Hill, Joe
Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia
Tammi 2009
” Joe Hillin monisävyinen novellikokoelma sisältää niin kummitusjuttuja, scifiä, jännitystä kuin arkipäiväisempiä ihmissuhdetarinoitakin elämän pikku outouksineen.”… Hill taitaa ennen kaikkea jännityksen ja yliluonnolliset elementit, mutta niiden vastapainona kertomuksissa on sopivina annoksina huumoria ja tunteikkuutta.”
Törmäsin Joe Hillin nimeen Goodreads– palvelussa, ja ilokseni hänen teoksiaan on myös suomennettu. Bobby Conroy palaa kuolleista on Hillin esikoisnovellikokoelma vuodelta 2005, jonka suomennos julkaistiin 2009.
Kokoelman kaikki novellit eivät ole perinteistä kauhukirjallisuutta, ja joukossa on mielestäni vähemmän onnistuneita tuotoksiakin. Pääasiallisesti kuitenkin Hill on hyvä kertoja, esimerkiksi 20. vuosisadan aave on otteessaan pitävä tarina elokuvateatterissa kummittelevasta nuoresta naisesta, Pop Art taas sijoittuu rinnakkaistodellisuuteen, jossa geenimutaatio silloin tällöin synnyttää ilmalla täytettyjä ihmisiä…
Suosittelen Hilliä esimerkiksi Stephen Kingin tuotannosta pitäville, kerrontatyylissä on paljon samaa kuin Kingin 1970- ja 1980-lukujen parhaissa novelleissa.
kirjan luki: Katja Valjakka, myös Morren maailmassa pidettiin tästä