Avainsana-arkisto: romaanit

Kirjallinen apteekki sykähdyttää: Nina Georgen kirjat

Vapun kunniaksi julkaisemme vinkin Nina Georgen kirjoista, jotka löytyvät Ratamo-kirjastojen Ellibs-kokoelmasta. Teemoina Nina Georgen kirjoissa on rakkaus, sen puute ja muutoksen mahdollisuus, toipuminen ja uudet tuulet.

Pieni kirjapuoti Pariisissa (Bazar 2016)

Jean Perdu, kirjapuodin omistaja on ankkuroinut kirjalaivansa Pariisiin. Elämänsäkin hän on ankkuroinut paikoilleen, jonkin 20 vuotta sitten tapahtuneen vuoksi. Yhtenä päivänä naapuriin muuttaa eronnut nainen, jolle Jean Perdu lahjoittaa pöytänsä. Saadakseen pöydän esiin, hänen on avattava ovi, joka on ollut kaksikymmentä vuotta suljettuna, piilossa kirjahyllyn takana. Pikkuhiljaa alkaa selvitä mitä on tapahtunut.

Sitä ennen kuitenkin kerrotaan Jean Perdun:n kirjalaivasta ja nuoresta kirjailijasta, joka pakoilee kustantajia ja fanejaan sekä muutamista muista henkilöistä.

Jean Perdu:n kirjalaiva on kuin kirjallinen apteekki, jossa hän myy kirjoja monenlaisiin mielenvaivoihin. Perdu pystyy näkemään muiden ihmisten mielenvaivat eli kuultonäkemään, mutta ei pysty auttamaan itseään. Hänellä on kuitenkin yksi lääke; Sanaryn etelätuulet, jonka kirjoittajaa hän lähtee etsimään.

Pieni bistro Bretagnessa (Bazar 2018) 

Avioliittoonsa tyytymätön nainen toteaa kaiken olevan turhaa, yrittää hukuttautua. Itsemurha on ainut asia, josta päähenkilö Marianne tuntee voivansa itse päättää. Kirja ei kuitenkaan ole masentava, vaan päinvastoin varsin elämänmyönteinen. Itsemurhapäätös on käännekohta Mariannen elämässä, jossa alkaa tapahtua monenlaisia hyviä asioita.

Uniin eksyneet (Bazar 2019) 

Hyvin toisenlainen kirja kuin edelliset, teemana silti rakkaus ja mitä sillä voi saada aikaan. Unien maailma on toinen todellisuus, joka sekoittuu meidän maailmaamme. Hyvin traaginen tarina, sillä isä ja poika ovat päättäneet tavata ensimmäistä kertaa, mutta juuri ennen tapaamista isä joutuu onnettomuuteen ja vajoaa koomaan.

Teksti: Katja Pettersson

Hauskaa vappua toivottaa Lukuvinkkelin vinkkaus-tiimi!

Chigozie Obioma : Kalamiehet (suom. Heli Naski, Atena, 2016)

kalamiehet2     Kalamiehet on nigerialaissyntyisen Chigozie Obioman (s.1986) esikoisteos. Obioma kuvaa herkästi kasvavia poikia, perhedraamaa ja samalla koko nyky-Nigerian heimosotien repimää haurasta yhteiskunnallista tilaa. Obioma sanookin kirjailijan jälkisanoissaan, että poikien perhe on Nigerian suurimpien heimojen metafora. Ne riitelevät keskenään, joutuvat ulkopuolisten voimien väliintulon kohteeksi, ja joutuvat kärsimään paljon.

Kalamiehet on romaani veljeksistä, jotka joutuvat yhtäkkiä henkisesti tuuliajolle. Perheen isä, herra Agwu, kaikkivoipa patriarkka, muuttaa työkomennukselle toiselle puolelle Nigeriaa eikä äiti saa enää otetta kasvavista, murrosikäisistä pojistaan. Pojat karkaavat kalastamaan saastuneen joen partaille. Eräällä kalastusmatkalla kylähullu Abulu syytää poikien päälle karmean kirouksen. Hän ennustaa, että yksi veljistä tappaa toisen. Kirous ottaa vallan, pelko kasvaa, veljesten välit kiristyvät. Mikään ei ole enää niin kuin ennen, vaikka isä toivookin pojistaan varttuvan urhoollisia, kunnon poikia: ” tahdon teidän olevan unelmien kalastajia, jotka eivät luovuta ennen kuin saavat kaikkein suurimman saaliin. Tahdon teidän olevan täystuhoja, uhkaavia ja lyömättömiä kalastajia. Sellaisia, jotka eivät kalasta Omi-Alan kaltaisella saastaisella rämeellä vaan henkisillä vesillä. Kunnianhimoisia ja tarmokkaita. Lapsia, jotka kastavat kätensä elämän jokiin, järviin ja meriin ja niittävät menestystä lääkäreinä, lentäjinä, professoreina, lakimiehinä. Ymmärrättekö?” Vanhempien toiveet eivät toteudu, kaikki murskaantuu, kun pelko ja kostonhenki ottavat vallan.

Suosittelen kirjaa sinulle, joka haluat tehdä lukumatkan tämän päivän Afrikkaan. Aiemmin minua on afrikkalaiseen kirjallisuuteen johdatellut monesti Nobel-ehdokkaana ollut James Ngugi (nykyään kikiju-nimeltään Ngugi wa Thiog’o). Ihastuttavia lukuelämyksiä olen saanut myös toiselta nigerialaiselta kirjoittajalta Chimamanda Ngozi Adichielta, jonka keväällä ilmestyvää uutta suomennosta Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, odotan innolla. Kuka Afrikasta kirjoittava kirjailija on sinun suosikkisi? Kenties Ernest Hemingway ja Afrikan vihreät kunnaat tai Henning Mankell monilla Afrikka-teemaisilla teoksillaan?

Sirkka K.