Avainsana-arkisto: pakolaisuus

ASKO SAHLBERG: AMANDAN MAAILMAT OTAVA 2017

Amandan maailmat on ensimmäinen lukemani Sahlberg eikä jää viimeiseksi.

Asko Sahlberg on taitava historiallisen proosan kirjoittaja. Hänen tunnettuja teoksiaan ovat mm. Herodes ja Pilatus.

Sahlbergin kerrontaa on kuvattu runolliseksi ja tiiviiksi; tämä kerrontatyyli löytyy myös Amandan maailmasta.

Kirja kertoo omalaatuisesta Amandasta, joka on 85- vuotias. Hän asuu kaupungin laitamilla omassa pienessä talossaan. Amanda on ihan tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on viihtyisä koti ja kasvimaa sekä rauhaa ympärillä. Naapurissa asuu leski Jansson, jonka kanssa Amandalla on outo suhde ja jonkinlainen YYA- sopimus. Jansson auttaa Amandaa talon töissä ja vastineeksi Amanda vilauttaa rintojansa Janssonille.

Käänne tapahtuu, kun paikkakunnalle alkaa virrata pakolaisia. Ihmisten rauha järkkyy; ilmaantuu rasismia ja väkivaltaa. Maahanmuuttajat ovat peloissaan.

Amanda tapaa pelokkaan pakolaispojan ja päättää auttaa poikaa välittämättä Janssonin mielipiteistä.

Hyvin ajankohtainen ja koskettava aihe, joka voisi tapahtua missä päin maailmaa tahansa.

Kirjassa kuvataan hyvin nykymaailman menoa: pakolaisuutta sekä eri kulttuurien törmäyksestä syntyvää väkivaltaa.

Tämä kirja kuuluu hyvin Suomi 100 vuotta kirjallisuuteen, siihen Suomi nykyaikana- osioon.

 

Minna Korkeila

Pajtim Statovci : Kissani Jugoslavia (2014)

kissanijugoslaviaKissani Jugoslavia houkutteli kiiluvilla silmillään minua pitkään kirjahyllyn kulmalla ennen kuin rohkenin tarttua siihen. Ensimmäinen ote oli epäileväinen. Teos alkoi melko suorasukaisella homoseksuaalisella kohtauksella. Luin ja mietin haluanko jatkaa. Onneksi halusin, sillä kirja tarjosi tuoreen lukumatkan lähihistoriaan, maahanmuuttajien elämään ja ripauksen balkanilaista eksotiikkaa.

Kirjasssa kuvataan kahdessa aikatasossa kosovolaisen perheen kohtaloa. Toinen taso alkaa vuodesta 1980 Kosovosta, jolloin albaanityttö Emine naitetaan ennen tuntemattomalle, komealle hurmuripojalle. Toinen aikataso on nykyajassa, jolloin pariskunnan Suomessa asuva opiskelijapoika Bekim, kertoo elämästään. Millaista on elää ja olla maahanmuuttajana Suomessa? Ei niin auvoisaa. Mutta ei mennyt Kosovossakaan hyvin albaaneilla, kirja kertoo Jugoslavian hajoamisesta, sisällissodasta, joka hajottaa perheet ja suvut eri puolille Eurooppaa.

Kirjassa esiintyy kissa (useampiakin) ja käärme, joitten symboliikkaa esim. netissä on jo kovasti pohdittu. Yksinäinen, lapsena hurjista käärmepainajaisista kärsinyt Bekim ostaa itselleen kuningasboan. Lue tämä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla 2014 palkittu esikoisromaani, ja luo oma näkemyksesi kissan ja käärmeen merkityksestä. Ja jaa näkemys kanssamme! Hyvää lukuhetkeä!

Sirkka K.