Avainsana-arkisto: psykologiset romaanit

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta (Memories of the Future, suom. Kristiina Rikman) Otava 2019

 Siri Hustvedt on amerikannorjalainen kirjailija, taidekriitikko ja kirjallisuustieteen tohtori. Hänen romaanituotannostaan on suomennettu Kaikki mitä rakastin (2007), Amerikkalainen elegia (2008), Lumous (2009), Kesä ilman miehiä (2011), Säihkyvä maailma (2014) ja Muistoja tulevaisuudesta (2019). Viimeksi mainittu on Kirjavirkut-lukupiirin tämänkertainen lukukirja. Sitä ei ole Ratamo-kokoelmassa e-kirjana, mutta nyt voi tavallisen kirjankin varata. Hustvedtin teoksista Säihkyvä maailma (2014) ja Elää, ajatella, katsoa (2012) löytyvät kirjaston e-kirjakokoelmasta.

Muistoja tulevaisuudesta kertoo tarinaa monessa aikatasossa. Hustvedt kertoo vuodesta 1978, jolloin päähenkilö S.H. muuttaa New Yorkiin, pienestä norjalaisyhteisöstä suurkaupungin kosmopoliittisiin kuvioihin. Nyt-hetkessä S.H. löytää 40 vuotta vanhan muistikirjansa ja katkelmia käsikirjoituksesta. Tulevaisuus on tavallaan se paikka, josta käsin tätä tarinaa kerrotaan.

Muistojen ja 40 vuotta sitten kirjoitettujen päiväkirjamerkintöjen välinen ristiriita tuo S.H:n kasvokkain menneisyytensä kanssa. Romaani kertoo muistin monimutkaisuudesta, mielikuvituksesta ja kaiken alla vellovista voimista: seksi, rakkaus, intohimo.

Juuri pohdiskelu muistista minua tässä romaanissa eniten kiehtoo. Itsekin olen vuosikymmeniä pohtinut muistia. Luulin nuorena (muun alan) opiskelijana etten voisi työskennellä kirjastonhoitajana, koska olen niin huonomuistinen. Sittemmin olen oppinut, että muistamattomuutta on todella monenlaista. Vuosikymmenten aikana olen myös oppinut omasta muististani, ettei se kaikessa ole huono.

Kertoessaan episodista, jossa parikymmenvuotiaana joutui melkein raiskatuksi, S.H. pohtii:

”Kerron nyt parhaani mukaan. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta sitten hän kirjoitti: Teen parhaani. Enkä minä valehtele teille. Tuo muisto vaivaa minua – se vaivaa minua juuri nyt – ja juuri sillä lailla menneisyys pysyy hengissä.” (s. 215)

”Mitä nuorempi minä oikein odotti. Odottaminen nolottaa minua. Olen hävennyt odottelua nyt jo melkein neljä vuosikymmentä eikä nöyryytykselle näy loppua….. Jähmettyneen hahmon salaisuus saattaa piillä toisaalla. Eipä unohdeta että muisti on aina tässä hetkessä. Eipä unohdeta, että aina kun herätämme muiston, se muuttuu, mutta älkäämme unohtako myöskään sitä, että nuo muutokset saattavat tuoda tullessaan totuuden.” ( s. 220)

S.H.:n kokemaan väkivaltaiseen episodiin liittyy toinenkin teema. Hän ihmettelee, miten itse oli niin avuton ja syyttikin enemmän itseään kuin väkivallantekijää. On naisia, joiden elämään kuuluu yksi ja ainoa turvallinen kumppani. He eivät välttämättä ymmärrä S.H.:n avutonta reaktiota tilanteeseen. Uskon, että noita vähältä piti -tilanteita on ollut useimmilla naisilla, jotka nuorena ovat miehiä tapailleet. Ainakin henkilökohtaisesti täysin tunnistan tilanteen, kuten myös sen häpeän ja itsensä syyttämisen, joista S.H. kirjoittaa.

Siri Hustvedtin Muistoja tulevaisuudesta on teemoiltaan runsas, ja uudella lukukerralla löytää uutta. En voi ollenkaan väittää, että olisin itse tiennyt riittävästi filosofiasta ja taiteesta ymmärtääkseni kirjan hienouksia. Silti kirja on lukukokemuksena kiehtova, ja voin muillekin suositella. Kirjassa on lauseita, joista pidin, esim.: ”Ihmisen on oltava täysin hereillä tajutakseen että hänen tarvitsee kysyä” (s.379).

Romaani on vaikeaa sijoittaa mihinkään genreen. Jonkinlainen autofiktio kuitenkin lienee osittain kyseessä. Toisaalta Hustvedt harhauttaa jatkuvasti, joten en ole siitäkään niin varma.

Kirsti Ahlsten

Anni Saastamoinen: Sirkka. Kosmos 2019

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään mielensäpahoittajan, 80- vuotiaan jupisevan miehen. Valittaminenhan on meille suomalaisille luontaista joten ei ole ihme, että samaistumme marmattaviin päähenkilöihin.

Nyt on Anni Saastamoinen kirjoittanut kirjan Sirkasta, naispuolisesta mielensäpahoittajasta.

Sirkka on vanhapiika, jolla on ollut lyhyt parisuhde täsmälliseen, säästäväiseen ja lyhytlahkeiseen Sauliin. Oiva miesehdokas siis Sirkalle! Auvoisesta yhteiselosta ei kuitenkaan tule mitään sattuneista syistä.

Sirkka asuu kerrostalossa. Asunnossaan hän harrastaa kukkien kastelua ja naapuritalon asukkaiden tiirailemista kiikareilla. Hän pitää kirjaa saman talon naapureiden juhlinnasta ja metelöinnistä sekä ilmoittaa asiasta heti isännöitsijälle.

Kauppojen ilmoitustaulujen ilmoitukset Sirkka lukee aina tarkkaan. Bongatessaan kirjoitusvirheitä ottaa hän  kassistaan punakynän ja tekee korjaukset ilmoitukseen. Ihaninta on jos possessiivisuffiksit puuttuvat!

Naapureiden  stalkkaamisen  lisäksi täytyy tarkkailla myös taloyhtiön  kierrätyspistettä. Miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä eivätkä kierrätä oikein? Siitä Sirkka kirjoittaa heti muutaman ohjelapun seinään.

Sirkka inhoaa melkein kaikkea. On kolme asiaa, joista hän pitää. Ne ovat raitiovaunut, viherkasvit ja kirjat. Sirkka pitää kirjojen hivelystä ja niiden asettelusta järjestykseen.

Sirkasta olisi oikeastaan pitänyt tulla kirjastovirkailija. Onneksi hän ajoissa tajusi, että kirjastovirkailijan ammatti on sosiaalinen ja hänen täytyisi jutella ihmisten kanssa. Niin hän joutui luopumaan haaveistaan, koska Sirkkahan ei pidä myöskään ihmisistä.

Sirkka saattaa käydä kirjastossa kolmekin kertaa viikossa. Mutta hän käy vain vanhoissa kirjastoissa. Uusissa kirjastoissa on Sirkan mielestä jotain väärää.

Kaikkine poikkeavine piirteineen Sirkassa on kuitenkin jotain hellyttävää. Hän on henkilö, jonka ehkä tunnistat ystävässäsi, työkaverissasi tai itsessäsi. Meissä kaikissa on sirkkamaisia piirteitä enemmän tai vähemmän.

Kirja oli karrikoidun osuva ja hauska. Voin vain kuvitella miten tämä vuodenaika olisi Sirkalle kauhistus! Jouluna inho joululauluja ja joulukortteja kohtaan ja rakettien räiskintä uudenvuodenaattona.

Sirkka on Sirkka. Olkaamme  kaikki oman elämämme sirkkoja!

 

-Minna Korkeila-