Kalmari on rinnakkaisteos muutama vuosi sitten julkaistulle romaanille Popula. Romaaneja yhdistää sivuhenkilö, Jukka Kalmari, mutta kyseessä ovat täysin itsenäiset teokset.
Tämän päivän Suomeen sijoittuvassa Kalmarissa populistijohtajan ja ministerin nuoruudenaikainen päiväkirja joutuu vääriin käsiin. Löytäjä on Kaius Karvio, perinnön turvin elelevä vapaaherra, joka inhoaa populistijohtaja Jukka Kalmaria. Päiväkirjan löytäneen Kaiuksen mielestä kansan pitää saada tietää, mikä kiihottajarasisti on miehiään, mitä kauheaa hän on tehnyt. Kaius alkaa ex-vaimonsa Katjan kanssa suunnitella kirjaprojektia, jonka tarkoitus olisi kirjan ilmestyttyä kaataa Kalmari ministerin pallilta. Mukaan värvätään motiiveiltaan epämääräinen toimittaja, jonka työtä muut kaksi ohjaavat. Näistä kolmesta Katja herää ensimmäisenä ajatukseen, onko sittenkään viha suvaitsemattomia kohtaan sen oikeutetumpaa kuin joidenkin viha toista ihmisryhmää kohtaan. Tästä oivalluksesta alkaa muutos, ennalta arvaamattomin seurauksin. Sivujuonteena romaanissa kulkee päähenkilöiden yksityiselämän ihmissuhteet, jotka eivät nekään ole ihan terveellä pohjalla.
Pirjo Hassinen kirjoittaa kriittistä aikalaisproosaa. Hän on kirjoittanut siitä mikä häntä erityisesti vaivaa: vihasta, ja siitä miten vihalla on taipumus levitä! Hassinen tuntuu sanovan, että kukaan ei ole puhdas ja oikeamielinen vaan jokaisella meillä on omat pimeät motiivimme ja vihan kohteemme. Vaikka aihe on rankka ja ajankohtainen, henkilöhahmojen kautta tarinassa on huumoria, joka keventää lukunautintoa.
Minuun kirjan sanoma kolahti, vaikka Hassinen ei säästä ketään. Hän on jossain haastattelussa tunnustanut tunnistavansa itsessäänkin ”vihaajien vihaajan”. Pirjo Hassinen on ollut neljä kertaa Finlandia-palkintoehdokkaana, ja henkilökohtaisesti olisin hänelle yhden voiton jo suonut. Tosin olen ehkä jäävi suosittelija, kun vain satun pitämään Pirjo Hassisen tyylistä.
Kirsti Ahlsten
Lukuvinkkeli 