David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö (Siltala 2016)

Aikuistenosaston kirjallisuuspiirissä ei Wallacea käsitellä, joten kerron suosikkikirjani viime vuodelta tässä blogissa, ja se oli Kummatukkainen tyttö. Kirjastonhoitajana monen kirjan lukeminen on jäänyt puolitiehen, kun ei kiinnosta eikä kaikkea ehdi. Onneksi toisinaan aloitan kirjan, joka vie heti mukanaan. Sellainen oli David Foster Wallacen Kummatukkainen tyttö (ja muita kertomuksia).

Vuonna 2008 vain 48-vuotiaana itsemurhan tehnyt Wallace oli taiteilijana novellisti, joka kirjoitti sukupolvensa haastavimman romaanin, Infinite Jest (1996). Tuota romaania en ole lukenut, mutta luin hänen novellikokoelmista kootun ja vasta 2016 suomennetun Kummatukkainen tyttö. Sekopäinen teos iski aivan oudosti mielihyvähermooni, ja lukukokemus oli todella nautinnollinen. Kaikki novellit ei ole riemastuttavia, mutta nauroin hervottamasti esimerkiksi lukiessani novellia Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen. Vielä enemmän kaikessa karmeudessaan sain kiksejä niminovellista Kummatukkainen tyttö.

Tässä teille satiiria nykyajasta raadollisimmillaan:

Onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen. Hän oli heti tilanteen tasalla, tyyni ja valpas, notkea ja solakka, hyväkuntoinen ja omatoiminen yksinäinen susi – vieläpä tehokas – elämän harmaassa erämaassa, ei enää vähääkään viileä vaan sulava ja aikaansaapa, ja yhtenä laupiaan samarialaisen vilauksena hän oli taittanut kivisen taipaleen,…” (s.12) Jos tämä ei sinua naurata, et tunne tämän päivän työelämää. Mietipä, koskeeko nämä vaatimukset jo meitä kaikkia vai vain liike-elämää.

Kummatukkainen tyttö kuvaa maailmaa, josta mieleen tulee Edward St Aubyn  Patrick Melrosen -sarjan omaelämänkerralliset tarinat. Raha ei tee onnelliseksi, eikä hulluus ole yksinkertainen asia – Hulluus ei välttämättä yhtään näy ihmisestä, eivätkä hullut ole homogeenista massaa. Lukiessani mietin taas kerran myös sitä, ovatko hullut ja narrit yhä tänäkin päivänä ne ainoat oikeat viisaat, kuten jo Antiikin aikaan kirjoitetuissa teksteissä näkyisi olevan.

Joku pitää Wallacea vaikeana, esim. tosi pitkien virkkeiden ja tyylivaihdosten takia. Minusta hyvä suomentaja (Juhani Lindholm) on välittänyt hienosti elämyksellisyyden ja ainutkertaisen tarkkuuden tunnun. Mutta miten suomentaa vaikka novellin Kaikki on vihreää alkukielinen lopetus, joka on kuin laulua:

”She is looking outside, from where she is sitting, and I look at her, and there is something in me that can not close up, in that looking. Mayfly has a body. And she is my morning. Say her name.”

Kirsti Ahlsten

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s