Avainsana-arkisto: naiskirjailijat

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Suomentanut Jaana Nikula. Into 2017.

Zinaida Lindénin novellit houkuttelevat keltaisten, raikkaitten appelsiinien lailla. Puraisen ja yllätyn. Yhdessä maistuu mehukkuus, toisessa lempeä purevuus.  Pyyhin mehun ja tahmeat tipat leuastani talouspaperiin. Ja haluan rohmuta suuhuni heti seuraavan. Mikä niissä koukuttaa?  Olisiko sopiva ripaus slaavilaista eksotiikkaa ja idän mystiikkaa kylvettynä suomalaiseen maaperään. Imeliä ja makeita ne eivät ole. Niissä yhdistyy herkkä, maanläheinen, syvästi koskettava inhimillisyys liitettynä humaaniin maailmankansalaisuuteen. Ihmiset ovat hauraita ja vahvoja samalla kertaa. He roikkuvat kuilun reunalla ja taustalla väijyvät erilaiset henkilökohtaiset kriisit ja maailmankatastrofit.

Zinaida Lindén on suomenruotsalainen ja venäläinen kirjailija, joka on syntynyt Leningradissa 1963. Suomeen hän on avioitunut 1991. Lindén on myös kääntänyt venäjäksi mm. Kjell Westön, Claes Anderssonin ja Monica Fagerholmin teoksia. Kirjallisesta tuotannostaan Lindén on saanut palkintoja, huomatuin on vuoden 2005 Runeberg-palkinto teoksesta I väntan på en jordbävning (Ennen maanjäristystä, 2005), joka aikanaan johdatteli minut hänen tuotantoonsa. Jo siinä miljöö vaihteli Suomesta ja Neuvostoliitosta Japaniin. Näissä samoissa maisemissa liikutaan myös useissa tuoreimman novellikokoelman kertomuksissa.

 

Kokoelman alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on Valenciana. Teos koostuu kahdeksasta novellista.  Alkuperäisteoksen niminovellissa Valenciana, suomalais-filippiiniläinen perhe on sukuloimassa Japanissa. Samaan aikaan islantilainen tulivuori Eyjafjallajökull sotkee Euroopan lentoliikenteen ja perhe jää jumiin Japaniin. Novellissa Ei hääppöinen aviomies rouva Hayasaka odottaa innolla miehensä eläköitymistä, jolloin hän aikoo ilmoittaa miehelleen jättävänsä tämän. Rouvan suunnitelma on muuttaa Suomeen ja perustaa täällä japanilaisturisteille suunnattu ravintola. Mutta mitä tapahtuukaan, kun mies sairastuukin syöpään. Eniten minua koskettaa novelli Lentäjänpoika. Lentomatkalla Helsingistä JFK:n lentokentälle omaan kuoreensa käpertyneen stuertin henkinen ulkopuolisuus alkaa murtua kun hän saa kaitsettavakseen isänsä luokse Seattleen yksinmatkustavan pikkupoika Aleksin. Lempeä, välillä ilkikurisesti ilkamoiva huumori on myös ominaista Lindenin kerronnalle. Lukijalle on luvassa myös yllättäviä uudelleenkohtaamisia, kun edellisen kertomuksen henkilöt saattavat vilahtaa statistin roolissa uudessa kertomuksessa.

Nautinnollisia lukuhetkiä

Sirkka Kontiainen

P.s. Rakkaus kolmeen appelsiiniin on myös Sergei Prokofjevin ooppera. Onko oopperalla ja Lindénin samannimisellä novellilla muuta yhteistä kuin appelsiini, joka ojennetaan hiilisangosta leningradilaisessa mielisairaalassa? Sen saat tietää, kun luet novellin ja tutustut oopperaan!

Mainokset

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2015.

Beijingiin sijoittuva Yksinäisyyttä kalliimpaa on nykyään USA:ssa asuvan Yiyun Lin kolmas suomennettu teos, aikaisemmin ovat ilmestyneet Kulkurit ja Kultapoika, smaragdityttö. Li kirjoittaa englannin kielellä länsimaiselle lukijakunnalle, kuten monet muutkin suomeksi käännetyt kiinalaissyntyiset kirjailijat. Li syntyi 1972 ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1996.

Kirja kertoo kahdesta naisesta ja yhdestä miehestä, nuoruudenystävistä, joiden ystävyyden rikkoo murha, johon joku heistä saattaa olla syyllinen. Tarina liikkuu vuoden 1989 Beijingistä nykyhetkeen, jolloin myrkkyä saanut nainen lopulta kuolee maattuaan kaksikymmentä vuotta koomassa. Kirja ei keskity olemaan varsinaisesti murhamysteeri (sehän ei ole kirjastossakaan dekkariosastolla), vaan purkaa ystävysten välisiä monimutkaisia tunteita, heidän omia salaisuuksiaan ja heidän suhdettaan uhriin, heitä viitisen vuotta vanhempaan opiskelijaan, joka on ennen murhaa menettänyt opiskelupaikkansa ja koko tulevaisuutensa Tiananman-aukion tapahtumien seurauksena. Kolme ystävää eroavat toisistaan kohtalokkaan illan jälkeen, ja vaikka he ehkä haluaisivatkin pitää yhteyttä, he eivät uskalla – epäilykset ja syyllisyys erottavat heidät. Boyang jää Beijingiin, tytöt päätyvät Yhdysvaltoihin kovin erilaisiin kohtaloihin.

Kirja on mielenkiintoista luettavaa jo sen takia, että Li tuntee Kiinaa sisältäpäin. Beijingin sivukadun korttelin asukkaiden elämä tuntuu todellisilta, niin outoa kuin se suomalaisesta onkin. Lapsi voidaan lähettää asumaan isovanhempiensa luo, jolloin hän ei tapaa vanhempiaan kuin pari kertaa vuodessa. Toisaalta joissain talouksissa asuu kolme sukupolvea yhdessä parissa huoneessa, ehkä vielä heidän lisäkseen naimaton serkku tai isotäti. Vanhat tädit ja sedät ja pihalla leikkivät lapset tietävät tai uskovat tietävänsä toisistaan kaiken tietämisen arvoisen. Kun uusi tyttö, yhden perheen sukulainen, muuttaa pihaan, se vaikuttaa kaikkien elämään, ja tulokas pyritään sijoittamaan omalle paikalleen yhteisössä, halusi hän sitä tai ei. Vaikka korttelin asukkaat tuntuvat tietävän toisistaan kaiken, joka perheellä on omat tapansa ja omat tiukasti vaietut salaisuutensa.

Li kirjoittaa helposti lähestyttävää ja mukaansa vetävää proosaa. Suosittelen niillekin, joita sana murhamysteeri ei houkuttele.

Alice Munro: Jupiterin kuut (Tammi 2017)

Alice Munron Jupiterin kuut –novellikokoelman alkuteos on julkaistu jo vuonna 1982, joten kokoelma kuuluu nk. alkutuotantoon. Munron kertomuksissa ollaan usein rakkauden käännekohdissa, punnitsemassa omaa elämää ja tunteita. Novellien ihmiskuva ei ole romanttinen. Esimerkkinä novellin Prue nimihenkilö on illallisella rakastajansa Gordonin luona, kun ovikello soi, ja ovesta ilmestyvä nainen lyö Gordonia viikonloppulaukullaan. Episodin jälkeen Gordon kertoo rakastavansa laukulla lyönyttä naista, mutta haluaisi silti mennä Pruen kanssa naimisiin sitten muutaman vuoden päästä, kun rakkaus on ohi.

Munron kertomuksissa ei elämä ole ruusuilla tanssimista, mutta hän asettelee sanat lempeään huumoriin. Lukijaa hymyilyttää hupsut mutta kuitenkin rakastettavat ihmishahmot. Tekstin lukeminen on kuin keskustelisin elämästä viisaan naisen kanssa. Arkiset asiat, elämän outous ja näennäisen merkityksettömät asiat tulevat uuteen valoon paljastaen samalla paljon ihmisyydestä.

Kiinnostavaa olisi lukea enemmän kirjailijan elämästä. Esimerkiksi novellissa Kalkkunasesonki hän kertoo elävästi kalkkunoiden teurastuksesta, ja ihmettelin kovin miten nyt noin yksityiskohtaista kuvausta: ”…Selkärangan hän katkaisi keritsimillä. Rouskis, rouskis, hän sanoi lempeästi. Pistäpä nyt kätesi sisään. Minä pistin. Syvällä kalkkunan sisälmyksissä oli hyytävä kylmyys. Varo Luunsiruja. Minun oli irrotettava varovasti lihaa yhdistävät kalvot. Hupsista keikkaa, Herb käänsi linnun ja taivutti sen jalat. Polvet yhteen, Brownin muori. Kas näin. Hän otti painavan veitsen, asetti sen polvilumpiolle ja rusautti koivet irti.”  (ss. 86-87). Myöhemmin sain lukea, että Munron isä oli jossain vaiheessa kalkkunafarmari.

Alice Munro ei koskaan ole ollut paljon julkisuudessa, mutta ei varsinkaan viime vuosina, vaikka hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2013. Englanninkielinen wikipedia kertoo, että hän on sairastanut syöpää ja on kokonaan vetäytynyt julkisuudesta.

Toivottavasti Munron elämäkerta, jonka Sheila-tytär on kirjoittanut, vielä suomennetaan.

Jupiterin kuut on hyvä, mutta ei mielestäni kirjailijan paras teos. Olisiko kirjailijan kynä terävöitynyt vuosien varrella? Munron uudemmissa teoksissa lyhytproosan vallankumous näkyy tavalla, jolle tuskin löytyy vertaista. Suosittelen!

 

Kirsti Ahlsten

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

hassinenKalmari on rinnakkaisteos muutama vuosi sitten julkaistulle romaanille Popula. Romaaneja yhdistää sivuhenkilö, Jukka Kalmari, mutta kyseessä ovat täysin itsenäiset teokset.

Tämän päivän Suomeen sijoittuvassa Kalmarissa populistijohtajan ja ministerin nuoruudenaikainen päiväkirja joutuu vääriin käsiin. Löytäjä on Kaius Karvio, perinnön turvin elelevä vapaaherra, joka inhoaa populistijohtaja Jukka Kalmaria. Päiväkirjan löytäneen Kaiuksen mielestä kansan pitää saada tietää, mikä kiihottajarasisti on miehiään, mitä kauheaa hän on tehnyt. Kaius alkaa ex-vaimonsa Katjan kanssa suunnitella kirjaprojektia, jonka tarkoitus olisi kirjan ilmestyttyä kaataa Kalmari ministerin pallilta. Mukaan värvätään motiiveiltaan epämääräinen toimittaja, jonka työtä muut kaksi ohjaavat. Näistä kolmesta Katja herää ensimmäisenä ajatukseen, onko sittenkään viha suvaitsemattomia kohtaan sen oikeutetumpaa kuin joidenkin viha toista ihmisryhmää kohtaan. Tästä oivalluksesta alkaa muutos, ennalta arvaamattomin seurauksin. Sivujuonteena romaanissa kulkee päähenkilöiden yksityiselämän ihmissuhteet, jotka eivät nekään ole ihan terveellä pohjalla.

Pirjo Hassinen kirjoittaa kriittistä aikalaisproosaa. Hän on kirjoittanut siitä mikä häntä erityisesti vaivaa: vihasta, ja siitä miten vihalla on taipumus levitä! Hassinen tuntuu sanovan, että kukaan ei ole puhdas ja oikeamielinen vaan jokaisella meillä on omat pimeät motiivimme ja vihan kohteemme. Vaikka aihe on rankka ja ajankohtainen, henkilöhahmojen kautta tarinassa on huumoria, joka keventää lukunautintoa.

Minuun kirjan sanoma kolahti, vaikka Hassinen ei säästä ketään. Hän on jossain haastattelussa tunnustanut tunnistavansa itsessäänkin ”vihaajien vihaajan”. Pirjo Hassinen on ollut neljä kertaa Finlandia-palkintoehdokkaana, ja henkilökohtaisesti olisin hänelle yhden voiton jo suonut. Tosin olen ehkä jäävi suosittelija, kun vain satun pitämään Pirjo Hassisen tyylistä.

Kirsti Ahlsten

 

Kesäisiin lukuhetkiin suolantuoksuista merta ja kartanoelämää

Milla Keränen: Kapteeni (Gummerus, 2016)

Mikaela Strömberg: Sophie. (Schildts & Söderströms, 2015)

Umpimähkään nämä kaksi romaania etsiytyivät käsiini. Ne houkuttivat, niistä huokui menneen maailman tuoksua. Milla Keräsen ”Kapteeni ” vie lukijansa suolaisenmakuiselle 1700-luvulle purjelaivojen, pönäköiden porvareiden ja laivanvarustajien maailmaan. Mikaela Strömbergin ”Sophie” liikuttaa meitä 1800-luvun Pietarin keisarillisissa salongeissa ja Itä-Uudenmaan köyhemmissä kartanoissa. Molemmat liikuttavat mielikuvitusta ja viihdyttävät. Molemmat kirjat ovat varmasti vaatineet kirjoittajiltaan paljon taustatyötä ja perehtymistä aikakauteen.  Ja molemmat ovat onnistuneet.

Mikaela Strömberg kertoo kirjassaan Sophie von Behsen (1828-1886) tarinan. Hurmaava, nuoruudessa ailahtelevainen Sophie naitetaan Pietarissa hollantilaiselle kauppiaalle, joka osoittautuu melkoiseksi seikkailijaksi. Jotta suuremmilta katastrofeilta vältytään nuoripari muuttaa syrjäiseen Suomeen ja viettää siellä vaihtelevalla menestyksellä kartanonelämää. Perhe kasvaa, vuodet kuluvat. Ihmisen luonto ei vain muutu….

Milla Keräsen Kapteenissa kerrotaan Johanin ja Gretan rakkaustarina.  Johan on jo pikkupoikana saanut lempinimen Kapteeni. Niin hän rakastaa laivoja ja merenkulkua.  Purjehtiessaan maailman merillä hän kaipaa Gretansa luokse Porvooseen.  Kauppapuodissa Suomessa ikävä kaihertaa takaisin merelle. Merenkulkijain kutsu on vahva. Kumman kutsu on voimakkaampi?  Meren vai vaimon?

Näiden kirjojen inspiroimana voisi tehdä kesäretken vanhaan Porvooseen tai Loviisaan.  Niin aidosti herää suomalainen mennyt maailma kirjoissa eloon. Strömbergin kirjan luvut ovat lyhyitä ja hyvin  informatiivisia. Niihin kätkeytyy paljon huumoria ja piikittelyä kohtalolle.  Keräsen kerronnassa tempo on levollisempaa, lukijalle jää enemmän aikaa viivähtää niin Warringtonin kannella kuin Tammisaaren kallioilla. Länsi-Uudellamaallakin kuljetaan, kirjan tapahtumapaikat  vaihtelevat ripeään tahtiin, mikä miellyttää nojatuolimatkailijaa.

Hyviä kesäisiä lukuhetkiä!

Sirkka K.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (WSOY 2016 )

eurooppalaiset     Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet sijoittuu nimensä mukaan eri puolille Eurooppaa. Romaanissa lähimenneisyyden käänteet ja tavallisten ihmisten arki risteävät toisiaan. Se kertoo tarinoita ihmisistä, jotka kytkeytyvät toisiinsa paikallisesti ja/tai ajallisesti. Mukana on niin Itä-Euroopan suuri muutos 80-luvun alusta 90-luvun taitteen Berliinin muurin murtumiseen, idän ja lännen asukkaiden mahdollisuuksien ääripäät, kuin myös nykymaailman viestintätekninen myllerrys ja sen mahdollistama ihmisten raaka hyväksikäyttö.

Emma Puikkosen episodiromaanissa jokaiseen kohtaukseen sisältyy jotain yllättävää, odottamatonta, mikä saa todellisuuden näyttämään toiselta. Yllätyksellisyys kestää loppuun asti eikä tule lainkaan tunnetta ”mä niiin tiesin tämän”. Kirjan jokaisella henkilöllä on myös oma ääni, joka näkyy tekstin tasolla hienosti. Lukijaa saattaa ajassa hyppely hämmentää, mutta toisaalta ratkaisu on ymmärrettävä, kun episodeissa henkilöiden eri ajanjaksoihin liittyvät tarinat risteävät toisiaan. Uutta tämä tekniikka ei ole, jo modernismin pioneerin Virginia Woolfin v. 1925 ilmestyneessä romaanissa Mrs Dalloway on keskeistä liike, sekä ajassa että paikassa.

Romaanin maailma on hyvin rinnastettavissa nykymaailman myllerrykseen pakolaisvirtoineen. Luin kirjan loppuun junamatkalla Helsingistä Hyvinkäälle, ja keskittyessäni olin ajaa asemani ohi. Helsingin kaduilla näkemäni sopi jotenkin NIIIN tuon kirjan maailmaan. Helsingin keskustan läpi kävellessä silmilleni hyppäsi monin tavoin nykymaailman ääripäät. Yhtenä kuvana mieleen jäi näky, missä Ekbergin kahvilan terassilla istuvan sikaria polttavan pukumiehen lähellä maassa istui molemmin puolin kerjäläinen kuppeineen.

Romaani ei ole masentava, vaikka asiat ovat rankkoja. Esimerkiksi vaikean halvauksen takia petipotilaaksi jäänyt Johannes yrittää parhaansa, mutta ei erikoisen näkijänkyvyn saaneena aina oikein ole läsnä perheelleen. Puolison pinnan kiristyttyä räjähdykseen asti Johannes lopulta pystyy pukemaan kykynsä sanoiksi, ja he molemmat saavat rauhan. Puikkonen kirjoittaa koskettavasti ihmisistä lähihistorian melskeissä, ja episodit kohtaavat hienosti lopussa.  Pidin erityisesti romaanin lopusta, joka nostaa esiin nuoret vaihtoehtoisen tulevaisuuden toimijoina. Sillä meillä on aina toivo nuorissa tästä kamalasta maailmasta huolimatta!

Kirsti Ahlsten

Kuva

Morrison, Toni

Koti

Tammi 2014  

Nobel-kirjailija Toni Morrison on kirjoittanut Amerikkaan 1930–50-luvuille sijoittuvan romaanin, ajasta jolloin kansalaisoikeustaistelut olivat vasta idullaan. Taisteluiden rikki repimä värillinen Frank Money palaa Korean sodasta takaisin kotimaahansa. Kotiuttamisen jälkeen psykiatriseen hoitoon päätynyt Frank yrittää löytää oman paikkansa kylmässä maailmassa, jossa ihmisen liikkumatila käy sitä rajatummaksi mitä enemmän hän janoaa vapautta. Tilannetta ei helpota se, että marginaaliin ajautunut 24-vuotias sotaveteraani Frank on värillinen. Frank havahtuu toimimaan, kun saa sairaalaan kirjeen, jossa kerrotaan, että hänen sisarensa Cee on kuolemaisillaan kaukana  sijaitsevassa pikkukaupungissa. Hän karkaa sairaalasta pelastaakseen siskonsa. Matkalla lähes rahaton Frank Money joutuu kohtaamaan oman lapsuutensa kipeät muistot ja mielessä risteilevät Korean sodan traumat.

Kovia kokeneet sisarukset ovat tottuneet elämän nurjaan puoleen. ”Huoltajana” toiminut isoäitipuoli Lenore haukkuu ja halveksuu Frankia ja Ceetä. Myöhemmin nujerrettuna nuorena naisena Cee päätyy huijarimiehen matkaan, sekä valkoisen lääkärin apulaiseksi ja rotuopin tutkimusvälineeksi. Amerikan syrjittyjen ja syrjittyjen puolustajien kesken löytyy kuitenkin tarinan edetessä toinen toistaan auttava mentaliteetti ja toverillisuus.

Hienosti Morrison näyttää ajanhengen, ilmapiirin ja ihmisten perusluonteet. Lyhyet takaumat luovat samalla syvyyttä tiiviiseen kertomukseen. Moneyn perheen koettelemukset punoutuvat osaksi Amerikan historiaa, jossa on vihaa ja verta kuin myös toiveikkuutta. Suosittelen tätä sivumäärältään pientä (133 s.) romaania lukijalle, joka pitää hyvästä ajatuksia herättävästä tarinasta ilman turhia rönsyjä.

Kirsti Ahlsten

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Saatavilla myös äänikirjana