Hei vaan lukupiiri! Avataanpa seuraavaksi keskustelu elokuun kirjasta.
Henkilökohtaisesti en muista montaa kirjaa, joka olisi hitaasti lämpiävän alun jälkeen onnistunut tempaisemaan mukaansa niin nopeasti kuin Markus Nummen Karkkipäivä. Henkilön mukaan hienosti vaihteleva kerronta ja nämä mielenkiintoiset hahmot houkuttelevat lukemaan ja nivoutuvat näppärästi – eivät liian ennalta-arvattavasti – toisiinsa tekstin edetessä. Pidin myös pinnan alla kuplivasta sarkastisesta huumorista, joka aina välillä pulpahti esiin ja hetkellisesti kevensi tunnelmaa. Nummen teksti kulkee vaivattomasti, se on täynnä pieniä huomioita, jotka saavat omatkin ajatukset ja mielikuvituksen liikkeelle.
Karkkipäivä rakentuu loppujen lopuksi yksinäisyyden ympärille, sille millaista on olla tarpeeton. Kirja on tavallaan myös yhteiskuntakuvaus, ajankuvaa siitä miten elämme samanaikaisesti fyysisesti lähellä toisiamme, mutta silti täysin erillään – Ari ja Paula olivat naapureita, mutta Arilla ei ollut aavistuskaan siitä, mitä naapurustossa tapahtuu. Muiden perheiden tiettyihin asioihin ei kuulu eikä jossain määrin edes voi puuttua, ei vaikka aikuiset monin eri tavoin laiminlyövät lapsiaan. Teoksen alussa Ari ennustaa, että syntymässä on vittumainen romaani. Lukijalle rankinta on tajuta ja muistaa koko ajan uudestaan, että kaikki mitä kirjassa tapahtuu, tapahtuu valitettavasti monelle myös oikeassa elämässä (vuonna 2008 tilastokeskus on tiedottanut huostaanottojen lisääntyneen kymmenessä vuodessa 50 %). Aiheestaan huolimatta Karkkipäivä ei kuitenkaan sorru melodramaattisuuteen eikä varsinkaan saarnaa, vaan enemmänkin muistuttaa lastensuojeluun liittyvien ongelmien moninaisuudesta ja siitä, miten hankala niihin on ulkopuolelta puuttua. Vaikka perheet ja ongelmat ovat erilaisia, lopputulos on sama: näkymättömiä lapsia, ihmisiä, joita ei ole koskaan arvostettu, kohdeltu hyvin.
Minulle jäi Nummen teoksesta samanaikaisesti surullinen ja toiveikas olo: vaikka kirja käsittelee yksinäisyyden ja kaltoin kohtelun kokemusta ja sen aiheuttamaa surua, se myös rohkaisee ihmisiä toimimaan. Kun salaisuudet alkavat paljastua, tärkeimpiä toimijoita ovat yllättäen läheisiksi ja tärkeiksi muuttuvat täysin vieraat ihmiset: Ari, Erkki ja sosiaalityöntekijä Katri. Kaikkein tärkein rooli on kuitenkin Tomin, rooli jota hänellä ei luultavasti aikaisemmin ikinä ole ollut mahdollisuutta ottaa.
Kirjan loppu – eli Tomin tulevaisuus – jää hyvin avoimeksi. Millaisia tulevaisuudenkuvia lukupiiriläiset muodostivat?
Maija N.
Lukuvinkkeli 