Avainsana-arkisto: kertomakirjallisuus

Alki Zei: Villikissa katsoo lasin takaa. Suomentanut Marikki Makkonen. 4. painos, WSOY 1995.

Kirjastossa oli äskettäin mielenkiintoinen näyttely Haluan kasvaa aikuiseksi, toista maailmansotaa käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja. Näyttely toi mieleeni kirjan, joka joskus 60-luvun lopulla teki minuun suuren vaikutuksen, ja ilokseni löysin uudemman painoksen kirjaston hyllystä. Kun en ole koskaan oikein kasvanut aikuiseksi, luen edelleenkin aina välillä lastenkirjoja. Hyvät lastenkirjathan ovat hyviä kirjoja kenen tahansa luettaviksi.

Kreikassa, Samos-saarella Ikaroksen merellä, asuu Melia-tyttö perheineen, johon kuuluu pankkivirkailijaisä, lapsellinen kotirouvaäiti, isosisko Myrto, isoisä, joka on filosofi ja historiantutkija, sekä isotäti Despina. Melian elämään tuo jännitystä hauska vanhempi serkku Niko, joka kertoo jännittäviä satuja vierassalongin lasikaappiin suljetusta täytetystä villikissasta, joka karkaa öisin vaeltamaan ympäri maata.

Mutta Melian onnellisen lapsuuden rikkoo vuoden 1936 poikkeustila ja sotilasdiktatuuri. Kaikki muuttuu, kissanpojan nimeä myöten. Myrto ja Melia ristivät kissan Demokratiaksi, koska se oli hauska sana, joka toistui isoisän ja vieraiden väittelyissä, mutta he joutuivat lyhentämään nimen Demoksi, etteivät naapurit kuulisi heidän hoilottavan kiellettyä sanaa kutsuessaan kissaa kotiin illalla.

Pahempaa on, että Niko joutuu piilottelemaan poliiseilta ja että villikissa on epäilyksen alaisena sen jälkeen, kun lapset lörpöttelevät sen matkoista Espanjan sotaan. Aikuiset käyttäytyvät kummallisesti, ja yhtäkkiä ei aina olekaan oikein puhua totta. Lopulta Melia ei voi kertoa kaikkea edes Myrtolle, joka on liittynyt koulun nuorisoliittoon ja käyttää ylpeänä univormuaan ja opettelee natsitervehdystä.

Kirja on kirjoitettu 60-luvun alussa, ja se on edelleenkin ajankohtainen. Sen mustavalkoinen ”hyvät vallankumoukselliset/pahat fasistit” -asettelu voi vähän ärsyttää tämän päivän aikuista(kin) lukijaa, mutta kirjassa ei kuitenkaan saarnata. Isoisän kertomat antiikin tarut ja Niko-serkun villikissasadut yhdistävät menneisyyden ja nykyhetken ja tuovat jännitykseen mukaan sadunomaisuutta, joka kuitenkin katoaa, kun Melia joutuu näkemään, että sisarusten seikkailut ovat totisinta totta ja vaarat ovat oikeita.

Alki Zei eli lapsuutensa Samos-saarella. Hän opiskeli filosofiaa ja näytelmätaidetta Ateenassa ja elokuvataidetta Moskovassa, jossa hän asui poliittisena pakolaisena 1954-1964. Juntan tultua valtaan Kreikassa 1967 Zei pakeni Ranskaan ja palasi Kreikkaan vasta 70-luvulla. Häneltä on suomennettu toinenkin lastenkirja, toisesta maailmansodasta kertova Tämä on sotaa, Petros, joka oli mukana Haluan kasvaa aikuiseksi –näyttelyssä.

Leena Lehto

Mainokset

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Kuva

Delacourt, Grégoire: Onnen koukkuja

WSOY, 2012

Pieni helmi kirjaksi, tämä Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja. Vähäeleinen teos, jossa tapahtuu elämää suurempia asioita.

Keski-ikäinen käsityökauppayrittäjä ja -bloggari Jocelyne on elämäänsä tasaisen tyytyväinen kahden aikuisen lapsen äiti. Aviomieskin on ihan ok, mutta suhdetta varjostaa lapsen menetys. Sitten elämä muuttuu. Jocelyne saa pääpalkinnon lotossa, 18 miljoonaa euroa, eikä kerro siitä kenellekään. Hän tekee listoja haluamistaan asioista, mutta huomaa pärjäävänsä vallan hyvin ilmankin.

Onnen koukkuja on nopealukuinen, eivätkä kaikki varmastikaan pidä sen aika ulkokohtaisesta kerronnasta. Juoni ei ole yllätyksellinen, mutta mielestäni Delacourt piirtää henkilökuvansa kiinnostaviksi ja aidoiksi ja tarjoaa kepeässä mutta kirpeässä kirjassa pureskeltavaa jokaiselle.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Pieni helmi – pieni musta kirja

Byatt, A.S.

Pieni musta kirja

Teos 2012

s12-byatt-pienimustakirja-etukansi

A.S. Byatt on vertaansa vailla oleva kirjailija, joskin välillä hänen kirjoitustyylinsä on tuskaisenkin yksityiskohtainen (esimerkiksi loistavassa epookkiromaanissa Lasten kirja). Pienessä mustassa kirjassa yksityiskohtien runsaus ja kulttuurituntemusta vaativat viittaukset pysyvät aisoissa, ja siksi ”uskallankin” suositella Pientä mustaa kirjaa myös niille lukijoille, jotka eivät vielä ole A.S. Byattiin tutustuneet.

Pieni musta kirja koostuu viidestä novellista, jotka kurkistavat todellisuuden toiselle puolelle. Ne hivelevät fantasian ja kauhun rajoja, ollen kuitenkin jollain hämärällä tavalla peribrittiläisiä ja kantaen ylväästi historian taakkaa. Tapaamme muun muassa kaksi naista, joiden elämän lapsuudessa metsässä kohdattu olio pilaa, sekä kirjoittajapiirin vetäjän, jonka haaveet murskataan karmaisevalla tavalla.

Varmasti löytyy pätevämpiä ja perustellumpia määritelmiä, mutta minun mielestäni hyvän kirjan tunnistaa siitä, ettei sen halua loppuvan ja kun se loppuu, siitä jää jälki. Pienestä mustasta kirjasta jää jälki – tummanpuhuva ja kutkuttavan häiritsevä.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa
Kustantajan sivut

Kevyttä ja kansainvälistä

Meidät kaikki on tehty liimasta

Lewycka, Marina

Sammakko, 2011

Kun aika moni näin alkuvuodesta keventää ruokiaan, voi kirjapuoleltakin nauttia kevyehkön tarinan starttipalaksi.

Lukuvinkkeli aloitettiin aikoinaan Marina Lewyckan kirjalla Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, ja ihan mieluinen muistijälki sai minut tarttumaan Lewyckan uusimpaan hienoisin odotuksin. Meidät kaikki on tehty liimasta hauskuttaakin parhaimmillaan jälleen kulttuurierojen kuvauksessaan.

Päähenkilö Georgie on erokriisin keskellä porskuttava nelikymppinen nainen, jonka tytär on jo muuttanut omilleen ja 16-vuotias poika Ben viettää aikansa tietokoneen ääressä. Georgien vapaa-ajan ongelmat ratkeavat, kun hän tutustuu eksentriseen israelilaiseen vanhaanrouvaan. Uusi tuttava asuu ränsistyneessä kartanossa, jota himoitsevat niin kieroilevat sosiaalityöntekijät, kuin hurmaavat ja vähemmän hurmaavat kiinteistönvälittäjätkin.

Lewyckan henkilöhahmoilla on lempeää huumoria ja kiinnostavuutta. Tästsä uusimmassa oli kuitenkin vähän liikaa lähdetty Bridget Jonesin jalanjäljille. Päähenkilö Georgie yrittää kirjoittaa hömppäromaania, ja niin välillä myös Lewycka. Kaipa tätä kirjaa voisi parhaiten kuvata sana lämminhenkinen, ja siksipä näin nietosten keskelle Meidät kaikki  on tehty liimasta sopii mainoisti iltalukemiseksi.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

17.5. Maan lapset-kirjasarjan odotettu päätös

Maalattujen luolien maa

Untinen-Auel, Jean M.

Maalattujen luolien maa

Wsoy 2011

Jean M. Untinen-Auel aloitti kuusiosaisen Maan lapset –kirjasarjansa kirjoittamisen yli 30 vuotta sitten. Hänen Cromagnon –ihmisten ja neandertalinihmisten kulttuurien kuvitteellisesta kohtaamisesta n. 35000-25000 vuotta ennen ajanlaskun alkua kertovien kirjojensa ystävät ympäri maailmaa ovatkin kärsivällisesti odottaneet sarjan lopettavaa kuudetta osaa.

Maalattujen luolien maa jatkaa Cro magnon –tyttö Aylan, hänen miehensä Jondalarin ja heidän pienen tyttärensä Jonayan tarinaa siitä, mihin sarjan edellinen osa Luolien suojatit heidät jätti. Aylan opetellessa äitiyden taitoja hän harjoittelee myös tullakseen zelandoniksi, joka on heidän maailmansa henkinen johtaja sekä lääkkeet ja mielen salat tunteva parantaja.

Ayla perheineen ja ystävineen tekee myös pitkän matkan tutustuessaan zelandonien alueen pyhiin luolamaalauksia sisältäviin luoliin. Aula kohtaa suuria haasteita elämässään eikä Aylan ja Jondalarin vahva suhdekaan selviä karikoitta. Untinen-Auel kuvaa hyvin myös muutosten tuulia ihmisten uskomuksissa.

Kirjaa kovasti odottaneena ahmin paksun kirjan parissa päivässä ja suosittelen sitä kaikille. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirja on kuusiosaisen sarjan viimeinen. Kirjasarja kannattaa lukea järjestyksessä, muuten Maalattujen luolien maa –kirja saattaa tuntua epäselkeältä eikä siitä saa niin paljoa irti. Untinen-Auelin uusille tuttavuuksille on siis luvassa pitkä mutta palkitseva projekti paksujen kirjojen kanssa.

Sari Piironen

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

1.3. Soitto on suruista tehty

Kadonneet

Echlin, Kim

Tammi, 2009

70-luvun puolivälin Montrealissa 16-vuotias Anne tapaa blueslegenda Buddy Guyn keikalla parikymppisen kambodžalaisen Sereyn. Annen isä ei Sereytä hyväksy, mutta nuoret ovat erottamattomia. Syvästi rakastunut pariskunta pyörii Montrealin bluesklubeilla eläen päivän kerrallaan toisistaan nauttien. Onnea varjostaa ainoastaan Sereyn huoli perheestään. Hän ei ole kuullut vanhemmistaan tai pikkuveljestään mitään sen jälkeen kun lähti Kambodžasta, juuri ennen Punaisten Khmerien valtaan nousua.

 Kun Vietnam 1978 hyökkää Kambodžaan ja maan rajat jälleen avautuvat, lähtee Serey etsimään perhettään. Anne odottaa Sereytä kymmenen vuotta, opiskelee khmerin kielen ja lentää lopulta Phnom Pheniin etsimään rakastettuaan.

Kirjan nimi, Kadonneet, viittaa Pol Potin ja Punaisten Khmerien hirmuhallinnon, Vietnamin miehityksen ja Vietnamin vetäytymistä seuranneen valtataistelun aikana kuolleisiin tai surmattuihin kambodžalaisiin. Pelkästään Punaisten Khmerien valtakauden 1975-1979 uhriluku ylittää miljoonan, joidenkin arvioiden mukaan uhreja on olla jopa kolmisen miljoonaa.

Kadonneet on pakahduttavan surullinen kertomus maailmasta, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen ja hengissä selvinneiden pitää vain jotenkin sopeutua ja sinnitellä eteenpäin.

Suomentaja Sirkka Aulanko on mielestäni onnistunut loistavasti. Intiimin tekstin runollisuus ja ilmavuus tekevät kirjasta yllättävän helppolukuisen.

Kadonneet Ratamo-kirjastoissa

Ira Palvanen

11.2. Hieno ja mukaansatempaava lukuromaani

Haudankaivajan tytär

Oates, Joyce Carol

Haudankaivajan tytär

Otava, 2009

Haudankaivajan tytär oli ainakin minulle sellainen romaani, jota unohtui lukemaan kolmeksi tunniksi, ja harmitellen laski käsistään koska oli ihan pakko jo mennä nukkumaan.

Monitasoinen romaani kertoo juutalaisen pakolaisperheen tyttärestä Rebecca Schwartista ja hänen perheestään 1940-luvulta 1990-luvulle. Heiveröinen tyttövauva syntyy laivassa New Yorkin satamassa. Perheen isän Jacobin ja äidin Annan mielet eivät kestä pakolaisuutta, synkkiä salaisuuksia, aseman huonontumista, amerikkalaisten pilkkaa. Seuraa perhehelvetti, jossa pahimmin kärsivät perheen kolme lasta.

Oates on mestari yllättävissä juonenkäänteissä ja jännityksen ylläpidossa, siksi loppu on usein hänen kirjoissaan jonkinlainen antikliimaksi. Henkilöhahmot Rebeccaa lukuunottamatta ovat aika ohuita, ja tuntuvat palvelevan vain kerronnallisia päämääriä. Tarina on silti koskettava , antaen ajattelemisen aihetta siitä mitä taakkoja siirrämme seuraavien sukupolvien kannettavaksi ja miten vaikea niitä on karistaa yltään. Hieno Hegelin anekdootti  ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa” kiteyttää tämän kirjan loistavasti.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa