Pajtim Statovci: Bolla. Otava 2019.

 

Meillä kirjaston Kirjavirkut-lukupiirissä on tapana joka kevät lukea uusin Finlandia-palkittu kaunokirja, joten tällä kertaa on vuorossa Pajtim Statovcin Bolla. Sen piti olla tämän viikon tiistain keskustelun aihe, mutta nyt, kun kaikki kirjaston tapahtumat on peruttu, siirrymme virtuaalilukupiiriin.

Bolla on balkanilaisessa kansanperinteessä myyttinen pimeässä luolassa asuva metsäläinen, joka ilmestyy vain kerran vuodessa ulos päivänvaloon. ”Yksi onnellinen päivä riittää sille.” Kirja kertoo kahdesta balkanilaisesta miehestä, serbistä ja Kosovon albaanista, rakastavaisista, jotka kokevat lyhyen onnellisen ajan ja sen jälkeen eron ja hajoamisen, kumpikin omalla tahollaan eri tavoin. Balkanin sodan kauhut, pakolaisuus ja elämä vieraassa kulttuurissa ja toisaalta oman kulttuurin vaatimukset tekevät tuhojaan miesten elämässä.

Bolla on rankkaa luettavaa. Kirjailija itse on sanonut sen oikeastaan olevan kirja toivosta ja onnellisuudesta, mutta hirveän paljon hirveyttä siinä on, ennen kuin viimeisten sivujen jonkinlaiseen tyyntymiseen tai tyytymiseen päästään. Statovcin ei missään tapauksessa voi sanoa mässäilevän kauhulla: pahoja asioita tapahtuu, raiskauksia, joukkomurhia, perheväkivaltaa, mutta Bolla ei varsinaisesti ole kirja kauheuksista. Ehkä se on kirja kauheuksien vaikutuksista yksittäisten ihmisten elämään: Suomeen pakenevan Arsimin ja hänen vaimonsa Ajshen ja heidän lastensa ja toisaalta sotien keskelle jäävän Milosin elämään.

Minun on yleensä vaikea lukea kirjaa, jonka yhdestäkään henkilöstä ei voi pitää. Bollan Arsim ei ole kiva ihminen: hän hakkaa vaimoaan ja hänen lapsensa pelkäävät häntä, hän joutuu Suomessa vankilaan alaikäisen hyväksikäytöstä, hän ei ole kunnon ihminen. Ajshe tuntuu siedettävämmältä, mutta hän ei ole päähenkilö, lukija ei pääse hänen sisäänsä eikä tiedä, mitä hän oikein ajattelee. Milos taas hajoaa kokonaan, hän on tehnyt niin hirvittäviä tekoja, että hänellä ei ole jäljellä muuta kuin sen yhden lyhyen onnellisen ajan muisto. Statovci kirjoittaa niin hienosti, hänen kielenkäyttönsä on niin huomaamattoman taidokasta, että hän vetää lukijan mukaansa henkilöiden epämiellyttävyydestä huolimatta. Ja lopussa voimme tuntea säälin lisäksi toivoa, että edes Arsim ja Ajshe saavat elämänsä järjestykseen, toinen Kosovoon palautettuna, toinen Suomessa maahanmuuttajana.

Pajtem Statovcin perhe pakeni Suomeen hänen ollessaan kaksivuotias. Hänellä ei ole mitään muistoja elämästä Kosovossa, mutta silti häntä on aina pidetty täällä vieraana. Jo hänen ensimmäinen kirjansa Kissani Jugoslavia kertoi muukalaisuudesta, ihmisestä, joka ei tunne kuuluvansa ja jonka ei anneta kuulua sinne eikä tänne. Statovci kirjoittaa epätäydellisistä ihmisistä, joiden kokemat lyhyet onnen hetket katoavat nopeasti ja jättävät vain ikuisen kaipuun.

Mitä mieltä sinä olet? Keskustellaan täällä, kun emme nyt voi tavata kasvokkain!

Lisää arviointeja mm. näitten linkkien takana:

http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2019/08/pajtim-statovci-bolla.html

https://kirjaluotsi.fi/pajtim-statovci-bolla/

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/02/pajtim-statovci-bolla.html

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006322646.html

https://kirjanmerkkina.blogspot.com/2020/03/pajtim-statovci-bolla.html

 

Leena Lehto

SYYSUUTUUTTA ODOTELLESSA: Virpi Pöyhönen: Doe (WSOY, 2015) Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä : Fintiaanien mailla (WSOY, 2016)

 

Odottelen kärsimättömänä Katja Ketun syysuutuutta Rose on poissa. Ennakkotietojen mukaan kirja julkaistaan lokakuun puolivälissä. Se kertoo omia juuriaan etsivästä Lempistä ja hänen perheestään Minnesotan intiaanireservaatissa. Lempi on fintiaani. Hänen isänsä on suomalainen Ettu ja äiti ojibwa-intiaani. WSOY:n ennakkomainoksen mukaan Kettu tavoittaa kirjassaan taitavasti meissä kaikissa asuvan rakkauden kaipuun ja halun löytää tien toistemme luo. Tämän uskon. Voi kirja, ilmesty pian!

Odotuksen ikävää helpottamaan kaivoin kirjahyllystä esiin kaksi kirjaa. Toinen on Virpi Pöyhösen Doe (WSOY, 2015) ja toinen Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän tekemä Fintiaanien mailla (WSOY, 2016). Doen lukemisesta on kulunut aikaa jo muutama vuosi, mutta sen jättämä jälki ei ole haihtunut. Doe on jumalanhylkäämä kaupunki jossain Ameriikan mailla. Voin kuvitella viuhuvan preeriatuulen, hiekan ja risupallot kierimässä pitkin aavaa lakeutta. Patty Jonesilla on kuusi poikaa ja tytär Mary. Kirjan keskiössä on äiti Patty ja tytär Mary. Eräänä päivänä 14-vuotias Mary katoaa. Miksi? Tytärtään etsiessään äiti palaa mielessään omaan nuoruuteensa, ja vanhempiensa tarinaan, jota raotetaan lukijalle limittäin muun kerronnan ohessa. Kirjassa on viitteitä siihen, että Pattyn isä on suomalainen merimies ja äiti intiaani White Buffalon reservaatista, jossa Doen kaupunki sijaitsee. Maryn ja Pattyn tarina on koskettava. Se kertoo meille, että aina on toivoa, jos on olemassa edes yksi ainoa ihminen joka välittää.

Fintiaanien mailla teosta varten kirjan tekijät kiersivät Minnesotan, Michiganin ja Wisconsinin alueella. He keräsivät tarinoita, kuvasivat kohtaloita, tallensivat dokumentteja suomalaisista siirtolaisista ja fintiaaneista, ojibwojen ja suomalaisten jälkeläisistä, joita alueella asuu. Kirja on upea yhdistelmä siirtolaisuuden historiaa ja näkemys alkuperäiskansojen kamppailusta tämän päivän Amerikassa. Meeri Koutaniemen kuvat puhuttelevat aidosti katsojaa, Ketun ja Seppälän tekstit avaavat ymmärrystä.

Teos on myös selviytymistarina, kuten Pöyhösen romaani Doe. Ja samaa varmasti on Rose on poissa –kirjakin.

Siis, ilmesty pian!

Sirkka Kontiainen

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Suomentanut Jaana Nikula. Into 2017.

Zinaida Lindénin novellit houkuttelevat keltaisten, raikkaitten appelsiinien lailla. Puraisen ja yllätyn. Yhdessä maistuu mehukkuus, toisessa lempeä purevuus.  Pyyhin mehun ja tahmeat tipat leuastani talouspaperiin. Ja haluan rohmuta suuhuni heti seuraavan. Mikä niissä koukuttaa?  Olisiko sopiva ripaus slaavilaista eksotiikkaa ja idän mystiikkaa kylvettynä suomalaiseen maaperään. Imeliä ja makeita ne eivät ole. Niissä yhdistyy herkkä, maanläheinen, syvästi koskettava inhimillisyys liitettynä humaaniin maailmankansalaisuuteen. Ihmiset ovat hauraita ja vahvoja samalla kertaa. He roikkuvat kuilun reunalla ja taustalla väijyvät erilaiset henkilökohtaiset kriisit ja maailmankatastrofit.

Zinaida Lindén on suomenruotsalainen ja venäläinen kirjailija, joka on syntynyt Leningradissa 1963. Suomeen hän on avioitunut 1991. Lindén on myös kääntänyt venäjäksi mm. Kjell Westön, Claes Anderssonin ja Monica Fagerholmin teoksia. Kirjallisesta tuotannostaan Lindén on saanut palkintoja, huomatuin on vuoden 2005 Runeberg-palkinto teoksesta I väntan på en jordbävning (Ennen maanjäristystä, 2005), joka aikanaan johdatteli minut hänen tuotantoonsa. Jo siinä miljöö vaihteli Suomesta ja Neuvostoliitosta Japaniin. Näissä samoissa maisemissa liikutaan myös useissa tuoreimman novellikokoelman kertomuksissa.

 

Kokoelman alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on Valenciana. Teos koostuu kahdeksasta novellista.  Alkuperäisteoksen niminovellissa Valenciana, suomalais-filippiiniläinen perhe on sukuloimassa Japanissa. Samaan aikaan islantilainen tulivuori Eyjafjallajökull sotkee Euroopan lentoliikenteen ja perhe jää jumiin Japaniin. Novellissa Ei hääppöinen aviomies rouva Hayasaka odottaa innolla miehensä eläköitymistä, jolloin hän aikoo ilmoittaa miehelleen jättävänsä tämän. Rouvan suunnitelma on muuttaa Suomeen ja perustaa täällä japanilaisturisteille suunnattu ravintola. Mutta mitä tapahtuukaan, kun mies sairastuukin syöpään. Eniten minua koskettaa novelli Lentäjänpoika. Lentomatkalla Helsingistä JFK:n lentokentälle omaan kuoreensa käpertyneen stuertin henkinen ulkopuolisuus alkaa murtua kun hän saa kaitsettavakseen isänsä luokse Seattleen yksinmatkustavan pikkupoika Aleksin. Lempeä, välillä ilkikurisesti ilkamoiva huumori on myös ominaista Lindenin kerronnalle. Lukijalle on luvassa myös yllättäviä uudelleenkohtaamisia, kun edellisen kertomuksen henkilöt saattavat vilahtaa statistin roolissa uudessa kertomuksessa.

Nautinnollisia lukuhetkiä

Sirkka Kontiainen

P.s. Rakkaus kolmeen appelsiiniin on myös Sergei Prokofjevin ooppera. Onko oopperalla ja Lindénin samannimisellä novellilla muuta yhteistä kuin appelsiini, joka ojennetaan hiilisangosta leningradilaisessa mielisairaalassa? Sen saat tietää, kun luet novellin ja tutustut oopperaan!

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Gummerus 2017)

Kirja ilmestyi helmikuussa 2017. Se on kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan ensimmäinen osa.

Tämä on todella mielenkiintoinen kirja. Suosittelen kaiken ikäisille ihmisille. Jos pidät Suomen historiasta, hitusen vanhan kansan uskomuksista, eräkirjallisuudesta, jännityksestä ja ehkä hitusen romantiikasta, niin tämä on juuri sinulle hyvä. Eli tästä kirjasta löytyy vaikka mitä!

Kirja on luokiteltu romaaniksi; siinä on elementtejä fantasiakirjallisuudesta ja historiallisesta proosasta. Henkilöitä on useita ja he ovat vakuuttavia. Tarina on kuvitteellinen, joskin historian osuus kirjassa perustuu todelliseen historian kuvaan. Kirjassa on myös henkilöiden sisäisiä ajatuksia, joilla tarinaa viedään eteenpäin.

Minun oli pakko ensituttavuuden jälkeen ostaa tämä ihan omaksi. Aion kerätä kaikki sarjan kirjat. En ikinä ole lukenut kirjaa kahteen kertaan, mutta tämä tekee poikkeuksen. Kun sain kirjan ensi kerran käteeni, niin ajattelin: ”Apua! 680 sivua!” Mutta heti alusta lähtien tarina piti otteessaan ja saatoin uppoutua kirjaan ja unohtaa kaiken muun ympärilläni.

Ikimetsän sydänmailla kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400- luvun Savossa. Kamula kuvailee tarkasti tuon aikakauden elämää; metsästystä, kalastusta, kasken polttoa ynnä muuta, eikä se ole millään lailla tylsää. Kirjassa on paljon jännittäviä elementtejä yksi toisensa jälkeen; eri heimot (karjalaiset, savolaiset, hämäläiset) sotivat keskenään ja elämä villieläinten keskellä on vaarallista.

Mielenkiintoiseen historiakuvaukseen sekoittuu fantasiaelementit. Ikivanha kansanusko metsänhaltijoista, maahisista, jättiläisistä, noidista ja tietäjistä kulkee tarinassa mukana täytenä totena. Kuvauksia eri haltijoista on mukava lukea. Kirjassa vilahtaa vedenhaltijaa ja kotitonttua. Kamulan kuvailut eri haltijoista on hyvin tehty.

Jään innoissani odottamaan seuraavaa osaa.

Minna Korkeila

Verkkolukupiiristä blogiin

Kiitokset kaikille Hyvinkään kaupunginkirjaston verkkolukupiirissä lukukokemuksiaan jakaneille! Vuoden alusta 2014 yhdistimme verkkolukupiirin ja kirjablogin niin, että jatkossa kirjoista kirjoitetaan, keskustellaan ja kuiskutellaan vain yhden otsikon, Lukuvinkkeli-kirjablogin alla. Kommentointia saa erittäin mielellään jatkaa vastaisuudessakin!

Lukuisin terveisin,

Hyvinkään kirjaston väki

Verkkolukupiiri: Aika suuri hämäys

Luetaanpa seuraavaksi Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Tätä on kehuttu ja kirjan kuvaus kyllä vaikuttaa kiinnostavalta, kirjan esittely kustantaja Tammen sivuilta;

Hauska, raikas ja yllättävä lukukokemus tämän hetken puhutuimmalta amerikkalaiskirjailijalta, Pulitzer- ja National Book Critic s Prizen voittajalta. Eganin henkilökaarti on herkullisen värikäs ja mittava, ajallisesti liikutaan 1970-luvulta 2020-luvulle. Romaanin kehämäisen rakenteen voisi ajatella muistuttavan Facebookia.

Newyorkilainen Sasha työskentelee levy-yhtiössä johtaja Benny Salazarin assistenttina. Romaanin alussa hän on ensitreffeillä Alex-nimisen miehen kanssa.

Sitten ollaankin Sashan pomon Bennyn matkassa. Hiljattain eronnut mies muistelee nuoruuttaan San Franciscossa. Hän kuului punkkariporukkaan, soitti bändissä ja tapasi levy-yhtiöpomo Loun, joka auttoi hänet uralla alkuun.

Seuraavan jakson kertojana on Loun poika Rolph ja tapahtumapaikkana Afrikka 70-luvulla. Lou on vienyt lapsensa safarille. Mukana on myös erinäisiä rock-tähtiä, joista yksi joutuu leijonan raatelemaksi.

Välillä käydään Dollyn, uransa pelastusta yrittävän pr-naisen, matkassa väliamerikkalaisessa diktatuurissa, jota johtavan kenraalin julkisuuskuvaa Dolly yrittää pelastaa lavastamalla tälle suhteen amerikkalaisen näyttelijättären kanssa.

Romaanin yksi luku on powerpoint-muodossa ja sen kertoja on Sashan tytär Ally, eletään vuotta 2020. Hämäävää, kuinka nopeasti aika kuluikaan.

Verkkolukupiiri: syyskuun kirja

Syyskuuksi olisi tarkoitus lukea Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa, ”Rakkaus”. WSOY kuvaa kirjasarjaa sivullaan näin:

”Pohjoismainen kirjatapaus 2012

Syyskuussa 1982 Rasmus astuu junasta Tukholmaan eikä aio palata jouluksi kotiin. Hän on nuori ja kaunis, ja kuin syleilyyn hän heittäytyy Tukholman gay-yhteisöön. Benjamin kiertää ovelta ovelle, hän kertoo Jehovasta ja koputtaa Paulin oveen. Tuon oven takana Benjamin kohtaa Rasmuksen, eikä mikään ole entisensä.

Gardellin romaanitrilogia kertoo siitä, mitä näille ihmisille tapahtui: kahviloissa, saunaklubeilla, sairaaloissa ja hautausmailla. Se on kiihkeä requiem nuorille miehille, jotka elivät, sairastuivat, kuihtuvat pois.”

Maija N

Verkkolukupiiri: kesäkirja (kesä-heinä-elokuu)

Verkkolukupiirin kesäkirjassa riittää toviksi luettavaa. Olen itse päässyt noin sata sivua eteenpäin, ja ainakin vielä kiinnostaa kovasti. Kyseessä siis Haruki Murakamin IQ84 osat 1 ja 2 samoissa kansissa. Kustantaja Tammen sivuilla kirjasta kerrotaan seuraavaa:

”Eletään vuotta 1984. Aomame on liikunnanohjaaja, joka sivutyönään murhaa väkivaltaisia miehiä. Työkeikalla Aomamen taksi juuttuu liikenneruuhkaan, ja kuski neuvoo hänelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Tikkaat kiivettyään Aomame huomaa siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen, jonka taivaalla on kaksi kuuta. On vuosi 1Q84.

Toisaalla matematiikanopettaja Tengo muokkaa oudosta käsikirjoituksesta menestysromaanin. Kirjailijaksi väitetystä teinitytöstä Fuka-Eristä tulee tähti, mutta mystisestä lahkosta paennutta tyttöä ei maine kiinnosta. Kun Fuka-Eri katoaa ja Tengo huomaa kirjoittavansa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta, nyrjähtää todellisuus raiteiltaan. Trilogian päätösosa julkaistaan lokakuussa 2013.

1Q84 on valtaisaan suosioon nousseen Haruki Murakamin kunnianhimoisin romaani. George Orwellin Vuonna 1984:stä inspiraationsa ammentaneen Murakamin maailma on tumma ja vaarallinen, mutta ei koskaan valoton.

Haruki Murakami (s. 1949) on saavuttanut huikean suosion maailmanlaajuisesti. Häntä on verrattu Austeriin, Salingeriin, Chandleriin ja Kafkaan. Japanissa hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia ja hän on siellä etenkin nuorten lukijoiden suosikki. Murakamin nimi on usein noussut esille myös Nobel-veikkauksissa.”

Verkkolukupiiri: toukokuun kirja

Toukokuun kirjaamme kuvaillaan Kuopion kaupunginkirjaston sivuilla näin:

”Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taito on kehityskertomus, tarina muutoksesta. Ikuisen luuserin, Smithy Iden, päämäärätön haahuilu ja ”elämätön elämä” kääntyy ylösalaisin ja päähenkilö päätyy etsimään vastausta moniin kysymyksiin. Polkupyörällä taitetun matkan myötä aukeaa tarina Smithyn lapsuudesta ja aikuisuuden varhaisvuosista, hänen perheestään ja sisaren sairaudesta, omasta kasvusta sekä rakkaudesta. Kirja on vähäeleinen, mutta vetoava tarina tavallisen miehen matkasta Amerikan halki. Kirja nousi Yhdysvalloissa suureen menestykseen sen jälkeen kun kirjailija Stephen King antoi ylistävän lausunnon tästä esikoisteoksesta.”

Maija N

Verkkolukupiiri: huhtikuun kirja

Magne Hovden: Saamelandia (2012)

     Huhtikuun lukupiirikirjaksi on valittu norjalaisen Magne Hovdenin veijariromaani Saamelandia. Norjalaiskriitikot ovat verranneet hänen humorisista tyyliään Arto Paasilinnaan.” Tule Saamelandia elämyspuistoon ja löydä sisäinen porosi! Turisteille joikua, saamelaiskolttuja, poronpaijausta ja henkijuomaa! Pohjoisnorjalaisten veijarien menestyskonsepti kuulostaa helpolta kuin hengittäminen. Todellisuudessa Roy ja Leif eivät tiedä saamelaisista mitään – mutta eihän sitä japanilaisille tarvitse kertoa.”

Hauskoja lukuhetkiä!

Sirkka K.