Avainsana-arkisto: kauhukirjallisuus

Hyvää tuoreehkoa kauhua – Bobby Conroy palaa kuolleista

Bobby Conroy palaa kuolleista

Hill, Joe

Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia

Tammi 2009

Joe Hillin monisävyinen novellikokoelma sisältää niin kummitusjuttuja, scifiä, jännitystä kuin arkipäiväisempiä ihmissuhdetarinoitakin elämän pikku outouksineen.”… Hill taitaa ennen kaikkea jännityksen ja yliluonnolliset elementit, mutta niiden vastapainona kertomuksissa on sopivina annoksina huumoria ja tunteikkuutta.”

Törmäsin Joe Hillin nimeen Goodreads– palvelussa, ja ilokseni hänen teoksiaan on myös suomennettu. Bobby Conroy palaa kuolleista on Hillin esikoisnovellikokoelma vuodelta 2005, jonka suomennos julkaistiin 2009.

Kokoelman kaikki novellit eivät ole perinteistä kauhukirjallisuutta, ja joukossa on mielestäni vähemmän onnistuneita tuotoksiakin. Pääasiallisesti kuitenkin Hill on hyvä kertoja, esimerkiksi 20. vuosisadan aave on otteessaan pitävä tarina elokuvateatterissa kummittelevasta nuoresta naisesta, Pop Art taas sijoittuu rinnakkaistodellisuuteen, jossa geenimutaatio silloin tällöin synnyttää ilmalla täytettyjä ihmisiä…

Suosittelen Hilliä esimerkiksi Stephen Kingin tuotannosta pitäville, kerrontatyylissä on paljon samaa kuin Kingin 1970- ja 1980-lukujen parhaissa novelleissa.

kirjan luki: Katja Valjakka, myös Morren maailmassa pidettiin tästä

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

14.7. Lukuvinkki: meri antaa, meri ottaa

Ihmissatama

Lindqvist, Johan Ajvide

Ihmissatama

Gummerus, 2009

Johan Ajvide Lindqvisthan nousi kuuluisuuteen erinomaisella kirjalla Ystävät hämärän jälkeen ja siitä tehdyllä elokuvalla. Seuraava lukemani Kuinka kuolleita käsitellään oli omituinen sekoitus splatteria ja ihmissuhteita, joten tartuin vähän epäillen Ihmissatamaan.

Vuonna 2009 julkaistu Ihmissatama oli kuitenkin pääpiirteissään positiivinen yllätys ja piti kauhukirjallisuuden ystävää otteessaan loppumetreille saakka. Kirjan tapahtumapaikkana on syrjäinen saari, jonne lomailemaan tullutta kolmihenkistä perhettä kohtaa kauhea tragedia, kun pieni Maja-tyttö katoaa jäljettömiin.

Domaröllä lapsuuskesänsä viettänyt Anders palaa saarelle  parisuhteen rikkouduttua, ja pikku hiljaa alkoholismiin vaipuneelle Andersille alkaa selvitä, että tyttären katoaminen ei ole ainutlaatuinen tapahtuma syrjäisellä saarella. Meressä on jotakin outoa näillä seuduin, ja Andersin oma isoäiti on yksi salaisuuden varjelijoista…

Lopussa mennään vähän yli äyrään, mutta kaiken kaikkiaan Ihmissatama on suositeltava jännitys-/kauhukirja ja Lindqvist on myös erinomainen ihmiskuvaaja.

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Katja Valjakka

PS. Pieni kommentti koskien kirjavinkkejä yleensä: taannoin Vartin tekstiviesteissä esitettiin, että eri foorumien kirja-arvosteluissa (HS.fi, Lukuvinkkeli) on samankaltaisuuksia. Omalta osaltani haluan sanoa, että toki tänne kirjoittaessani tulen mielelläni lukeneeksi myös muiden samasta kirjasta kirjoittamia kirja-arvosteluita. Joskus muheva lauserakenne tai erityisen hyvä huomio voi tarttua päähän ja tekstiin, varsinkin jos kiireellä kirjoittaa, mutta tarkoituksellista matkimista tuskin kukaan tänne kirjoittaneista haluaa harrastaa…