TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (2021)

Aina välillä tulee niitä kirjoja, jotka saavat muistamaan miksi rakastan lukemista. TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä oli sellainen kirja. Ihanan kummallinen, auringonpaisteinen ja ehdottomasti positiivinen lukukokemus. Tämän jälkeen voi uskoa taas vähän parempaan maailmaan.

Sosiaalityöntekijä Linus Baker Maagisten Nuorten Huolenpito-Osastolta saa huippusalaisen tehtävän. Hänen pitää lähteä 4 viikoksi Marsyasin saarelle tutkimaan siellä olevaa orpokotia. Tämä orpokoti on pidetty maailmalta salassa, sillä maailmaa riivaa suvaitsemattomuus. Yliluonnollisilla ihmisillä ei aina ole ihan helppoa. Linus saa kauhukseen tietää vasta määränpäässä millaisesta orpokodista on kyse. Orpokodissa asuu kuusi lasta: maahinen, metsänhenki, traakki, tunnistamaton vihreä limaotus, ihmissylikoira ja Antikristus. Linus on hieman huolissaan omasta turvallisuudestaan.

Mitä Linus kokee ja näkee orpokodissa? Pian on myös selvää, että sosiaalivirastolla on omat tarkoitusperänsä orpokodin suhteen, mutta onko se kuitenkaan lasten parhaaksi?

Silja

Mikko-Pekka Heikkinen: Sähkömies (Johnny Kniga, 2020)

Olen kaipaillut ja huhuillut moneen otteeseen suuren suomalaisen humoristin perään. Kuka voisi sitoa vyötäisilleen Arto Paasilinnan vyön tai kantaa Veikko Huovisen viittaa harteillaan. Oletan, että Paasilinna käytti vyötä eikä henkseleitä, Huovisesta en kyllä tiedä käyttikö hän viittaa vai ei. Miten tahansa, he kumpikin ovat syöpyneet syvälle suomalaisten mieliin armoitettuina tarinankertojina ja hupailun mestareina. Sanan säilä iski terävänä kiperiinkin ja tärkeisiin aiheisiin.

Mikko-Pekka Heikkinen on ilahduttanut lukijoita jo useamman vuoden omintakeisella huumorillaan. Tämän kainuulaistaustaisen, nykyään Hesarin toimittajana työskentelevän prosaistin ensimmäinen teos on 2010 ilmestynyt Nuorgamin Alkon tuho – ja muutama erätarina. Teoksen novelleissa on vinksahtanutta huumoria ja absurdeja elämäntilanteita.  Useammankin novellin aiheet ja teemat ovat heränneet ja jalostuneet eteenpäin myöhemmin julkaistuissa romaaneissa Terveiset Kutturasta (2012), Jääräpää (2014), Poromafia (2016) ja Betoniporsas (2018).

Tänä syksynä Heikkinen herätti sitten henkiin Sähkömiehen. Mietiskelin kirjaa lukiessani, että onkohan Heikkisella itsellään tai hänen lähipiirissään lapsia, joille luetaan Kapteeni Kalsaria ja Megajätkää tai sitten hän on vain itse lapsuudesta asti (kuten moni muukin) fanittanut Batmania, Teräsmiestä tai jotakin muuta trikoisiin ja viittaan pukeutuvaa supersankaria.

Sähkömies on sähköasentaja Tarmo Kaski. Aivan tavallinen uusperheen isä – tai ainakin niin voisi sivustaseuraaja luulla arkisena loppuvuoden harmaana päivänä. Yöaikaan Tarmo pukeutuu naamioasuun ja tolppakenkiin ja kiipeilee rakennusten katoilla, bensa-asemilla ja sähkövoimaloissa aiheuttaen sähkökatkoksia ja kaaosta. Hän haluaa hidastaa ilmastonmuutosta sabotoimalla energiasyöppöjä laitoksia.

Joulun alla Helsinki joutuu useita päiviä kestävän jäämyrskyn kouriin. Asuinalue yksi toisensa jälkeen pimene… mikä on Sähkömiehen osuus? Onko Tarmon sivuleikkurilla asiassa osansa?

Tärkeässä sivuosassa on kirjassa Tarmon avovaimon poika Max. Hänen kauttaan tuodaan esille some-maailman hektisyys. Kilpailu klikkaajista tubekanavalla on armotonta. Kun omalla kanavalla tulee pohjaton alamäkiluisu, Max alkaa kuvata Sähkömiehen toimintaa nettiin. Kertomus huipentuu tammikuussa järjestettävään suureen ilmastokokoukseen Helsinki Lock-Downiin, jossa Sähkömieskin haluaa sanoa oman sanansa.

Teos oli kevyttä ja helppoa lukea. Ja naurattikin minua, mutta hieman sekavampi ja kiemurtelevampi  tämä oli kuin edeltäjänsä Betoniporsas, josta pidin enemmän.

Suosittelen sinulle, jos elämä on mielestäsi liian vakava asia otettavaksi liian vakavasti.

              ” Tarmo katsoi itseään silmiin. Nyt ois näytön paikka.

                  Minä olen jääkaupungin kostaja, hiilihorteesta herättäjä, kasvihuoneen kaataja, uuden ajanlaskun airut. Arkkivihollisena ilmastonmuutos.

                 Jokainen solu, tuma ja synapsi hehkui.

                 Minä olen Sähkömies. ”        s. 75

Sirkka K.

Maja Lunde: Mehiläisten historia. (Tammi 2015)

Norjassa kirjakauppiaat valitsivat Maja Lunden Mehiläisten historian vuoden 2015 parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Mehiläisten historia on ensimmäinen osa Maja Lunden ilmastokvartetista. Toisesta ilmastokvartetin osasta Sininen on tänne blogiin kirjoittanut aiemmin Sirkka.  

Mehiläisten historia kertoo mehiläisten häviämisestä ja siitä, kuinka dramaattisesti se vaikuttaa luontoon. Siinä kerrotaan kolmen eri aikakausina eläneen ihmisen tarinaa ja ennen kaikkea tarinaa mehiläisten katoamisesta ja siitä mitä se aiheuttaa ihmiskunnalle ja luonnolle. 

Taon tarina kertoo siitä, kun mehiläiset ovat kadonneet ja ruoka on loppumassa 3000-luvun kynnyksellä Kiinassa.  Taon ja hänen miehensä Kuanin työ on pölyttää hedelmäpuita käsin, kuten useimpien muiden kyläläisten. Kolmihenkisen Taon, Kuanin ja kolmivuotiaan Wei-Wenin elämä on kovaa, mutta Wei-Wenin äidin Taon toivo on Wei-Wenissä. 

Williamin tarina puolestaan sijoittuu 1850-luvun Englantiin. William on luonnontieteilijä, joka on kiinnostunut mehiläisistä. Epäonnistumiset ovat kuitenkin ajanet hänet sängynpohjalle läheiset ihmiset ovat heittäneet toivonsa, että hän koskaan enää nousisi sieltä. Kuitenkin eräs asia saa hänet innostumaan ja lähtemään liikkeelle. 

Georgen tarina sijoittuu Yhdysvaltain Ohioon, alkaen vuodesta 2007. George pitää mehiläisfarmia ja yrittää sinnitellä perinteisin menetelmin, rakentamalla itse mehiläispesänsä. Georgen aikakaudella mehiläiskato on jo tosiasia, mutta hän sinnittelee jääräpäisesti eteenpäin. Vaakalaudalla tuntuu jo olevan niin avioliitto kuin suhde omaan poikaankin. 

Vaikka kirja on synkkä, siinä on kuitenkin tarpeeksi toivon pilkahduksia ja jännitystä, jotta sen jaksoi lukea. Kuvaukset mehiläisten kasvatuksesta ja mehiläiskadon syistä olivat mielenkiintoisia. Mehiläiskadon lisäksi kirjassa oli paljon kuvausta sukupolvien välisestä kuilusta. Kaikki päähenkilöt lastasivat paljon odotuksia omille lapsilleen. Sitäkin tarinaa oli kiinnostava seurata, vaikkakin kolme tarinaa tuntuivat jossain kohdin sen osalta hieman kliseisiltä. 

Meidän kirjastossamme kirja on sijoitettu tieteiskirjallisuuteen (hyllypaikka 84.2 skifi), mutta sitä ei kannata säikähtää, vaikkei olisikaan erityisesti skifin ystävä. Myös Risto Isomäen kirjoista pitävät: tämä kannattaa lukea! 

Mehiläisten historia oli kirja, jota luin yhtä matkaa mieheni kanssa. Pidimme siitä molemmat. Tällä tavalla en aiemmin olekaan lukenut yhtään kirjaa. Molemmilla oli omat niteet ja välillä keskustelimme kirjasta. Näin kirjan sisältö oli tuoreessa muistissa ja siitä pystyi keskustelemaan heti. Voin kyllä lämpimästi suositella tällaista lukutapaa, jos vaan kirjalliset mieltymykset tarpeeksi kohtaavat. 

Katja P. 

Leelo Tungal: Toveri lapsi. Suom. Anja Salokannel. Arktinen Banaani 2019.

Mustat saapasjalkamiehet veivät Leelon äidin mukanaan, kun olivat ensin sotkeneet koko kodin, heitelleet tavarat rumasti lattialle ja karjuneet äidille ja Leelolle. Ennen auton lavalle kiipeämistään äiti halasi Leeloa ja kehotti häntä olemaan kiltti lapsi, niin äiti tulisi pian takaisin. Leelo ymmärsi, että äiti lähti pois, koska Leelo oli ollut tuhma lapsi. Kiltti lapsi on vaikea olla, mutta saadakseen äidin kotiin Leelo yrittää parhaansa.

Leelo Tungalin omaelämäkerrallisen romaanin alaotsikko on ”Vielä yksi kertomus onnellisesta lapsuudesta”. Tämä on ironiaa – tai sitten ei ole. Pikku Leelolla on kuitenkin paljon hyviä ihmisiä ympärillään: isi ja isovanhemmat, tätejä ja setiä, jotka elävät aikuisten elämää ja puhuvat aikuisten asioista, joita pieni tyttö yrittää seurata ja ymmärtää. Pienen tytön silmin näemme asiat alhaaltapäin, niin mustat miehet kuin isoäidin, tädit ja sedät. Jonotamme kaupan edessä sokerijonossa (yksi kilo henkeä kohti, joten lapsia saatetaan lainata jonottamaan toistakin kertaa naapurin tädin kanssa) ja leikimme isän piilosta löytyneillä porvarien kilpailuista voitetuilla juoksumitaleilla, juuri kun toinen mustista univormumiehistä tulee takaisin ja repii isin kuva-albumista juoksukilpailukuvan, jossa isi marssii sinimustavalkoisten lippujen alla. Mutta kun mies aikoo avata sen albumin, jossa on vauvakuvia Leelosta itsestään – aivan alastomana – pienen tytön mitta on täysi. Hän juoksee pakoon isin luokse koululle hävettävä albumi kainalossaan. Kaikkea ei paljasteta!

Kiltti pitäisi olla, että äiti tulisi takaisin, mutta linja-auton konduktööriltä Leelo saa kilttiäkin paremman sanan: konduktööri varmistaa isältä, että ”toveri lapsi” on alle viisivuotias. Leelosta se on kunnianimi, joka ylentää hänet – ja hän päättää ruveta isona konduktööriksi.

Kirjassa kuunnellaan musiikkia ja lauletaan paljon. Leelo oppii neuvostoradiosta Georg Otsin laulamia venäläisiä kansanlauluja ja iskelmiä viroksi, isän oppilaiden laulamia neuvostolauluja, isän kavereineen laulamia juomalauluja, ja niistäkin täytyisi osata tietää, mitä milloinkin sopii laulaa. Mustille miehille ei pidä laulaa mitään, he vain suuttuvat pahemmin. Koplin sedän luona venäläisiä lauluja saa laulaa vain ulkona, ja silloinkin niin hiljaa, ettei setä häiriinny. Koplin setä kuuntelee radiosta, kuinka setä Sääm lupaa tulla vapauttamaan virolaiset. Neuvostoradion lähetyksistä Leelo tietää, että rapakontakainen herrasväki yrittää panna kapuloita sosialistisen rakennustyön rattaisiin, mutta siitä Koplin setä ei ole kiinnostunut.

Tungal kertoo Leelon näkemästä ja kuulemasta maailmasta Leelon näkökulmasta aikuisille lukijoille, jotka ymmärtävät paljon sellaista, mikä jää kertojaminältä käsittämättä. Maailman mielettömyys käy selvemmäksi, kun tapahtumista kertoo yksinkertaisin sanoin järkevä lapsi, joka hahmottaa näkemäänsä omien kokemustensa perusteella.

Anja Salokanteleen suomennos on hienoa työtä, samoin Heli Laaksosen tekemät runojen ja laulujen käännökset.

Toveri lapsi on kolmas lukemani Viron neuvostoajoista lapsen näkökulmasta kertova kirja. Maimu Bergin Minä rakastin venäläistä ja Ilmar Taskan Pobeda 1946 ovat molemmat omalla tavallaan järkyttäviä ja ehdottomasti lukemisen arvoisia teoksia; suosittelen. Toveri lapsi on ehkä näitä kahta helpompi, vähemmän järkyttävä lukukokemus.

Toveri lapsi on Hyvinkään kirjastoissa sijoitettu luokkaan 86.23, vironkielisen kirjallisuuden historia ja tutkimus. Kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, jonka toinen osa, Toveri Lapsi: Samettia ja sahanpurua, ilmestyy syksyllä suomeksi.

Leena Lehto

Elina Karjalainen: Teemu karvainen kaveri: Laulavan lintukoiran toinen elämä (WSOY 1985)

Teemu karvainen kaveri on Elina Karjalaisen Teemu-koirasta kertova tarina. Teemu on toiminut esikuvana Laulavalle lintukoiralle, joka esiintyy Uppo-Nalle -kirjoissa. Tarinankertojana toimivat vuorotellen Teemun emäntä ja Teemu leppoisaan tyyliin.

Tuleva emäntä on pahantuulinen, kun kaikki on rempallaan. Ei hän ole aikonut sinä päivä uutta koiraa perheeseen ottaa, mutta kaupan pihalla pikkuinen pentu valloittaa hänen sydämensä. Pennun isäntä aikoo lopettaa koiran, koska sen emo on kuollut ja pennun ruokkimisessa on kova vaiva. Siinä samassa Elinasta tulee emäntä, kun hän lausahtaa ottavansa pennun itselleen. Asia vaan pitäisi vielä selittää perheellekin. Teemu ei ole vielä luovitusikäinenkään, kun se muuttaa rättinsä kanssa Karjalaisen tiluksille.

Teemu on rotupankki, neljäätoista eri rotua, laikukas ja luppakorvainen vauhdikas koira, jolla on neljä numeroa liian iso nahka. Teemu on hassu koira, se pelkää ukkosta. Silloin se menee isännän sängyn alle piiloon vinkumaan. Automatkailusta emäntänsä mukaan ei pidä, mutta Teemusta autoilu on ihanaa. Teemu laulaa aina autossa, ulisee ja vinkuu koko matkan.

Perheen vanha pihakoira Täplä alkaa opettaa Teemulle pihakoirana olemisen oppeja, kunhan ensin hyväksyy Teemun.  Täplä opettaa Teemulle, että emännän huomion saa naurattamalla tätä. Emäntä on herkkä naurulle, Täplä sanoi. Jos saat hänet nauramaan, hän jättää työnsä ja lähtee mukaasi mihin vain: seikkailulle metsiin ja vainioille. Täplä sanoi, että täytyi vain tietää konstit, joiden avulla emännän saisi nauramaan. Ja se kertoi konsteistaan: Koira voi hakea ruokakupin ja asettaa sen päähänsä siten, että toinen silmä on näkyvissä ja toinen ei. Sitten on mentävä istumaan emännän viereen ja kurkistettava kupin alta emäntää. Ellei hän tuosta helly, on kokeiltava toista konstia, vanha Täplä opetti: On mentävä isännän vuoteeseen peittojen alle ja maattava siellä pää tyynyllä ja niin isännän näköisenä kuin mahdollista. Lisäksi on heilutettava häntää siten, että peitto kupruilee. Teemu tosin ei näitä temppuja oppinut vaan alkoi aina kiljua, kun kaipasi emäntänsä huomiota.

Teemu katoaa aina välillä omille seikkailuilleen ja sitten taas palaa kotiin. Teemulla on myös muutamia karvaisia koirakavereita, joiden kanssa se seikkailee. Eräänä päivänä Teemu ja kaverukset tapaavat kulmakunnalle muuttaneen Reinon, jonka nimestään huolimatta sanotaan olevan tyttökoira. ”Pojat” toteavat vierailtuaan Reinon luona, että asia on näin, tyttö se on ja varsin ihana.

 

Teemun seikkailut sopivat kaikenikäisille koirista pitäville lukijoille. Kirjaa löytyy kirjaston kokoelmasta niin luettavana kuin e-äänikirjanakin.

Jöns Hellsing: Etsitään kätevää miestä Suom.Hanna Arvonen HarperCollinsNordic 2017

Miten sinä vallitset kirjaston hyllystä (tai tällä hetkellä kirjaston verkkosivuilta) luettavaa?

Valitsin tämän kirjan esiteltäväkseni kolmesta melko epäkirjallisesta syystä: siksi, että tarkistaessani asiaa näin kirjan olevan lainattavana myös sähköisenä, siksi, että kirja osui käteeni helposti hyllyjä siistiessäni ja lopuksi siksi, että kirjailija oli minulle täysin vieras nimi. Sekin auttoi, että kirjan kannessa oli lampaita.

Jöns Hellsing on tukholmalainen mainostoimittaja, jolla on perhesiteitä Skotlantiin. Ihmettelin ensin, miksi ruotsalainen kirjailija sijoittaa teoksensa Englantiin ja Skotlannin rannikolle, mutta seutuhan onkin hänelle tuttua.

Kirjan päähenkilö, työtön ja asunnoton John kirjoittaa romaania, josta kustantamo on kiinnostunut, kerjää Lontoon kaduilla ja etsii löytämistään sanomalehdistä työpaikkailmoituksia ja Samantha Foxin valokuvia. ”Etsitään kätevää miestä” on ilmoitus, joka johtaa Johnin (varastetulla autolla) skotlantilaiselle saarelle korjaamaan Winsleyn kartanon mailla olevaa mökkiä. Thatcherin ajan Britanniassa lordit ovat lordeja ja alustalaiset tietävät paikkansa. John ei oikein löydä paikkaansa saaren pienessä yhteisössä.  Winsleyn omistajan lordi Hectorin puoliso on ruotsalainen Anna, jonka kanssa John päätyy kummalliseen ja pelottavaankin rakkaussuhteeseen yrittäen samalla salata remonttimiestaitojensa olemattomuuden.

Kirjassa on veijariromaanin aineksia, joihin on sekoitettu erotiikkaa, romantiikkaakin, Skotlannin eristäytyneen saaren maisemia ja tietysti saaren asukkaita, kuten pubinemäntä Heather ja Johnin naapuri, taitava remonttimies. Loppupuolella on hiukkanen jännärijuontakin. Siis jokaiselle jotakin!

Tämä on kevyt, helposti luettava hyvän mielen seikkailu. Ilmoituksen mukaan kirja on trilogian ensimmäinen osa, joten saamme vielä lukea lisää lordi Hectorin ja muiden saaristolaisten vaiheista.

Niin, ja kirja on lainattavana Ratamo-kirjastojen Ellibs-palvelusta tai varattavana kirjaston hyllystä.

Leena Krohn: Kadotus. Teos 2018 – Kadonneiden tavaroiden eriskummallisia tarinoita

Kirjasto oli  saanut rakkauskirjeen postilaatikosta! Ihana huomata kuinka tärkeä kirjasto on ihmisille! Tänään mahdollistimme kirjojen (ja muun aineiston) varaukset ja maanantaista puoliltapäivin pääsee noutamaan varauksia. Varauksia onkin tullut jo paljon ja saattaa kestää päiviä, ennen ruuhka saadaan purettua.  Tämänkertaisen kirjavinkin voit lukea myös kotisohvalta e-kirjana.

Kadotus kertoo löytötavaratoimistoon joutuneiden tavaroiden tarinoita. Kertojana on introvertti löytötavaratoimiston työntekijä ja milloin kukakin hukattujen tavaroiden löytäjä.  

Löytötavaratoimiston työntekijä miettii, mitä kaikkia tavaroita ihmiset eivät enää kaipaakaan ja mikä niiden tarina on? Missä on yksinäisen kengän pari?  

Tapahtumat sijoittuvat taiteiden yöhön. Tunnelma on kuin unessa, joka on totta. Taiteiden yö luo epätodellisen, taianomaisen tunnelman ja ympäristön tapahtumille. Monenlaiset asiat verhoutuvat. Ovatko ne taidetta vai todellisuutta? 

Mitä tarkoittaa nainen, joka on puhelinkopissa alasti raatokärpästen kanssa tai mekaaninen koppakuoriainen, jonka omistaja katoaa? 

Itse luin kirjaa aika hitaasti, kadonnut tavara kerrallaan. Se ei ole mikään lukuromaani, vaan sellainen lukukokemus, josta jää ehkä vähän hutera ja äimistynyt olo. Todellisuuden vinksauttaminen tekee välillä jopa hieman huonon olon, mutta uteliasuus saa kuitenkin jatkamaan lukemista. 

Katja Pettersson

Groskop, Viv: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista (Atena, 2019)

Oletko monesti kuljeskellut kirjaston hyllyjen välissä ja tutkiskellut kohtaa D niin kuin Dostojevski tai T niin kuin Tolstoi? Oletko varovaisesti tarttunut johonkin Sodan ja rauhan osaan, pyöritellyt sitä käsissäsi ja ajatellut, tämäkin klassikko pitäisi lukea, mutta ….. Tai oletko ryhtynyt rohkeasti lukemaan Idioottia, ja hyytynyt muutaman sivun jälkeen?

Ei hätää, klassikoille voi antaa aina uuden mahdollisuuden. Siihen meitä kannustaa englantilainen kirjallisuudentutkija Viv Groskop hauskalla ja iloittelevalla teoksellaan Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Groskop esittelee teoksessaan 11 venäläistä klassikkoa. Hän lähtee liikkeelle Leo Tolstoin Anna Kareninasta, ja lopettaa kirjallisen matkan saman tekijän Sotaan ja rauhaan.

Venäläisiä teoksia esitellessään Viv Groskop kertoo meille samalla omaa elämäntarinaansa ja salapoliisimaista yritystä selvittää omia sukujuuriaan. Mistä peribrittiläisenä itseään pitävä perhe on saanut nimen Groskop? Teoksessaan Groskop avaa tutustumistaan venäläiseen sielunmaisemaan ja kultuuriin vaihto-oppilaana Pietarissa ja Odessassa. Silloin hänelle avautuu mm. että Boris Pasternakin oppi Tohtori Živagossa on hyväksyä se, mitä elämä eteen heittää. Ja monenlaisia asioita se on heittänyt myös Viv Groskopinkin eteen.

Groskop esittelee kirjassaan huumorilla ja hyväntahtoisella naurulla lukijoille seuraavat teokset:

· Leo Tolstoi: Anna Karenina

· Boris Pasternak: Tohtori Živago

· Anna Ahmatova: Requiem

· Ivan Turgenev: Kuukausi maalla

· Aleksander Puškin: Jevgeni Onegin

· Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

· Anton Tšehov: Kolme sisarta

· Aleksander Soltženitsyn: Ivan Denisovitšin päivä

· Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

· Nikolai Gogol: Kuolleet sielut

· Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Oletko itse lukenut näitä teoksia? Olisi mielenkiintoista kuulla teidän lukijoiden kokemuksia venäläisten klassikkojen parissa. Viv Groskop esittelee kaikki nämä kirjat niin lennokkaasti ja hauskasti, että minulle ainakin heräsi heti mieli lukea ne kaikki. Ehkäpä tartun kolmannen kerran Anna Kareninaan. Olen lukenut sen kaksi kertaa , ja ihan loppuun asti, ja pitänyt siitä valtavasti. Tosin pitää myöntää, että välillä on tullut vastaan kohtia, jotka on pitänyt sivuuttaa nopeasti silmäillen ja eteenpäin sivuja käännellen.

Seuraavassa vielä meille kaikille Viv Groskopin kannustus klassikkojen pariin:

” On aika heittää romukoppaan kaikki näihin teoksiin liittyvät epäilykset ja jalustalle nostaminen, hienostelu ja teeskentely. Tämä kirja on ylistys omaehtoiselle lukemiselle, joka on aina mitä henkilökohtaisin asia, ja sille, että annat itsellesi luvan lukea haluamallasi tavalla, tuntematta että joku muu tietää aina enemmän kuin sinä tai ettet tajua lukemaasi. Oma tulkintasi on aina oikea. Ja kuule: jos nämä klassikot tuntuvat kokonaisina liian isolta palalta, lue niistä mieleisiäsi pätkiä. Älä pelkää jättää kirjoja kesken tai palata niihin vuosia myöhemmin. Lue niitä hitaasti ja stressaamatta siitä, ymmärrätkö jokaisen yksityiskohdan.”

Nyt kun kirjastot ovat kiinni, monet näistä klassikoista ovat saatavilla ilmaisina e-kirjoina Project Gutenbergin sivuilta http://www.gutenberg.org/browse/languages/fi. Siellä käännökset ovat vanhoja, viime vuosisadan alkupuolelta.

Viv Groskopin teos on varattavissa Ellibs-palvelussamme. Samoin siellä on mm. e-äänikirjana Leo Tolstoin Sota ja rauha. https://www.ellibslibrary.com/collection

Hyviä lukuhetkiä kaikille!

Sirkka Kontiainen

Kirjallinen apteekki sykähdyttää: Nina Georgen kirjat

Vapun kunniaksi julkaisemme vinkin Nina Georgen kirjoista, jotka löytyvät Ratamo-kirjastojen Ellibs-kokoelmasta. Teemoina Nina Georgen kirjoissa on rakkaus, sen puute ja muutoksen mahdollisuus, toipuminen ja uudet tuulet.

Pieni kirjapuoti Pariisissa (Bazar 2016)

Jean Perdu, kirjapuodin omistaja on ankkuroinut kirjalaivansa Pariisiin. Elämänsäkin hän on ankkuroinut paikoilleen, jonkin 20 vuotta sitten tapahtuneen vuoksi. Yhtenä päivänä naapuriin muuttaa eronnut nainen, jolle Jean Perdu lahjoittaa pöytänsä. Saadakseen pöydän esiin, hänen on avattava ovi, joka on ollut kaksikymmentä vuotta suljettuna, piilossa kirjahyllyn takana. Pikkuhiljaa alkaa selvitä mitä on tapahtunut.

Sitä ennen kuitenkin kerrotaan Jean Perdun:n kirjalaivasta ja nuoresta kirjailijasta, joka pakoilee kustantajia ja fanejaan sekä muutamista muista henkilöistä.

Jean Perdu:n kirjalaiva on kuin kirjallinen apteekki, jossa hän myy kirjoja monenlaisiin mielenvaivoihin. Perdu pystyy näkemään muiden ihmisten mielenvaivat eli kuultonäkemään, mutta ei pysty auttamaan itseään. Hänellä on kuitenkin yksi lääke; Sanaryn etelätuulet, jonka kirjoittajaa hän lähtee etsimään.

Pieni bistro Bretagnessa (Bazar 2018) 

Avioliittoonsa tyytymätön nainen toteaa kaiken olevan turhaa, yrittää hukuttautua. Itsemurha on ainut asia, josta päähenkilö Marianne tuntee voivansa itse päättää. Kirja ei kuitenkaan ole masentava, vaan päinvastoin varsin elämänmyönteinen. Itsemurhapäätös on käännekohta Mariannen elämässä, jossa alkaa tapahtua monenlaisia hyviä asioita.

Uniin eksyneet (Bazar 2019) 

Hyvin toisenlainen kirja kuin edelliset, teemana silti rakkaus ja mitä sillä voi saada aikaan. Unien maailma on toinen todellisuus, joka sekoittuu meidän maailmaamme. Hyvin traaginen tarina, sillä isä ja poika ovat päättäneet tavata ensimmäistä kertaa, mutta juuri ennen tapaamista isä joutuu onnettomuuteen ja vajoaa koomaan.

Teksti: Katja Pettersson

Hauskaa vappua toivottaa Lukuvinkkelin vinkkaus-tiimi!

Maja Lunde: Sininen. Suom. Katriina Huttunen. Tammi, 2019.

Norjalainen Maja Lunde kolkutteli meidän ilmasto-omatuntojamme jo vuonna 2015 teoksellaan Bienes historie.  Mehiläisten historia herätti kosolti huomiota ympäri maailmaa ja ilmestyi suomeksikin heti seuraavana vuonna. Jokainen kirjan lukenut vakuuttui siitä, että hyönteisten joukkotuho olisi katastrofi elämällemme maan pinnalla.

Viime syksynä ilmestyi ns. ilmastokvartetin toinen osa, Sininen (Blå, ilmestyi norjaksi 2017). Tarinallisesti kirjat ovat aivan eri kertomuksia, henkilöt eivät liity mitenkään toisiinsa, eli sarjan jokaisen osan voi lukea täysin omana teoksenaan. Osien yhdistävänä teemana on ilmastonmuutos ja sen seuraukset koko ihmiskunnalle.

Sininen on sykähdyttävä kuvaus Euroopasta sitten kun vedestä alkaa olla pula. Tapahtumat liikkuvat useammassa aikatasossa. Signen ja Magnuksen tarina tämän päivän Norjassa kuljettaa lukijan Norjan vuonoilta Ranskaan. Molemmat ovat olleet nuoruudessaan kiihkeitä luontoaktivisteja, ja sitä on Signe edelleen keski-iässäkin. Norjassa hupenevia jäätiköitä pilkotaan kaupallisille markkinoille rahoillaan rehvastelevien drinkkeihin. Näihin rikkaisiin Magnuskin Signen mielestä nykyään kuuluu. Hän punoo mielessään oivallisen suunnitelman, jolla kostaa miehelle kaikki aiemman elämänsä vääryydet. Signe lähtee laivallaan purjehtimaan jäälastissa kohti Ranskaa.  Teoksen toisessa juonessa 2040-luvulla Etelä-Ranska on aavikoitunut ja David vaeltaa pikkutyttönsä kanssa pakolaisleirille etsien kadonneita perheenjäseniään. Se kuinka David avuttomana kolkuttelee leirin porttien ulkopuolella, saa lukijan vääjäämättä ajattelemaan tällä hetkellä Kreikan rajalla olevia pakolaisleirejä ja niiden kurjuutta. Tätäkö kohti me kaikki olemme kulkemassa?

Onko meillä toivoa? Korona-aallon keskellä toivon, että sitä on. Vaikka Maja Lunde käsittelee teoksissaan hyvin ahdistavia aiheita, kaiken takana pilkehtii kuitenkin toivo. Sininen -teosta on helppo lukea, sen teksti imaisee mukaansa, järkyttää ja lohduttaa.

Sirkka K.

 

P.S. Kustantajan ennakkotietojen mukaan ensi syksynä ilmestyy kvartetin kolmas osa, nimeltään Viimeiset. Siinä keskeinen rooli on przewalskinhevosella eli mongolianvillihevosella.