Avainsana-arkisto: huumori

Mikko-Pekka Heikkinen: sähkömies

Mikko-Pekka Heikkinen: Sähkömies (Johnny Kniga, 2020)

Olen kaipaillut ja huhuillut moneen otteeseen suuren suomalaisen humoristin perään. Kuka voisi sitoa vyötäisilleen Arto Paasilinnan vyön tai kantaa Veikko Huovisen viittaa harteillaan. Oletan, että Paasilinna käytti vyötä eikä henkseleitä, Huovisesta en kyllä tiedä käyttikö hän viittaa vai ei. Miten tahansa, he kumpikin ovat syöpyneet syvälle suomalaisten mieliin armoitettuina tarinankertojina ja hupailun mestareina. Sanan säilä iski terävänä kiperiinkin ja tärkeisiin aiheisiin.

Mikko-Pekka Heikkinen on ilahduttanut lukijoita jo useamman vuoden omintakeisella huumorillaan. Tämän kainuulaistaustaisen, nykyään Hesarin toimittajana työskentelevän prosaistin ensimmäinen teos on 2010 ilmestynyt Nuorgamin Alkon tuho – ja muutama erätarina. Teoksen novelleissa on vinksahtanutta huumoria ja absurdeja elämäntilanteita.  Useammankin novellin aiheet ja teemat ovat heränneet ja jalostuneet eteenpäin myöhemmin julkaistuissa romaaneissa Terveiset Kutturasta (2012), Jääräpää (2014), Poromafia (2016) ja Betoniporsas (2018).

Tänä syksynä Heikkinen herätti sitten henkiin Sähkömiehen. Mietiskelin kirjaa lukiessani, että onkohan Heikkisella itsellään tai hänen lähipiirissään lapsia, joille luetaan Kapteeni Kalsaria ja Megajätkää tai sitten hän on vain itse lapsuudesta asti (kuten moni muukin) fanittanut Batmania, Teräsmiestä tai jotakin muuta trikoisiin ja viittaan pukeutuvaa supersankaria.

Sähkömies on sähköasentaja Tarmo Kaski. Aivan tavallinen uusperheen isä – tai ainakin niin voisi sivustaseuraaja luulla arkisena loppuvuoden harmaana päivänä. Yöaikaan Tarmo pukeutuu naamioasuun ja tolppakenkiin ja kiipeilee rakennusten katoilla, bensa-asemilla ja sähkövoimaloissa aiheuttaen sähkökatkoksia ja kaaosta. Hän haluaa hidastaa ilmastonmuutosta sabotoimalla energiasyöppöjä laitoksia.

Joulun alla Helsinki joutuu useita päiviä kestävän jäämyrskyn kouriin. Asuinalue yksi toisensa jälkeen pimene… mikä on Sähkömiehen osuus? Onko Tarmon sivuleikkurilla asiassa osansa?

Tärkeässä sivuosassa on kirjassa Tarmon avovaimon poika Max. Hänen kauttaan tuodaan esille some-maailman hektisyys. Kilpailu klikkaajista tubekanavalla on armotonta. Kun omalla kanavalla tulee pohjaton alamäkiluisu, Max alkaa kuvata Sähkömiehen toimintaa nettiin. Kertomus huipentuu tammikuussa järjestettävään suureen ilmastokokoukseen Helsinki Lock-Downiin, jossa Sähkömieskin haluaa sanoa oman sanansa.

Teos oli kevyttä ja helppoa lukea. Ja naurattikin minua, mutta hieman sekavampi ja kiemurtelevampi  tämä oli kuin edeltäjänsä Betoniporsas, josta pidin enemmän.

Suosittelen sinulle, jos elämä on mielestäsi liian vakava asia otettavaksi liian vakavasti.

              ” Tarmo katsoi itseään silmiin. Nyt ois näytön paikka.

                  Minä olen jääkaupungin kostaja, hiilihorteesta herättäjä, kasvihuoneen kaataja, uuden ajanlaskun airut. Arkkivihollisena ilmastonmuutos.

                 Jokainen solu, tuma ja synapsi hehkui.

                 Minä olen Sähkömies. ”        s. 75

Sirkka K.

Paula Noronen: Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassa. Tammi 2020.

Terse! 90-luvun Radiomafiasta ja myöhemmin YleXsästä tuttu Tarja Kulho tekee paluun Paula Norosen ensimmäisessä aikuisten kirjassa. Nykyään Tarja on monialainen kokemusasiantuntija ja mielestäni pärjäisi loistavasti Putous-hahmonakin. Kirjan alussa Tarja Kulho ilmoittautuu vahingossa aamuyön pikkutunneilla Vantaan harrasteopiston ”Uusi suunta työelämälle” –kurssille. Koska Tarja rakastaa työtään korsolaisen marketin kassavastaavana, saammekin kurssin etätehtävien myötä tutustua lähinnä hänen värikkääseen henkilöhistoriaansa. Mukana ovat tietenkin Tarjan lapset ja mies Reijo Perniö. Poika Pyry on vaihto-oppilaana Hollannissa ja 8-vuotias Ula on juuri vaihtanut koulua. Sekin selviää miksi Ulan nimi on Ula. Kassalla Tarja kohtaa monenlaisia ihmisiä, esimerkiksi naisen, joka sydänpysähdyksen partaalla hakee itse defibrillaattorin,  täräyttää itseään rintaan ja pahoittaa mielensä ambulanssin soittamisesta. Oli kerran jalka murtuneena kävellyt viisi kilometriä päivystykseen, auttanut matkalla auton penkasta ja hoitanut esikoisensa synttärijärjestelyt. Mitä sitä turhaa muita vaivaamaan.

Sanotaan, että ennen oli kaikki paremmin. Ei ollut, ainakaan 90-luvulla. Minulle Tarja Kulho toimii paljon paremmin romaanihenkilönä kuin aikoinaan radiopersoonana. Kirja on mukavan nopealukuinen ja erittäin hauska. Kovin helposti loukkaantuville en sitä suosittelisi.

 

IP

Anni Saastamoinen: Sirkka. Kosmos 2019

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään mielensäpahoittajan, 80- vuotiaan jupisevan miehen. Valittaminenhan on meille suomalaisille luontaista joten ei ole ihme, että samaistumme marmattaviin päähenkilöihin.

Nyt on Anni Saastamoinen kirjoittanut kirjan Sirkasta, naispuolisesta mielensäpahoittajasta.

Sirkka on vanhapiika, jolla on ollut lyhyt parisuhde täsmälliseen, säästäväiseen ja lyhytlahkeiseen Sauliin. Oiva miesehdokas siis Sirkalle! Auvoisesta yhteiselosta ei kuitenkaan tule mitään sattuneista syistä.

Sirkka asuu kerrostalossa. Asunnossaan hän harrastaa kukkien kastelua ja naapuritalon asukkaiden tiirailemista kiikareilla. Hän pitää kirjaa saman talon naapureiden juhlinnasta ja metelöinnistä sekä ilmoittaa asiasta heti isännöitsijälle.

Kauppojen ilmoitustaulujen ilmoitukset Sirkka lukee aina tarkkaan. Bongatessaan kirjoitusvirheitä ottaa hän  kassistaan punakynän ja tekee korjaukset ilmoitukseen. Ihaninta on jos possessiivisuffiksit puuttuvat!

Naapureiden  stalkkaamisen  lisäksi täytyy tarkkailla myös taloyhtiön  kierrätyspistettä. Miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä eivätkä kierrätä oikein? Siitä Sirkka kirjoittaa heti muutaman ohjelapun seinään.

Sirkka inhoaa melkein kaikkea. On kolme asiaa, joista hän pitää. Ne ovat raitiovaunut, viherkasvit ja kirjat. Sirkka pitää kirjojen hivelystä ja niiden asettelusta järjestykseen.

Sirkasta olisi oikeastaan pitänyt tulla kirjastovirkailija. Onneksi hän ajoissa tajusi, että kirjastovirkailijan ammatti on sosiaalinen ja hänen täytyisi jutella ihmisten kanssa. Niin hän joutui luopumaan haaveistaan, koska Sirkkahan ei pidä myöskään ihmisistä.

Sirkka saattaa käydä kirjastossa kolmekin kertaa viikossa. Mutta hän käy vain vanhoissa kirjastoissa. Uusissa kirjastoissa on Sirkan mielestä jotain väärää.

Kaikkine poikkeavine piirteineen Sirkassa on kuitenkin jotain hellyttävää. Hän on henkilö, jonka ehkä tunnistat ystävässäsi, työkaverissasi tai itsessäsi. Meissä kaikissa on sirkkamaisia piirteitä enemmän tai vähemmän.

Kirja oli karrikoidun osuva ja hauska. Voin vain kuvitella miten tämä vuodenaika olisi Sirkalle kauhistus! Jouluna inho joululauluja ja joulukortteja kohtaan ja rakettien räiskintä uudenvuodenaattona.

Sirkka on Sirkka. Olkaamme  kaikki oman elämämme sirkkoja!

 

-Minna Korkeila-

 

 

Verkkolukupiiri: huhtikuun kirja

saamelandia

Magne Hovden: Saamelandia (2012)

     Huhtikuun lukupiirikirjaksi on valittu norjalaisen Magne Hovdenin veijariromaani Saamelandia. Norjalaiskriitikot ovat verranneet hänen humorisista tyyliään Arto Paasilinnaan.” Tule Saamelandia elämyspuistoon ja löydä sisäinen porosi! Turisteille joikua, saamelaiskolttuja, poronpaijausta ja henkijuomaa! Pohjoisnorjalaisten veijarien menestyskonsepti kuulostaa helpolta kuin hengittäminen. Todellisuudessa Roy ja Leif eivät tiedä saamelaisista mitään – mutta eihän sitä japanilaisille tarvitse kertoa.”

Hauskoja lukuhetkiä!

Sirkka K.