Anni Saastamoinen: Sirkka. Kosmos 2019

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään mielensäpahoittajan, 80- vuotiaan jupisevan miehen. Valittaminenhan on meille suomalaisille luontaista joten ei ole ihme, että samaistumme marmattaviin päähenkilöihin.

Nyt on Anni Saastamoinen kirjoittanut kirjan Sirkasta, naispuolisesta mielensäpahoittajasta.

Sirkka on vanhapiika, jolla on ollut lyhyt parisuhde täsmälliseen, säästäväiseen ja lyhytlahkeiseen Sauliin. Oiva miesehdokas siis Sirkalle! Auvoisesta yhteiselosta ei kuitenkaan tule mitään sattuneista syistä.

Sirkka asuu kerrostalossa. Asunnossaan hän harrastaa kukkien kastelua ja naapuritalon asukkaiden tiirailemista kiikareilla. Hän pitää kirjaa saman talon naapureiden juhlinnasta ja metelöinnistä sekä ilmoittaa asiasta heti isännöitsijälle.

Kauppojen ilmoitustaulujen ilmoitukset Sirkka lukee aina tarkkaan. Bongatessaan kirjoitusvirheitä ottaa hän  kassistaan punakynän ja tekee korjaukset ilmoitukseen. Ihaninta on jos possessiivisuffiksit puuttuvat!

Naapureiden  stalkkaamisen  lisäksi täytyy tarkkailla myös taloyhtiön  kierrätyspistettä. Miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä eivätkä kierrätä oikein? Siitä Sirkka kirjoittaa heti muutaman ohjelapun seinään.

Sirkka inhoaa melkein kaikkea. On kolme asiaa, joista hän pitää. Ne ovat raitiovaunut, viherkasvit ja kirjat. Sirkka pitää kirjojen hivelystä ja niiden asettelusta järjestykseen.

Sirkasta olisi oikeastaan pitänyt tulla kirjastovirkailija. Onneksi hän ajoissa tajusi, että kirjastovirkailijan ammatti on sosiaalinen ja hänen täytyisi jutella ihmisten kanssa. Niin hän joutui luopumaan haaveistaan, koska Sirkkahan ei pidä myöskään ihmisistä.

Sirkka saattaa käydä kirjastossa kolmekin kertaa viikossa. Mutta hän käy vain vanhoissa kirjastoissa. Uusissa kirjastoissa on Sirkan mielestä jotain väärää.

Kaikkine poikkeavine piirteineen Sirkassa on kuitenkin jotain hellyttävää. Hän on henkilö, jonka ehkä tunnistat ystävässäsi, työkaverissasi tai itsessäsi. Meissä kaikissa on sirkkamaisia piirteitä enemmän tai vähemmän.

Kirja oli karrikoidun osuva ja hauska. Voin vain kuvitella miten tämä vuodenaika olisi Sirkalle kauhistus! Jouluna inho joululauluja ja joulukortteja kohtaan ja rakettien räiskintä uudenvuodenaattona.

Sirkka on Sirkka. Olkaamme  kaikki oman elämämme sirkkoja!

 

-Minna Korkeila-

 

 

Yksi vastaus artikkeliiin “Anni Saastamoinen: Sirkka. Kosmos 2019

  1. No, minähän tietysti mieleni pahoitin tästä kirjasta. Ja kaiken kukkuraksi ihan turhaan, koska toisella lukukerralla alkoi kirjan huumori avautua uudella tavalla, …. ja unohdin, että olen oman elämäni Sirkka. Aloin pohtia, mitä tarkoittaa – tai on tarkoittamatta, se että on jonkin kaima. Yhdistääkö sama nimi mitenkään samannimisiä ihmisiä? Ehkä jotain salaista, langanlaihaa vetoa voimme toisiimme tuntea.
    Tänä keväänä on ilmestynyt Ritva Hellstenin kirjoittama romaani Raija. Mitähän kaikki Raijat siitä tuumaavat? Tosin tämä kirja on aivan erilainen kuin Sirkka. Fiktiivisessä, tositapahtumiin perustuvassa romaanissa Ritva Hellsten kuvaa sisarensa Raija Siekkisen elämän loppuvaiheita. Raija Siekkinen oli arvostettu kotkalainen kirjailija, joka menehtyi oman kotinsa tulipalossa. Kirja on ilmestynyt juuri Aviadorin kustantamana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s