Anni Saastamoinen: Sirkka. Kosmos 2019

Tuomas Kyrö iski kultasuoneen keksiessään mielensäpahoittajan, 80- vuotiaan jupisevan miehen. Valittaminenhan on meille suomalaisille luontaista joten ei ole ihme, että samaistumme marmattaviin päähenkilöihin.

Nyt on Anni Saastamoinen kirjoittanut kirjan Sirkasta, naispuolisesta mielensäpahoittajasta.

Sirkka on vanhapiika, jolla on ollut lyhyt parisuhde täsmälliseen, säästäväiseen ja lyhytlahkeiseen Sauliin. Oiva miesehdokas siis Sirkalle! Auvoisesta yhteiselosta ei kuitenkaan tule mitään sattuneista syistä.

Sirkka asuu kerrostalossa. Asunnossaan hän harrastaa kukkien kastelua ja naapuritalon asukkaiden tiirailemista kiikareilla. Hän pitää kirjaa saman talon naapureiden juhlinnasta ja metelöinnistä sekä ilmoittaa asiasta heti isännöitsijälle.

Kauppojen ilmoitustaulujen ilmoitukset Sirkka lukee aina tarkkaan. Bongatessaan kirjoitusvirheitä ottaa hän  kassistaan punakynän ja tekee korjaukset ilmoitukseen. Ihaninta on jos possessiivisuffiksit puuttuvat!

Naapureiden  stalkkaamisen  lisäksi täytyy tarkkailla myös taloyhtiön  kierrätyspistettä. Miksi ihmiset ovat välinpitämättömiä eivätkä kierrätä oikein? Siitä Sirkka kirjoittaa heti muutaman ohjelapun seinään.

Sirkka inhoaa melkein kaikkea. On kolme asiaa, joista hän pitää. Ne ovat raitiovaunut, viherkasvit ja kirjat. Sirkka pitää kirjojen hivelystä ja niiden asettelusta järjestykseen.

Sirkasta olisi oikeastaan pitänyt tulla kirjastovirkailija. Onneksi hän ajoissa tajusi, että kirjastovirkailijan ammatti on sosiaalinen ja hänen täytyisi jutella ihmisten kanssa. Niin hän joutui luopumaan haaveistaan, koska Sirkkahan ei pidä myöskään ihmisistä.

Sirkka saattaa käydä kirjastossa kolmekin kertaa viikossa. Mutta hän käy vain vanhoissa kirjastoissa. Uusissa kirjastoissa on Sirkan mielestä jotain väärää.

Kaikkine poikkeavine piirteineen Sirkassa on kuitenkin jotain hellyttävää. Hän on henkilö, jonka ehkä tunnistat ystävässäsi, työkaverissasi tai itsessäsi. Meissä kaikissa on sirkkamaisia piirteitä enemmän tai vähemmän.

Kirja oli karrikoidun osuva ja hauska. Voin vain kuvitella miten tämä vuodenaika olisi Sirkalle kauhistus! Jouluna inho joululauluja ja joulukortteja kohtaan ja rakettien räiskintä uudenvuodenaattona.

Sirkka on Sirkka. Olkaamme  kaikki oman elämämme sirkkoja!

 

-Minna Korkeila-

 

 

Markus Nummi – Karkkipäivä

Hei vaan lukupiiri! Avataanpa seuraavaksi keskustelu elokuun kirjasta.

Henkilökohtaisesti en muista montaa kirjaa, joka olisi hitaasti lämpiävän alun jälkeen onnistunut tempaisemaan mukaansa niin nopeasti kuin Markus Nummen Karkkipäivä. Henkilön mukaan hienosti vaihteleva kerronta ja nämä mielenkiintoiset hahmot houkuttelevat lukemaan ja nivoutuvat näppärästi – eivät liian ennalta-arvattavasti – toisiinsa tekstin edetessä. Pidin myös pinnan alla kuplivasta sarkastisesta huumorista, joka aina välillä pulpahti esiin ja hetkellisesti kevensi tunnelmaa. Nummen teksti kulkee vaivattomasti, se on täynnä pieniä huomioita, jotka saavat omatkin ajatukset ja mielikuvituksen liikkeelle. 

Karkkipäivä rakentuu loppujen lopuksi yksinäisyyden ympärille, sille millaista on olla tarpeeton.  Kirja on tavallaan myös yhteiskuntakuvaus, ajankuvaa siitä miten elämme samanaikaisesti fyysisesti lähellä toisiamme, mutta silti täysin erillään – Ari ja Paula olivat naapureita, mutta Arilla ei ollut aavistuskaan siitä, mitä naapurustossa tapahtuu. Muiden perheiden tiettyihin asioihin ei kuulu eikä jossain määrin edes voi puuttua, ei vaikka aikuiset monin eri tavoin laiminlyövät lapsiaan. Teoksen alussa Ari ennustaa, että syntymässä on vittumainen romaani. Lukijalle rankinta on tajuta ja muistaa koko ajan uudestaan, että kaikki mitä kirjassa tapahtuu, tapahtuu valitettavasti monelle myös oikeassa elämässä (vuonna 2008 tilastokeskus on tiedottanut huostaanottojen lisääntyneen kymmenessä vuodessa 50 %). Aiheestaan huolimatta Karkkipäivä ei kuitenkaan sorru melodramaattisuuteen eikä varsinkaan saarnaa, vaan enemmänkin muistuttaa lastensuojeluun liittyvien ongelmien moninaisuudesta ja siitä, miten hankala niihin on ulkopuolelta puuttua. Vaikka perheet ja ongelmat ovat erilaisia, lopputulos on sama: näkymättömiä lapsia, ihmisiä, joita ei ole koskaan arvostettu, kohdeltu hyvin.

Minulle jäi Nummen teoksesta samanaikaisesti surullinen ja toiveikas olo: vaikka kirja käsittelee yksinäisyyden ja kaltoin kohtelun kokemusta ja sen aiheuttamaa surua, se myös rohkaisee ihmisiä toimimaan. Kun salaisuudet alkavat paljastua, tärkeimpiä toimijoita ovat yllättäen läheisiksi ja tärkeiksi muuttuvat täysin vieraat ihmiset: Ari, Erkki ja sosiaalityöntekijä Katri. Kaikkein tärkein rooli on kuitenkin Tomin, rooli jota hänellä ei luultavasti aikaisemmin ikinä ole ollut mahdollisuutta ottaa.

Kirjan loppu – eli Tomin tulevaisuus – jää hyvin avoimeksi. Millaisia tulevaisuudenkuvia lukupiiriläiset muodostivat?

Maija N.