Avainsana-arkisto: yksinäisyys

Anni Saastamoinen: Sirkka. Kosmos 2019

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään mielensäpahoittajan, 80- vuotiaan jupisevan miehen. Valittaminenhan on meille suomalaisille luontaista joten ei ole ihme, että samaistumme marmattaviin päähenkilöihin.

Nyt on Anni Saastamoinen kirjoittanut kirjan Sirkasta, naispuolisesta mielensäpahoittajasta.

Sirkka on vanhapiika, jolla on ollut lyhyt parisuhde täsmälliseen, säästäväiseen ja lyhytlahkeiseen Sauliin. Oiva miesehdokas siis Sirkalle! Auvoisesta yhteiselosta ei kuitenkaan tule mitään sattuneista syistä.

Sirkka asuu kerrostalossa. Asunnossaan hän harrastaa kukkien kastelua ja naapuritalon asukkaiden tiirailemista kiikareilla. Hän pitää kirjaa saman talon naapureiden juhlinnasta ja metelöinnistä sekä ilmoittaa asiasta heti isännöitsijälle.

Kauppojen ilmoitustaulujen ilmoitukset Sirkka lukee aina tarkkaan. Bongatessaan kirjoitusvirheitä ottaa hän  kassistaan punakynän ja tekee korjaukset ilmoitukseen. Ihaninta on jos possessiivisuffiksit puuttuvat!

Naapureiden  stalkkaamisen  lisäksi täytyy tarkkailla myös taloyhtiön  kierrätyspistettä. Miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä eivätkä kierrätä oikein? Siitä Sirkka kirjoittaa heti muutaman ohjelapun seinään.

Sirkka inhoaa melkein kaikkea. On kolme asiaa, joista hän pitää. Ne ovat raitiovaunut, viherkasvit ja kirjat. Sirkka pitää kirjojen hivelystä ja niiden asettelusta järjestykseen.

Sirkasta olisi oikeastaan pitänyt tulla kirjastovirkailija. Onneksi hän ajoissa tajusi, että kirjastovirkailijan ammatti on sosiaalinen ja hänen täytyisi jutella ihmisten kanssa. Niin hän joutui luopumaan haaveistaan, koska Sirkkahan ei pidä myöskään ihmisistä.

Sirkka saattaa käydä kirjastossa kolmekin kertaa viikossa. Mutta hän käy vain vanhoissa kirjastoissa. Uusissa kirjastoissa on Sirkan mielestä jotain väärää.

Kaikkine poikkeavine piirteineen Sirkassa on kuitenkin jotain hellyttävää. Hän on henkilö, jonka ehkä tunnistat ystävässäsi, työkaverissasi tai itsessäsi. Meissä kaikissa on sirkkamaisia piirteitä enemmän tai vähemmän.

Kirja oli karrikoidun osuva ja hauska. Voin vain kuvitella miten tämä vuodenaika olisi Sirkalle kauhistus! Jouluna inho joululauluja ja joulukortteja kohtaan ja rakettien räiskintä uudenvuodenaattona.

Sirkka on Sirkka. Olkaamme  kaikki oman elämämme sirkkoja!

 

-Minna Korkeila-

 

 

Nina LaCour: Välimatkoja. Karisto 2018

Marin lähti neljä kuukautta sitten kotoaan sanomatta kenellekään mitään, eikä ole sen jälkeen puhunut kenenkään kanssa. Hän ei ole vastannut kenenkään soittoihin tai viesteihin. Marinin äiti kuoli Marinin ollessa parivuotias, ja isästään hän ei tiedä mitään. Marin asui äidin kuoleman jälkeen vaarinsa kanssa.

Syksyllä Marin aloitti New Yorkissa yliopistossa ja on asunut siellä opiskelija-asuntolassa. Nyt on tullut joululoman aika ja kaikki opiskelijat lähtevät viettämään joululomaa koteihinsa. Marin on ainoa, joka halusi jäädä asuntolaan ja joutui anomaan siihen erityisluvan.

Nyt menneisyys on tavoittamassa Marinin, sillä ystävä Mabel on ilmoittanut tulevansa käymään Marinin luokse pariksi päiväksi. Marin ei tiedä miten hänen pitäisi käyttäytyä ja mistä hänen pitäisi puhua. Pitäisikö pyytää anteeksi tai kertoa totuus?

Kirja löytyy Hyvinkään pääkirjaston nuortenosastolta.

 

2.2. Nenäpäivä – helmikuun kirjailijavieraan palkittu romaani

Nenäpäivä

Nenäpäivä

Rimminen, Mikko

Teos, 2010

Vuoden 2010 Finlandia-voittaja on toki jo moneen kertaan ruodittu, kehuttu ja analysoitu. Lyhykäisyydessään kirja kertoo keski-ikäisestä Irmasta, joka kerran väärää keravalaista ovikelloa soitettuaan alkaa esiintyä Taloustutkimuksen haastattelijana. Näin ihmisrakas, mutta jostain syystä syrjäytynyt Irma pääsee osalliseksi ja tulee tutuksi ennen tuntemattomille.

Irman kertojanääni analysoi omaa käytöstään tuskallisen tarkasti, on kömpelö ja naurettava, taitaapa olla vähän hullukin. Episodit liikkuvat yksinäisyydestä ystävyyteen, tragiikasta slapstick-komediaan. Samalla tullaan analysoineeksi nyky-yhteiskunnan arvoja aika surumielisesti, muttei ilman huumoria. Erityisluonnetta kirjalle antaa Rimmisen uusia uria, ts. uusia sanoja muodostava elävä kieli: kirjassa jurnutetaan, sängetytään ja muhistaan.Kokonaisuutena Rimmisen kirja on tyylillisesti omanlaisensa, ehdottomasti lukemisen arvoinen kirjatuttavuus.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa