Avainsana-arkisto: dystopiat

Maja Lunde: Sininen. Suom. Katriina Huttunen. Tammi, 2019.

Norjalainen Maja Lunde kolkutteli meidän ilmasto-omatuntojamme jo vuonna 2015 teoksellaan Bienes historieMehiläisten historia herätti kosolti huomiota ympäri maailmaa ja ilmestyi suomeksikin heti seuraavana vuonna. Jokainen kirjan lukenut vakuuttui siitä, että hyönteisten joukkotuho olisi katastrofi elämällemme maan pinnalla.

Viime syksynä ilmestyi ns. ilmastokvartetin toinen osa, Sininen (Blå, ilmestyi norjaksi 2017). Tarinallisesti kirjat ovat aivan eri kertomuksia, henkilöt eivät liity mitenkään toisiinsa, eli sarjan jokaisen osan voi lukea täysin omana teoksenaan. Osien yhdistävänä teemana on ilmastonmuutos ja sen seuraukset koko ihmiskunnalle.

Sininen on sykähdyttävä kuvaus Euroopasta sitten kun vedestä alkaa olla pula. Tapahtumat liikkuvat useammassa aikatasossa. Signen ja Magnuksen tarina tämän päivän Norjassa kuljettaa lukijan Norjan vuonoilta Ranskaan. Molemmat ovat olleet nuoruudessaan kiihkeitä luontoaktivisteja, ja sitä on Signe edelleen keski-iässäkin. Norjassa hupenevia jäätiköitä pilkotaan kaupallisille markkinoille rahoillaan rehvastelevien drinkkeihin. Näihin rikkaisiin Magnuskin Signen mielestä nykyään kuuluu. Hän punoo mielessään oivallisen suunnitelman, jolla kostaa miehelle kaikki aiemman elämänsä vääryydet. Signe lähtee laivallaan purjehtimaan jäälastissa kohti Ranskaa.  Teoksen toisessa juonessa 2040-luvulla Etelä-Ranska on aavikoitunut ja David vaeltaa pikkutyttönsä kanssa pakolaisleirille etsien kadonneita perheenjäseniään. Se kuinka David avuttomana kolkuttelee leirin porttien ulkopuolella, saa lukijan vääjäämättä ajattelemaan tällä hetkellä Kreikan rajalla olevia pakolaisleirejä ja niiden kurjuutta. Tätäkö kohti me kaikki olemme kulkemassa?

Onko meillä toivoa? Korona-aallon keskellä toivon, että sitä on. Vaikka Maja Lunde käsittelee teoksissaan hyvin ahdistavia aiheita, kaiken takana pilkehtii kuitenkin toivo. Sininen -teosta on helppo lukea, sen teksti imaisee mukaansa, järkyttää ja lohduttaa.

Sirkka K.

 

P.S. Kustantajan ennakkotietojen mukaan ensi syksynä ilmestyy kvartetin kolmas osa, nimeltään Viimeiset. Siinä keskeinen rooli on przewalskinhevosella eli mongolianvillihevosella.

20.5. Kulttuuri hukassa

Ursula K. Le Guin
Kahdesti haarautuva puu
BTJ, 2009

Ursula K. Le Guinin science fiction -romaani Kahdesti haarautuva puu on dystopia, kertomus tulevaisuudesta, jossa emme haluaisi elää. Se on viisas ja surusävyinen kertomus kulttuurista, kielestä ja tarinoiden merkityksestä ihmisille.

Kulttuurintutkija Sutty lähetetään sotien, vallankumousten ja uskonnollisen terrorismin repimästä Terrasta Akan planeetalle tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Matka avaruuden halki kestää vuosikymmeniä, ja Suttyn saapuessa perille koko akalainen kulttuuri tuntuu kadonneen jäljettömiin. Akalaiset ihmiset ovat kyllä jäljellä, mutta he ovat kieltäneet kirjoituksen ja tuhonneet oman kirjallisuutensa. Alkuperäiskulttuurin tilalla on räikeä ja huonosti toimiva jäljennös Terran kulttuurista ja teknologiasta. Mitä Suttyn matkan aikana on tapahtunut? Miksi akalaiset ovat halunneet luopua omasta kielestään ja kulttuuristaan?

Le Guin tunnetaan ennen kaikkea Maameren tarinat -fantasiasarjastaan, mutta hän on myös tuottelias tieteiskirjailija. Vuonna 2009 suomeksi ilmestynyt Kahdesti haarautuva puu sijoittuu samaan todellisuuteen kuin romaanit Pimeyden vasen käsi, Osattomien planeetta ja Maailma, vihreä metsä, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Kahdesti haarautuvaa puuta voin huoletta suositella myös muille kuin tieteiskirjallisuuden ystäville, sillä sen kertoma tarina on ajaton.

Ilona Savolainen

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa