SYYSUUTUUTTA ODOTELLESSA: Virpi Pöyhönen: Doe (WSOY, 2015) Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä : Fintiaanien mailla (WSOY, 2016)

 

Odottelen kärsimättömänä Katja Ketun syysuutuutta Rose on poissa. Ennakkotietojen mukaan kirja julkaistaan lokakuun puolivälissä. Se kertoo omia juuriaan etsivästä Lempistä ja hänen perheestään Minnesotan intiaanireservaatissa. Lempi on fintiaani. Hänen isänsä on suomalainen Ettu ja äiti ojibwa-intiaani. WSOY:n ennakkomainoksen mukaan Kettu tavoittaa kirjassaan taitavasti meissä kaikissa asuvan rakkauden kaipuun ja halun löytää tien toistemme luo. Tämän uskon. Voi kirja, ilmesty pian!

Odotuksen ikävää helpottamaan kaivoin kirjahyllystä esiin kaksi kirjaa. Toinen on Virpi Pöyhösen Doe (WSOY, 2015) ja toinen Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän tekemä Fintiaanien mailla (WSOY, 2016). Doen lukemisesta on kulunut aikaa jo muutama vuosi, mutta sen jättämä jälki ei ole haihtunut. Doe on jumalanhylkäämä kaupunki jossain Ameriikan mailla. Voin kuvitella viuhuvan preeriatuulen, hiekan ja risupallot kierimässä pitkin aavaa lakeutta. Patty Jonesilla on kuusi poikaa ja tytär Mary. Kirjan keskiössä on äiti Patty ja tytär Mary. Eräänä päivänä 14-vuotias Mary katoaa. Miksi? Tytärtään etsiessään äiti palaa mielessään omaan nuoruuteensa, ja vanhempiensa tarinaan, jota raotetaan lukijalle limittäin muun kerronnan ohessa. Kirjassa on viitteitä siihen, että Pattyn isä on suomalainen merimies ja äiti intiaani White Buffalon reservaatista, jossa Doen kaupunki sijaitsee. Maryn ja Pattyn tarina on koskettava. Se kertoo meille, että aina on toivoa, jos on olemassa edes yksi ainoa ihminen joka välittää.

Fintiaanien mailla teosta varten kirjan tekijät kiersivät Minnesotan, Michiganin ja Wisconsinin alueella. He keräsivät tarinoita, kuvasivat kohtaloita, tallensivat dokumentteja suomalaisista siirtolaisista ja fintiaaneista, ojibwojen ja suomalaisten jälkeläisistä, joita alueella asuu. Kirja on upea yhdistelmä siirtolaisuuden historiaa ja näkemys alkuperäiskansojen kamppailusta tämän päivän Amerikassa. Meeri Koutaniemen kuvat puhuttelevat aidosti katsojaa, Ketun ja Seppälän tekstit avaavat ymmärrystä.

Teos on myös selviytymistarina, kuten Pöyhösen romaani Doe. Ja samaa varmasti on Rose on poissa –kirjakin.

Siis, ilmesty pian!

Sirkka Kontiainen

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Delacourt, Grégoire: Onnen koukkuja

WSOY, 2012

Pieni helmi kirjaksi, tämä Grégoire Delacourtin Onnen koukkuja. Vähäeleinen teos, jossa tapahtuu elämää suurempia asioita.

Keski-ikäinen käsityökauppayrittäjä ja -bloggari Jocelyne on elämäänsä tasaisen tyytyväinen kahden aikuisen lapsen äiti. Aviomieskin on ihan ok, mutta suhdetta varjostaa lapsen menetys. Sitten elämä muuttuu. Jocelyne saa pääpalkinnon lotossa, 18 miljoonaa euroa, eikä kerro siitä kenellekään. Hän tekee listoja haluamistaan asioista, mutta huomaa pärjäävänsä vallan hyvin ilmankin.

Onnen koukkuja on nopealukuinen, eivätkä kaikki varmastikaan pidä sen aika ulkokohtaisesta kerronnasta. Juoni ei ole yllätyksellinen, mutta mielestäni Delacourt piirtää henkilökuvansa kiinnostaviksi ja aidoiksi ja tarjoaa kepeässä mutta kirpeässä kirjassa pureskeltavaa jokaiselle.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

11.2. Hieno ja mukaansatempaava lukuromaani

Oates, Joyce Carol

Haudankaivajan tytär

Otava, 2009

Haudankaivajan tytär oli ainakin minulle sellainen romaani, jota unohtui lukemaan kolmeksi tunniksi, ja harmitellen laski käsistään koska oli ihan pakko jo mennä nukkumaan.

Monitasoinen romaani kertoo juutalaisen pakolaisperheen tyttärestä Rebecca Schwartista ja hänen perheestään 1940-luvulta 1990-luvulle. Heiveröinen tyttövauva syntyy laivassa New Yorkin satamassa. Perheen isän Jacobin ja äidin Annan mielet eivät kestä pakolaisuutta, synkkiä salaisuuksia, aseman huonontumista, amerikkalaisten pilkkaa. Seuraa perhehelvetti, jossa pahimmin kärsivät perheen kolme lasta.

Oates on mestari yllättävissä juonenkäänteissä ja jännityksen ylläpidossa, siksi loppu on usein hänen kirjoissaan jonkinlainen antikliimaksi. Henkilöhahmot Rebeccaa lukuunottamatta ovat aika ohuita, ja tuntuvat palvelevan vain kerronnallisia päämääriä. Tarina on silti koskettava , antaen ajattelemisen aihetta siitä mitä taakkoja siirrämme seuraavien sukupolvien kannettavaksi ja miten vaikea niitä on karistaa yltään. Hieno Hegelin anekdootti  ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa” kiteyttää tämän kirjan loistavasti.

Katja Valjakka

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

20.1. Koskettava lapsuuskuvaus

Franzén Peter

Tumman veden päällä

Tammi 2010

Lukuvinkkeli palaa lomilta Peter Franzénin osin omaelämäkerrallinen esikoisromaani kainalossaan.

Näyttelijänä paremmin tunnetun Peter Franzénin  Tumman veden päällä kertoo kuusivuotiaan Peten tarinan. Tarina sijoittuu 1970-luvun Keminmaalle. Pete asuu uusperheessä, jonka elämää varjostaa isäpuolen väkivaltaisuus.

Kirjassa Pete joutuu säännöllisesti todistamaan pahoinpitelyä sekä perheväkivaltaa ja jopa itse kokemaan sitä. Pakenemiset äidin kanssa isovanhempien luokse turvaan ovat arkipäivää Peten lapsuudessa. Vaikka kirjan kuvaukset keskittyvät pääsääntöisesti jännittyneeseen ja turvattomaan ilmapiiriin, niin kirja tuo hyvin esiin myös sen, että Petellä on ympärillään hyviä ihmisiä: mummo ja pappa sekä äiti ja pikkusisko Suvi.

Kirjan kieli on helppolukuista ja kerronta suoraviivaista. Franzén tavoittaa hyvin lasten tavan katsoa maailmaa. Kirjan avulla lukija voi heittäytyä muistelemaan myös omaa lapsuuttaan. Minun mieleeni kirja toi elävästi lapsuuden voinhakureissut Ruotsiin.

Kirja on hyvä lukukokemus, vaikkakin Peten ajatukset sekä äidin selviytymistarina ovat koskettavaa luettavaa.

Mervi Jokinen

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

29.6. Lapsia ja vanhempia

Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa
Dorrestein, Renate
WSOY, 2009

Kahden teini-ikäisen äiti Heleen kärsii kuumista aalloista ja kuivuudesta, sinänsä mukava aviomies enimmäkseen ärsyttää ja perheyrityksen pyörittäminen vaatii osansa arjesta. Heleenin alamäki alkaa kun hänen virkeä, 8-kymppinen äitinsä saa aivoinfarktin ja dementoituu hetkessä. Vaikka Heleen käy päivittäin katsomassa äitiään laitoksessa, tuntee hän siitä huolimatta syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Samalla äidin avuttomuus ja arvaamaton käytös palauttavat mieleen muistot lapsuuden laiminlyönneistä.

Nimen perusteella odotin hilpeää tarinaa keski-ikäisen naisen ruuhkavuosista, joten taisin hieman pettyä kirjan arkiseen surkuhupaisuuteen. Teksti kyllä huvittaa, naurattaakin, mutta on samalla vakava ja kovin todenmakuinen. Lukija ei voi olla pohtimatta vanhempiensa, tai omaa, ikääntymistään. Miten vanhemmat pärjäävät ja kuinka heidän hoitonsa tarvittaessa järjestyy? Entä miten haluaisi itseään kohdeltavan kun on liian vanha ja heikkokuntoinen huolehtimaan itsestään?

Ira Palvanen

saatavuus Ratamo-kirjastoissa

14.4. Kulttuurien kohtaamisia arjessa

Amerikan lapset

Anne Tyler

Otava, 2008

Amerikan sanotaan olevan kansojen sulatusuuni, mutta se ”sulatus” ei suinkaan ole aina kovin helppo prosessi. 

Periamerikkalaiset Donaldsonit ja iranilaistaustaiset Yazdanit saavat samaan aikaan adoptiotyttären Koreasta. Erilaisista taustoista huolimatta varsinkin Donaldsonit ovat innokkaita solmimaan ystävyyden ja kehittämään yhteisiä traditioita. Väärinkäsityksiltä ei voi välttyä, mutta myös aitoja tunteita syntyy ja perheiden elämät lähentyvät vuosien vieriessä.

Tylerille ominaiseen tapaan kirjassa ei ole suurta dramatiikkaa, vaan kertomus kietoutuu arjen pienten tapahtumien ympärille. Teemana on kuuluvuuden käsite: mistä  tunne syntyy, voiko sitä pakottaa? Mitä oikeastaan tarkoitetaan kun sanotaan:  tänne minä kuulun?

Katja Valjakka

Amerikan lapset