Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Suomentanut Jaana Nikula. Into 2017.

Zinaida Lindénin novellit houkuttelevat keltaisten, raikkaitten appelsiinien lailla. Puraisen ja yllätyn. Yhdessä maistuu mehukkuus, toisessa lempeä purevuus.  Pyyhin mehun ja tahmeat tipat leuastani talouspaperiin. Ja haluan rohmuta suuhuni heti seuraavan. Mikä niissä koukuttaa?  Olisiko sopiva ripaus slaavilaista eksotiikkaa ja idän mystiikkaa kylvettynä suomalaiseen maaperään. Imeliä ja makeita ne eivät ole. Niissä yhdistyy herkkä, maanläheinen, syvästi koskettava inhimillisyys liitettynä humaaniin maailmankansalaisuuteen. Ihmiset ovat hauraita ja vahvoja samalla kertaa. He roikkuvat kuilun reunalla ja taustalla väijyvät erilaiset henkilökohtaiset kriisit ja maailmankatastrofit.

Zinaida Lindén on suomenruotsalainen ja venäläinen kirjailija, joka on syntynyt Leningradissa 1963. Suomeen hän on avioitunut 1991. Lindén on myös kääntänyt venäjäksi mm. Kjell Westön, Claes Anderssonin ja Monica Fagerholmin teoksia. Kirjallisesta tuotannostaan Lindén on saanut palkintoja, huomatuin on vuoden 2005 Runeberg-palkinto teoksesta I väntan på en jordbävning (Ennen maanjäristystä, 2005), joka aikanaan johdatteli minut hänen tuotantoonsa. Jo siinä miljöö vaihteli Suomesta ja Neuvostoliitosta Japaniin. Näissä samoissa maisemissa liikutaan myös useissa tuoreimman novellikokoelman kertomuksissa.

 

Kokoelman alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on Valenciana. Teos koostuu kahdeksasta novellista.  Alkuperäisteoksen niminovellissa Valenciana, suomalais-filippiiniläinen perhe on sukuloimassa Japanissa. Samaan aikaan islantilainen tulivuori Eyjafjallajökull sotkee Euroopan lentoliikenteen ja perhe jää jumiin Japaniin. Novellissa Ei hääppöinen aviomies rouva Hayasaka odottaa innolla miehensä eläköitymistä, jolloin hän aikoo ilmoittaa miehelleen jättävänsä tämän. Rouvan suunnitelma on muuttaa Suomeen ja perustaa täällä japanilaisturisteille suunnattu ravintola. Mutta mitä tapahtuukaan, kun mies sairastuukin syöpään. Eniten minua koskettaa novelli Lentäjänpoika. Lentomatkalla Helsingistä JFK:n lentokentälle omaan kuoreensa käpertyneen stuertin henkinen ulkopuolisuus alkaa murtua kun hän saa kaitsettavakseen isänsä luokse Seattleen yksinmatkustavan pikkupoika Aleksin. Lempeä, välillä ilkikurisesti ilkamoiva huumori on myös ominaista Lindenin kerronnalle. Lukijalle on luvassa myös yllättäviä uudelleenkohtaamisia, kun edellisen kertomuksen henkilöt saattavat vilahtaa statistin roolissa uudessa kertomuksessa.

Nautinnollisia lukuhetkiä

Sirkka Kontiainen

P.s. Rakkaus kolmeen appelsiiniin on myös Sergei Prokofjevin ooppera. Onko oopperalla ja Lindénin samannimisellä novellilla muuta yhteistä kuin appelsiini, joka ojennetaan hiilisangosta leningradilaisessa mielisairaalassa? Sen saat tietää, kun luet novellin ja tutustut oopperaan!

Alice Munro: Jupiterin kuut (Tammi 2017)

Alice Munron Jupiterin kuut –novellikokoelman alkuteos on julkaistu jo vuonna 1982, joten kokoelma kuuluu nk. alkutuotantoon. Munron kertomuksissa ollaan usein rakkauden käännekohdissa, punnitsemassa omaa elämää ja tunteita. Novellien ihmiskuva ei ole romanttinen. Esimerkkinä novellin Prue nimihenkilö on illallisella rakastajansa Gordonin luona, kun ovikello soi, ja ovesta ilmestyvä nainen lyö Gordonia viikonloppulaukullaan. Episodin jälkeen Gordon kertoo rakastavansa laukulla lyönyttä naista, mutta haluaisi silti mennä Pruen kanssa naimisiin sitten muutaman vuoden päästä, kun rakkaus on ohi.

Munron kertomuksissa ei elämä ole ruusuilla tanssimista, mutta hän asettelee sanat lempeään huumoriin. Lukijaa hymyilyttää hupsut mutta kuitenkin rakastettavat ihmishahmot. Tekstin lukeminen on kuin keskustelisin elämästä viisaan naisen kanssa. Arkiset asiat, elämän outous ja näennäisen merkityksettömät asiat tulevat uuteen valoon paljastaen samalla paljon ihmisyydestä.

Kiinnostavaa olisi lukea enemmän kirjailijan elämästä. Esimerkiksi novellissa Kalkkunasesonki hän kertoo elävästi kalkkunoiden teurastuksesta, ja ihmettelin kovin miten nyt noin yksityiskohtaista kuvausta: ”…Selkärangan hän katkaisi keritsimillä. Rouskis, rouskis, hän sanoi lempeästi. Pistäpä nyt kätesi sisään. Minä pistin. Syvällä kalkkunan sisälmyksissä oli hyytävä kylmyys. Varo Luunsiruja. Minun oli irrotettava varovasti lihaa yhdistävät kalvot. Hupsista keikkaa, Herb käänsi linnun ja taivutti sen jalat. Polvet yhteen, Brownin muori. Kas näin. Hän otti painavan veitsen, asetti sen polvilumpiolle ja rusautti koivet irti.”  (ss. 86-87). Myöhemmin sain lukea, että Munron isä oli jossain vaiheessa kalkkunafarmari.

Alice Munro ei koskaan ole ollut paljon julkisuudessa, mutta ei varsinkaan viime vuosina, vaikka hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2013. Englanninkielinen wikipedia kertoo, että hän on sairastanut syöpää ja on kokonaan vetäytynyt julkisuudesta.

Toivottavasti Munron elämäkerta, jonka Sheila-tytär on kirjoittanut, vielä suomennetaan.

Jupiterin kuut on hyvä, mutta ei mielestäni kirjailijan paras teos. Olisiko kirjailijan kynä terävöitynyt vuosien varrella? Munron uudemmissa teoksissa lyhytproosan vallankumous näkyy tavalla, jolle tuskin löytyy vertaista. Suosittelen!

 

Kirsti Ahlsten