Avainsana-arkisto: historialliset romaanit

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Gummerus 2017)

Kirja ilmestyi helmikuussa 2017. Se on kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan ensimmäinen osa.

Tämä on todella mielenkiintoinen kirja. Suosittelen kaiken ikäisille ihmisille. Jos pidät Suomen historiasta, hitusen vanhan kansan uskomuksista, eräkirjallisuudesta, jännityksestä ja ehkä hitusen romantiikasta, niin tämä on juuri sinulle hyvä. Eli tästä kirjasta löytyy vaikka mitä!

Kirja on luokiteltu romaaniksi; siinä on elementtejä fantasiakirjallisuudesta ja historiallisesta proosasta. Henkilöitä on useita ja he ovat vakuuttavia. Tarina on kuvitteellinen, joskin historian osuus kirjassa perustuu todelliseen historian kuvaan. Kirjassa on myös henkilöiden sisäisiä ajatuksia, joilla tarinaa viedään eteenpäin.

Minun oli pakko ensituttavuuden jälkeen ostaa tämä ihan omaksi. Aion kerätä kaikki sarjan kirjat. En ikinä ole lukenut kirjaa kahteen kertaan, mutta tämä tekee poikkeuksen. Kun sain kirjan ensi kerran käteeni, niin ajattelin: ”Apua! 680 sivua!” Mutta heti alusta lähtien tarina piti otteessaan ja saatoin uppoutua kirjaan ja unohtaa kaiken muun ympärilläni.

Ikimetsän sydänmailla kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400- luvun Savossa. Kamula kuvailee tarkasti tuon aikakauden elämää; metsästystä, kalastusta, kasken polttoa ynnä muuta, eikä se ole millään lailla tylsää. Kirjassa on paljon jännittäviä elementtejä yksi toisensa jälkeen; eri heimot (karjalaiset, savolaiset, hämäläiset) sotivat keskenään ja elämä villieläinten keskellä on vaarallista.

Mielenkiintoiseen historiakuvaukseen sekoittuu fantasiaelementit. Ikivanha kansanusko metsänhaltijoista, maahisista, jättiläisistä, noidista ja tietäjistä kulkee tarinassa mukana täytenä totena. Kuvauksia eri haltijoista on mukava lukea. Kirjassa vilahtaa vedenhaltijaa ja kotitonttua. Kamulan kuvailut eri haltijoista on hyvin tehty.

Jään innoissani odottamaan seuraavaa osaa.

Minna Korkeila

Mainokset

Kesäisiin lukuhetkiin suolantuoksuista merta ja kartanoelämää

Milla Keränen: Kapteeni (Gummerus, 2016)

Mikaela Strömberg: Sophie. (Schildts & Söderströms, 2015)

Umpimähkään nämä kaksi romaania etsiytyivät käsiini. Ne houkuttivat, niistä huokui menneen maailman tuoksua. Milla Keräsen ”Kapteeni ” vie lukijansa suolaisenmakuiselle 1700-luvulle purjelaivojen, pönäköiden porvareiden ja laivanvarustajien maailmaan. Mikaela Strömbergin ”Sophie” liikuttaa meitä 1800-luvun Pietarin keisarillisissa salongeissa ja Itä-Uudenmaan köyhemmissä kartanoissa. Molemmat liikuttavat mielikuvitusta ja viihdyttävät. Molemmat kirjat ovat varmasti vaatineet kirjoittajiltaan paljon taustatyötä ja perehtymistä aikakauteen.  Ja molemmat ovat onnistuneet.

Mikaela Strömberg kertoo kirjassaan Sophie von Behsen (1828-1886) tarinan. Hurmaava, nuoruudessa ailahtelevainen Sophie naitetaan Pietarissa hollantilaiselle kauppiaalle, joka osoittautuu melkoiseksi seikkailijaksi. Jotta suuremmilta katastrofeilta vältytään nuoripari muuttaa syrjäiseen Suomeen ja viettää siellä vaihtelevalla menestyksellä kartanonelämää. Perhe kasvaa, vuodet kuluvat. Ihmisen luonto ei vain muutu….

Milla Keräsen Kapteenissa kerrotaan Johanin ja Gretan rakkaustarina.  Johan on jo pikkupoikana saanut lempinimen Kapteeni. Niin hän rakastaa laivoja ja merenkulkua.  Purjehtiessaan maailman merillä hän kaipaa Gretansa luokse Porvooseen.  Kauppapuodissa Suomessa ikävä kaihertaa takaisin merelle. Merenkulkijain kutsu on vahva. Kumman kutsu on voimakkaampi?  Meren vai vaimon?

Näiden kirjojen inspiroimana voisi tehdä kesäretken vanhaan Porvooseen tai Loviisaan.  Niin aidosti herää suomalainen mennyt maailma kirjoissa eloon. Strömbergin kirjan luvut ovat lyhyitä ja hyvin  informatiivisia. Niihin kätkeytyy paljon huumoria ja piikittelyä kohtalolle.  Keräsen kerronnassa tempo on levollisempaa, lukijalle jää enemmän aikaa viivähtää niin Warringtonin kannella kuin Tammisaaren kallioilla. Länsi-Uudellamaallakin kuljetaan, kirjan tapahtumapaikat  vaihtelevat ripeään tahtiin, mikä miellyttää nojatuolimatkailijaa.

Hyviä kesäisiä lukuhetkiä!

Sirkka K.

Sarah Waters: Parempaa väkeä

Parempaa väkeä

Sarah Watersin romaaneja luonnehditaan mukaansatempaaviksi ja olen kuvauksesta täysin samaa mieltä. Kirjailijalta aikaisemmin lukemani teokset Silmänkääntäjä ja Vieras kartanossa pitivät minua koukuttavassa otteessaan aina viimeisen sivun kääntämiseen asti, niin myös uutuus Parempaa väkeä (Tammi 2015, suom. Helene Bütsow).

Eletään ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa 1920-luvun vilkkaassa Lontoossa. Päähenkilö on yläluokkaan kuuluva 26-vuotias Frances Wray, joka asuu äitinsä kanssa  hienostoalueella. Perhe on kärsinyt sodasta, Francesin veljet kuolleet, palvelijat lähteneet ja isän kuolemaan jälkeen on vain velkoja jäljellä. Francesin ja hänen äitinsä on pakko niellä ylpeytensä ja ottaa vuokralaisia kotiinsa. Yläkertaan muuttaa Barberin värikäs keskiluokkainen pariskunta, joita vanhaksipiiaksi leimautunut Frances tarkkailee ja kuuntelee herkeämättä. Nuori ja moderni kotirouva Lilian alkaa kiehtoa yhä enemmän Francesin mieltä ja naisten viriävä ystävyys muuttuu syväksi intohimoksi ja kielletyksi romanssiksi. Waters jatkaa lesboteeman ja seksuaalivähemmistöjen aseman käsittelyä, mitä hänen useimmissa kirjoissaan kuvataan historiallisesti eri aikakausina. Frances ja Lilian salaavat suhteensa, joka johtaa lopulta väistämättömään tragediaan ja rikoksen tielle.

Waters kuvaa taitavasti brittiläistä luokkayhteiskuntaa, sen murtumakohtia ja samaa aihetta sivuaa myös Vieras kartano-romaani, joka ajallisesti sijoittuu taas toisen maailmansodan jälkeen. Watersia on innostanut kirjoittamiseen 1920-luvun ajankuvaan kuuluvat Flapper-tytöt, jazztytöt, joita Frances ystävineen ja Lilian edustavat. He rikkovat perinteistä naiskuvaa: polttavat tupakkaa, juovat alkoholia, ehostautuvat ja käyttävät lyhyempiä hameita. Frances leikkauttaa hiuksensa lyhyeksi muodikkaan Lilianin avulla. Yhdessä naiset uhmaavat perinteisiä ja sovinnaisia yhteiskunnan normeja kuin myös seksuaalisia normeja.

Parempaa väkeä on jännittävä lukuromaani ja Watersin innoittamana aionkin seuraavaksi tarttua hänen kehuttuun Yövartio-romaaniinsa.

Sara Kokkonen

Jatka lukemista Sarah Waters: Parempaa väkeä

Piiat (pulassa)

Stockett: Piiat

Stockett, Kathryn

Piiat

WSOY 2010

Olen ns. todella myöhässä tämän kanssa, kun elokuvakin on jo tehty ja kirja kymmenissä ellei sadoissa blogeissa arvosteltu. Mutta jos muitakin löytyy, jotka eivät vielä ole lukeneet Piikoja, voin kyllä kirjaa suositella.

Olen aina pitänyt siitä, että lukemalla sivistyy (muutenkin kuin asiatekstiä tai Nobel-palkittuja teoksia selatessa). Piiat on niin sanottu lukuromaani, mutta koskettava ja myös sivistävä romaani eriarvoisuudesta ja ystävyydestä.

Keskiössä on kolme naista Mississipin Jacksonissa 1960-luvun alkuvuosina. Aibilee ja Minny ovat mustia kodinhoitajia ja Skeeter on parikymppinen valkoinen ”hyvän perheen tytär”, joka epäonnekseen ei ole onnistunut löytämään itselleen aviomiestä. Skeeter saa ajatuksen tallentaa kotiapulaisten kokemuksia kirjaksi, ja tämä aiheuttaa rotuerottelun edelleen sallivassa Jacksonin kaupungissa pelkoa ja kuohuntaa.

Kirjan koskettavinta antia on pohdiskelu palvelijan ja isäntäperheen lapsen suhteesta, kuinka lapsi muuttuu värisokeasta huomaamaan, että hänen rakastetussa hoitajassaan onkin isän ja äidin mielestä jotain vikaa, tämän ihonväri. Välillä Stockett ajautuu jaarittelemaan, mutta yleisesti ottaen Piiat on hyvä lukea, monessakin mielessä.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Mustat morsiamet

Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen

Mustat morsiamet

Otava, 1998

Kirjaston Kirjavirkut-lukupiirissä 29.10. oli käsittelyssä Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet, joka on ensimmäinen Kuopioon sijoittuvien historiallisten romaanien sarjasta. Kirjavirkuilla puhetta riitti koko sarjasta, ja itsellenikin kirjan lukeminen avasi uteliaisuuden koko teossarjan lukemiseen. Kirjailija on kertonut, että sarja sai alkunsa kysymyksistä, jotka liittyivät hänen oman sukunsa historiaan ja hänen haluunsa ymmärtää suvun ristiriitoja ja vaiteliaisuutta. Omien perhetarinoidensa kautta sekä aikakauden historiaan tutustumalla, hän pystyi uppoutumaan kuvaamaansa aikaan ja saamaan henkilönsä puhumaan, ajattelemaan ja toimimaan kyseisen ajan ehdoilla.

Mustat morsiamet -romaanissa Kähkönen kertoo Savon takamailta Kuopioon muuttavasta Annasta ja tämän kaupunkilaistumisesta. Anna on aluksi piikana lääkäriperheessä ja avioituu sitten vallankumoukseen uskovan Lassi Tuomen kanssa. Lassin jouduttua Tammisaareen vankilaan kommunistisesta toiminnasta tuomittuna Anna itsenäistyy, mutta miehen vapauduttua vankilasta ottaa hänet takaisin ja synnyttää kaksosvauvat. 1930-luvun kuopiolaisen puutalokorttelin elämää kuvataan lämpimästi, ja työläismiljöö ihmistyyppeineen on kuvattu elävästi. Sota-ajan elämän ankaraa ja väliin järkyttävää kuvausta lievittää lauhkea savolainen huumori. Kähkönen on  itse kertonut, että on kehittänyt savon käyttöään Maria Jotunin esimerkin mukaisesti niin, että savon murre tulee esiin erityisesti rytmiikassa ja sanajärjestyksessä. Ehkä juuri siinä onkin se salaisuus, miksi dialogi tuntuu uskottavalta muttei kuitenkaan häiritsevältä. Mustista morsiamista Kähkönen sai Savonia-palkinnon 1999.

Kirsti Ahlsten

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Verkkolukupiiri: huhtikuun kirja

Byatt, A.S.

Lasten kirja

Teos, 2009

Iltojen valoistuessa jää toivottavasti aikaa massiiviselle epookkiromaanille, joka palkitsee lukijansa. Lasten kirja kertoo kirjailija Olive Wellwoodin lapsista ja Wellwoodien tuttavapiiristä edellisen vuosisadan vaihteen tummentuvassa ilmapiirissä. Keskusteluja käydään naisen muuttuvasta asemasta, luokkayhteiskunnan sortumisesta ja ihmisen pohjimmaisesta luonteesta.

Päähenkilöitä on aikamoinen määrä, mutta Byatt pitää langat hyvin käsissään. Kirjailijan tyyli on rikasta ja rönsyilevääkin, joten itselleni teetti vähän työtä ”päästä sisälle” tarinaan. Alkukankeuden jälkeen Booker-palkintoehdokkaanakin 2009 ollut Lasten kirja on vetäissyt meikäläisen mukaansa. Sydämessäni on kyllä aina sijaa historiallisille romaaneille ja Byatt on mestari ajankuvan luomisessa. Historiallista tietoa on soljutettu tekstin joukkoon, niin että kirja paitsi viihdyttää, myös sivistää. Mikäpä sen kätevämpää!

Kirja on itselläni vielä vähän kesken, joten lisään kommenttia luku-urakan päätyttyä.

Tässä Virpi Hämeen-Anttilan kritiikki Parnassossa

Katja Valjakka

18.6. Haggada seikkailee

Kirjan kansa
Geraldine Brooks
Tammi, 2009

 

Geraldine Brooks on sepittänyt harvinaisen mukaansa tempaavan kertomuksen arvokkaan juutalaisen haggadan matkasta läpi vuosisatojen Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu paljolti Sarajevon Haggadana tunnetun, hepreankielisen pyhän kirjan vaiheisiin.

Tarina alkaa vuonna 1996 sodan runtelemasta Sarajevosta ja etenee käänteisesti 1480-luvun Espanjaan. Vaikka haggada pelastuu esikuvansa tavoin mm. katolisen kirkon inkvisitiosta ja Toisen maailman sodan natsimiehityksestä, sen omistajien ja suojelijoiden kohtalot ovat karuja.

Haggadan tarinan rinnalla kulkee kertomus konservaattori Hanna Heathin elämästä. Kirjoittaja on ilmeisen hyvin perehtynyt vanhojen kirjojen konservointiin, sillä itse konservointityön ja -tutkimusten kuvaukset olivat mielestäni todella kiehtovia ja hyvin kirjoitettuja. Sen sijaan Hanna Heathin persoona oli kuvattu minun makuuni aivan liian kliseiseksi ja henkilökohtainen elämä turhan melodramaattiseksi.

Joka tapauksessa tässä oli pitkästä, pitkästä aikaa kirja, joka teki mieli lukea ahmien kerralla loppuun! Jos olet pitänyt esim. Tracy Chevalierin kirjoista Tyttö ja helmikorvakoru tai Neito ja yksisarvinen, suosittelen ehdottomasti Kirjan kansaa.

Ira Palvanen

Kirjan kansa Ratamossa

Sarajevon Haggada englanninkielisessä Wikipediassa.