Avainsana-arkisto: tietokirjat

Valste, Juha: Neandertalinihminen: kadonnut lajitoveri

neandertalinihminenViime vuonna ilmestyi kaksi hyvää teosta neandertalinihmisistä. Jos tietosi heistä ovat peräisin muutaman vuoden takaa, kannattaa lukea tämä Valsteen teos, sillä neandertalinihmisistä on saatu paljon uutta tietoa viime vuosina DNA-tutkimusten myötä.

Valsteen kirja kertoo tämänhetkisen tiedon mukaisesti neandertalilaisista. Millaisia he olivat, minkälaisessa maailmassa he elivät ja miten. Hän kertoo myös, miten neandertalilaiset ovat sukua eri ihmislajeille ja mikä nykytiedon mukaan on neandertalilaisten perimä nykyihmisissä. Valste pohtii myös sitä, ovatko neandertalilaiset asuneet aikoinaan Suomessa ja kertoo Susiluolan tutkimusten tuloksista.

Valste on varsin hyvä kirjoittamaan asioista niin, että teksti on helppolukuista, vaikka kirjassa puhutaankin paljon asiaa. Suosittelen etenkin kaikille, jotka haluavat kartuttaa yleistietämystään.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea myös Chris Stringerin kirja Vain yksi jäi: miten meistä tuli ainoa ihmislaji (2014) ja Svante Pääbon Neandertalilainen: kadonnutta perimää etsimässä (2015). Pääbon teos kertoo melkeinpä jännityskirjan tapaan hänen tutkimusryhmänsä kamppailusta neandertalilaisten perimän selvittämiseksi.

 

25.3. Kivaa tekemistä käsillä

Vireaho, Johanna, Tammikari, Sari

Ideoita kotiin koko vuodeksi

WSOY 2008

Ideoita kotiin koko vuodeksi

Ideoita kotiin koko vuodeksi saa sormet syyhyämään ja luovuuden puhkeamaan kukkaan. Mukana on helppoja ja suurempitöisiä projekteja vuodenaikojen mukaan teemoiteltuina.

Ideoita voi muokata omaan kotiin sopiviksi ja monessa työssä voi hyödyntää kierrätysmateriaaleja. Kuvitus on runsasta ja havainnollista. Kirjan voi lainata näin pääsiäistä odotellessa ja uudelleen joulun alla!

Katja Valjakka

Ideoita kotiin koko vuodeksi

5.2. Poppia & taidetta

Pop – rauha – rakkaus

Lahden taidemuseo, 2008

Pop - rauha - rakkaus

Lahden taidemuseon näyttelyjulkaisu Pop-rauha-rakkaus on helposti lähestyttävä, visuaalisesti upea tietoisku 1960-luvusta. Mikä tuossa vuosikymmenessä oli niin ihmeellistä, että moni myöhemmin syntynyt toivoisi kuuluvansa suuriin ikäluokkiin?

Pop-rauha-rakkaus vastaa omalta osaltaan. Kiinnostavia katsauksia luodaan esimerkiksi ajan suomalaiseen julistetaiteeseen, muotiin ja musiikkiin. Paikallisuus on vahvana esillä näyttelyjulkaisussa. Lahden historiasta kiinnostuneille kirja tarjoaa mukavia makupaloja, mukana ovat itseoikeutetusti myös Eero Aarnio sekä Asko.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

18.12. Jouluvalmisteluita

Joulu – sen historia, askareet ja herkut

Lahtinen, Mysi

Tammi, 2004

Joulu

Mysi Lahtisen Joulu on mielestäni yksi tunnelmallisimmista joulukirjoista. Yleiseen tapaan siihen on  kasattu vähän kaikkea: joulutapojen historiaa, ruoka- ja askarteluohjeita sekä siivousvinkkejä.

Paketti pysyy kuitenkin hyvin koossa. Lahtisen vinkit saavat joulusiivouksenkin tuntumaan juhlaan valmistautumiselta. Vaikka Mysi jouluihmisenä aloittaakin valmistelun jo sienimetsässä, riittää kirjasta iloa mattimyöhäisillekin.  Mukana on esimerkiksi joulukukkien hoito-ohjeet sekä mielenkiintoinen ”Pohjolan kuusen” ohje, eli kuinka vehnäjauhovellistä ja suolasta saa aikaiseksi ”lumisen” kuusen. Tätä kokeillaan meillä tänä jouluna!

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

6.11. Käsillä tekemisen iloa syksyyn!

Talvitie, Tuulikki ja Tammi, Vuokko

Peikko ja Pellavaenkeli

Tammi, 2008

Peikko ja pellavaenkeli
Peikko ja pellavaenkeli

Peikko ja Pellavaenkeli yhdistää kaksi hyvää mieltä aiheuttavaa asiaa, käsityöt ja kierrätyksen. Kirjassa esitellään sukkatrikoo-ompelu, huovutus, muovailumassat ja tekstiiliveistokset. Jokainen työtapa, tarvittavat materiaalit ja työvälineet on neuvottu muutaman esimerkkityön avulla.

Kirjan helpompia ohjeita voi käyttää lasten kanssa, ja vaativammat antavat haastetta kokeneellekin käsityöläiselle. Tekijät antavat mukavia ideoita oman luovuuden avuksi. Näin joulun alla ainakin huovutetut tontut työllistävät allekirjoittaneen parina pimeänä syysiltana…

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Hyvinkään kirjastoissa

15.10. Media lasten elämässä

”Mä oon nyt online” – lasten mediaympäristö muutoksessa

Noppari, Elina; Uusitalo, Niina; Kupiainen, Reijo; Luostarinen, Heikki

Tampreen yliopisto, 2008

”Mä oon nyt online!” on ajankohtainen tutkimus lasten ja nuorten mediankäytöstä. Tutkimuksessa seurattiin viikon ajan 56 lapsen ja nuoren mediaympäristöä ja median käyttöä Tampereen seudulla. Tutkimuksen osallistujat olivat 5-­14 -vuotiaita.

Tutkimus on kiinnostavaa luettavaa kaikille lasten ja nuorten kanssa tekemisissä oleville, niin vanhemmille kuin opettajillekin. Kun pääsee alun tieteellisen metodien esittelyn ylitse, tekstissä on käytetty paljon kiinnostavia haastatteluotoksia sekä esimerkkejä. 

Monissa perheissä median käyttö on jatkuvan neuvottelun alainen asia, koska media nähdään usein toissijaisena ajanvietteenä. Vanhemmilla onkin suuri rooli mediakäyttäytymisen kehittymisessä, sillä kouluissa aikapula tuntuu olevan esteenä täysipainoiselle mediakasvatukselle. Nuoret käyttävät monesti useita medioita päällekkäin; kuunnellaan musiikkia mp3-soittimesta, surffaillaan Youtubessa ja IRC-Galleria ja Mese ovat samalla auki yhteydenottojen varalta. Tutkimus paitsi valottaa monia median käytön tapoja ja lasten ja nuorten ajatuksia, myös esittelee konkreettisesti sosiaalisen ja muiden medioiden käytön syitä ja tapoja.

Katja Valjakka

Tutkimus on luettavissa myös verkossa tästä linkistä
Kirjan saatavuus Hyvinkään kirjastoissa

9.9. Populaaria naishistoriaa

Diktaattorien naiset

Antje Windgassen

Diktaattorien naiset tarjoaa läpileikkauksen kahdentoista naisen elämään. Yhteistä heille on se, että heidän puolisonsa olivat totalitaarisia poliitikkoja, ”diktaattoreita”. Mukana ovat muun muassa Stalinin kolme vaimoa, Rachaela Mussolini, Eva Péron ja Margot Honecker.

Kirja on helppolukuinen ja sellaisia poliittisesta historiasta kertovia teoksia ei ole liikaa. Historiankirjoitus on tallentanut pitkälti miesten historiaa, sillä miehet ovat olleet toiminnan keskipisteessä kuninkaina, poliitikkoina, paaveina – sekä historiankirjoittajina. Windgassen osoittaa, että taustavoimilla on vaikutusta, ja joissain tapauksissa diktaattorien vaimot olivat itsekin aktiivisia poliittisia toimijoita.

Rakastivatko nämä naiset miehiään vai valtaa? Miten aviomiesten hirmutöiltä saattoi sulkea silmänsä ja tarjoilla sunnuntaina kahvia ja pullaa kaikessa rauhassa? Windgassen kysyy kärjistettyjä kysymyksiä ja vastaa samaan tapaan, ja kirjan ote onkin välillä kiusallisen lähellä keltaista lehdistöä.

Kyllähän kulmakarvat kohoavat, kun lukee Elena Ceausescun toimineen prostituoituna tai puhemies Maon vaimon maanneen tiensä puoluehierarkiassa ylöspäin. Samalla ei kuitenkaan voi välttyä tirkistelyn tunteelta, ja Diktaattorien naisten kategorisoiminen tietokirjaksi ei oikein tunnu sopivalta. Windgassen tuomitsee diktaattorien vaimot, ja houkuttelee lukijan samalle linjalle.

Kirja on kevyt historiallinen iltapala, ja sellaisena sitä voi suositella.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Hyvinkään kirjastoissa

20.8. Hiljennetään oravanpyörän vauhtia…

Stop! Enemmän aikaa, vähemmän kiirettä

Olli Seppälä

Olli Seppälä on Kotimaa-lehden kulttuuritoimittaja. Hän käsittelee kirjassaan aikaa ja kiirettä ja sitä, miten aikaa voisi hallita paremmin. Ajatus kirjasta sai alkunsa Seppälän omasta työelämän ajanhallinnan vaikeudesta.
 
Tuleminen sinuiksi ajan kanssa vaatii ajan tarkastelua monesta eri näkökulmasta. Aikaa ei voi saada lisää eikä sitä voi säästää, vaan kaikki aika on käytettävä.  Kiireen voi määritellä hallitsemattomuuden tunteeksi suhteessa aikaan.  Omaan aikaansa voi olla tyytyväinen sekä laadullisesti, että määrällisesti, kun oppii ymmärtämään aikaa paremmin. Tällöin voi myös nauttia elämästä enemmän. Kirjan tarkoituksena on saada lukija miettimään omaa ja läheistensä aikaa ja sen kulumista.

Mervi Jokinen

Kirjan saatavuus Hyvinkään kirjastoissa

6.8. Helmeilevää elokuuta

Helmitöiden vuosi

Tiina Karttunen, Riikka Santonen

Helmikorujen ja -koristeiden tekeminen ja käyttäminen on ikivanha perinne. Harrastaja voi nykyisin valita simpukka-, puu-, kivi-, metalli-, keramiikka-, lasi- ja muovihelmistä ja kaikista sateenkaaren väreistä. Materiaalit ovat edullisia, ja helpoimpia malleja voi työstää lastenkin kanssa. Helmityöt ovat mukavaa ajanvietettä kun illat pimenevät.

Tiina Karttusen ja Riikka Santosen Hurmaavat helmityöt oli ensimmäinen laaja suomalainen teos helmitöistä kiinnostuneille. Karttusen ja Santosen toinen kirja Helmitöiden vuosi teemoittuu vuodenaikojen vaihtelun ympärille. Teoksessa on sekä nopeita malleja että kokemusta vaativia helmitöitä.

Kirjassa esitellään useita eri tekniikoita: virkkausta, kirjontaa, kudontaa sekä pujottelua. Ohjeet ovat selkeitä ja herkulliset kuvat inspiroivat työskentelyyn. Tarvikkeina on käytetty erikokoisia ja eri materiaaleista tehtyjä helmiä, ja perusmalleja sekä värejä muuntelemalla jokainen helmiin höpsähtänyt saa varmasti yksilöllistä jälkeä aikaiseksi.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Hyvinkään kirjastoissa

23.7. Kesä keräillen?

Keräilijän aarteet – Arabian kannuja

Kirjan ovat kirjoittaneet Arabian museon entinen johtaja Marjut Kumela sekä Kotilieden entinen toimittaja Marja Blåfield. Keräilijän aarteet -sarjassa on aikaisemmin ilmestynyt Arabian kahvikuppeja ja mukeja käsittelevä kirja. Arabian tuotteiden suosio keräilijöiden keskuudessa on valtavaa. Osan suosiosta selittää se, että Arabian tuotteita on löytynyt joka kodista.

Arabian kannuja -kirja esittelee Arabian vanhoja kannuja 1800-luvun lopulta alkaen, mukana on 275 kaadinta. Kirjasta löytyy tietoa materiaaleista, valmistusvuosista ja leimoista. Kirja on hyvä apu omien kokoelmien arvioinnissa ja kartuttamisessa.

Mervi Jokinen

Kirjan saatavuus Hyvinkään kirjastoissa