti. Lukijaa saattaa ajassa hyppely hämmentää, mutta toisaalta ratkaisu on ymmärrettävä, kun episodeissa henkilöiden eri ajanjaksoihin liittyvät tarinat risteävät toisiaan. Uutta tämä tekniikka ei ole, jo modernismin pioneerin Virginia Woolfin v. 1925 ilmestyneessä romaanissa Mrs Dalloway on keskeistä liike, sekä ajassa että paikassa.

Romaanin maailma on hyvin rinnastettavissa nykymaailman myllerrykseen pakolaisvirtoineen. Luin kirjan loppuun junamatkalla Helsingistä Hyvinkäälle, ja keskittyessäni olin ajaa asemani ohi. Helsingin kaduilla näkemäni sopi jotenkin NIIIN tuon kirjan maailmaan. Helsingin keskustan läpi kävellessä silmilleni hyppäsi monin tavoin nykymaailman ääripäät. Yhtenä kuvana mieleen jäi näky, missä Ekbergin kahvilan terassilla istuvan sikaria polttavan pukumiehen lähellä maassa istui molemmin puolin kerjäläinen kuppeineen.

Romaani ei ole masentava, vaikka asiat ovat rankkoja. Esimerkiksi vaikean halvauksen takia petipotilaaksi jäänyt Johannes yrittää parhaansa, mutta ei erikoisen näkijänkyvyn saaneena aina oikein ole läsnä perheelleen. Puolison pinnan kiristyttyä räjähdykseen asti Johannes lopulta pystyy pukemaan kykynsä sanoiksi, ja he molemmat saavat rauhan. Puikkonen kirjoittaa koskettavasti ihmisistä lähihistorian melskeissä, ja episodit kohtaavat hienosti lopussa.  Pidin erityisesti romaanin lopusta, joka nostaa esiin nuoret vaihtoehtoisen tulevaisuuden toimijoina. Sillä meillä on aina toivo nuorissa tästä kamalasta maailmasta huolimatta!

Kirsti Ahlsten

Valste, Juha: Neandertalinihminen: kadonnut lajitoveri

neandertalinihminenViime vuonna ilmestyi kaksi hyvää teosta neandertalinihmisistä. Jos tietosi heistä ovat peräisin muutaman vuoden takaa, kannattaa lukea tämä Valsteen teos, sillä neandertalinihmisistä on saatu paljon uutta tietoa viime vuosina DNA-tutkimusten myötä.

Valsteen kirja kertoo tämänhetkisen tiedon mukaisesti neandertalilaisista. Millaisia he olivat, minkälaisessa maailmassa he elivät ja miten. Hän kertoo myös, miten neandertalilaiset ovat sukua eri ihmislajeille ja mikä nykytiedon mukaan on neandertalilaisten perimä nykyihmisissä. Valste pohtii myös sitä, ovatko neandertalilaiset asuneet aikoinaan Suomessa ja kertoo Susiluolan tutkimusten tuloksista.

Valste on varsin hyvä kirjoittamaan asioista niin, että teksti on helppolukuista, vaikka kirjassa puhutaankin paljon asiaa. Suosittelen etenkin kaikille, jotka haluavat kartuttaa yleistietämystään.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea myös Chris Stringerin kirja Vain yksi jäi: miten meistä tuli ainoa ihmislaji (2014) ja Svante Pääbon Neandertalilainen: kadonnutta perimää etsimässä (2015). Pääbon teos kertoo melkeinpä jännityskirjan tapaan hänen tutkimusryhmänsä kamppailusta neandertalilaisten perimän selvittämiseksi.

 

villikissa2

Alki Zei: Villikissa katsoo lasin takaa. Suomentanut Marikki Makkonen. 4. painos, WSOY 1995.

Kirjastossa oli äskettäin mielenkiintoinen näyttely Haluan kasvaa aikuiseksi, toista maailmansotaa käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja. Näyttely toi mieleeni kirjan, joka joskus 60-luvun lopulla teki minuun suuren vaikutuksen, ja ilokseni löysin uudemman painoksen kirjaston hyllystä. Kun en ole koskaan oikein kasvanut aikuiseksi, luen edelleenkin aina välillä lastenkirjoja. Hyvät lastenkirjathan ovat hyviä kirjoja kenen tahansa luettaviksi.

Kreikassa, Samos-saarella Ikaroksen merellä, asuu Melia-tyttö perheineen, johon kuuluu pankkivirkailijaisä, lapsellinen kotirouvaäiti, isosisko Myrto, isoisä, joka on filosofi ja historiantutkija, sekä isotäti Despina. Melian elämään tuo jännitystä hauska vanhempi serkku Niko, joka kertoo jännittäviä satuja vierassalongin lasikaappiin suljetusta täytetystä villikissasta, joka karkaa öisin vaeltamaan ympäri maata.

Mutta Melian onnellisen lapsuuden rikkoo vuoden 1936 poikkeustila ja sotilasdiktatuuri. Kaikki muuttuu, kissanpojan nimeä myöten. Myrto ja Melia ristivät kissan Demokratiaksi, koska se oli hauska sana, joka toistui isoisän ja vieraiden väittelyissä, mutta he joutuivat lyhentämään nimen Demoksi, etteivät naapurit kuulisi heidän hoilottavan kiellettyä sanaa kutsuessaan kissaa kotiin illalla.

Pahempaa on, että Niko joutuu piilottelemaan poliiseilta ja että villikissa on epäilyksen alaisena sen jälkeen, kun lapset lörpöttelevät sen matkoista Espanjan sotaan. Aikuiset käyttäytyvät kummallisesti, ja yhtäkkiä ei aina olekaan oikein puhua totta. Lopulta Melia ei voi kertoa kaikkea edes Myrtolle, joka on liittynyt koulun nuorisoliittoon ja käyttää ylpeänä univormuaan ja opettelee natsitervehdystä.

Kirja on kirjoitettu 60-luvun alussa, ja se on edelleenkin ajankohtainen. Sen mustavalkoinen ”hyvät vallankumoukselliset/pahat fasistit” -asettelu voi vähän ärsyttää tämän päivän aikuista(kin) lukijaa, mutta kirjassa ei kuitenkaan saarnata. Isoisän kertomat antiikin tarut ja Niko-serkun villikissasadut yhdistävät menneisyyden ja nykyhetken ja tuovat jännitykseen mukaan sadunomaisuutta, joka kuitenkin katoaa, kun Melia joutuu näkemään, että sisarusten seikkailut ovat totisinta totta ja vaarat ovat oikeita.

Alki Zei eli lapsuutensa Samos-saarella. Hän opiskeli filosofiaa ja näytelmätaidetta Ateenassa ja elokuvataidetta Moskovassa, jossa hän asui poliittisena pakolaisena 1954-1964. Juntan tultua valtaan Kreikassa 1967 Zei pakeni Ranskaan ja palasi Kreikkaan vasta 70-luvulla. Häneltä on suomennettu toinenkin lastenkirja, toisesta maailmansodasta kertova Tämä on sotaa, Petros, joka oli mukana Haluan kasvaa aikuiseksi –näyttelyssä.

Leena Lehto

Mamen Sánchez : On ilo juoda teetä kanssasi (2015)

On ilo juoda teetä kanssasi -kirjan hulvattomat päähenkilöt vievät lukijansa hyvän tuulen lukumatkalle Madridiin ja Granadan pieniin vuoristokyliin. Päähenkilöitä on useita, keneen heistä rakastuisi eniten? Ensinnäkin on rikas englantilainen poikamies Atticus Craftsman, joka saa äveriäältä isältään tehtäväksi matkustaa Madridiin lakkauttamaan Librarte –lehti ja irtisanoa sen henkilökunta. Atticus ei matkustaa minnekään ilman omia teenkeittovälineitään ja Earl Grey –teetä. Toiseksi on ihastuttuva Librarte-lehden naisviisikko, joka alkaa kutoa juonta lehtensä pelastamiseksi. Kuka voikaan pysäyttää Bertan, Soleán, Marian, Asunciónin ja Gabrielan? Onko hän kenties konstaapeli Manchego, jonka Atticusin vanhemmat palkkaavat etsimään kadonnutta poikaansa?

Kirjassa on näppäriä pikkuviittauksia maailmankirjallisuuden eri klassikkoihin. Teevarusteiden lisäksi Atticuksella on aina matkassaan myös oma salainen eroottisten kirjojen kirjasto. Se koostuu viidestä merkkiteoksesta. Arvaatteko mitä kirjoja ne ovat?

Mamen Sanchez (s. 1972) on tämän hetken suosituimpia kirjailijoita Espanjassa. Hän on toiminut mm. Hola! –lehden päätoimittajana Meksikossa. Innolla odotan, tulisiko tähän ensimmäiseen suomennettuun teokseen jatkoa ja muovautuisiko se kenties hyväntuulendekkarin suuntaan päähenkilönään komisario Manchego.On_ilo_juoda_teeta

Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika

konmariJapanilainen Marie Kondo on kirjoittanut kirjan kodin järjestelystä. Konmari: siivouksen elämänmullistava taika, on keikkunut kirjastojen varatuimpien teosten listoilla ja varmasti kirjakauppojenkin myydyimpien teosten listoilla. Kirja siis yksinkertaisesti auttaa lukijaansa luopumaan turhasta tavarasta. Kondo on pitänyt järjestelystä ja siivoamisesta jo lapsesta lähtien. Tällä hetkellä hän johtaa menestyvää ammattijärjestämisen yritystä, joka auttaa asiakkaitaan raivaamaan kodistaan seesteisen ja hyvänolon tilan.

Marie Kondo esittelee teoksessaan hyvän tekniikan tavaroista luopumiseen. Hän käsittelee myös erikseen omia tavararyhmiä, esimerkiksi eri vaatelajeja, kirjoja, papereita ja tunne-esineitä. Kirjasta saa lisäksi apua jäljelle jääneiden tavaroiden sijoittamisessa ja luonnollisesti kirja tarjoaa myös henkistä tukea muutokseen ja luopumisen tuskaan.

Sovelsin itse kirjan oppeja ja luopuminen oli kyllä helpompaa niiden avulla. Kirja sai siis jopa kirjastotädin harventamaan kirjahyllyään. Kannattaa kokeilla itse!

Konmaria on nyt myös saatavilla useampi kappale sähkökirjana Ratamo-kirjastojen e-kirjakokoelmassa.