Avainsana-arkisto: Japani

1Q84

IQ84

Murakami, Haruki: 1Q84 osat 1 ja 2

Tammi, 2013

Hyvä kirja pitkästä aikaa. Näin huokaisin luettuani loppuun Tammen Keltaisessa kirjastossa yhtenä niteenä julkaistun Haruki Murakamin 1Q84:n osat 1 ja 2.  Lokakuussa 2013 julkaistaan suomennos tarinan kolmannesta osasta, en malta odottaa! Englanniksi kolmas osa jo löytyy mm.  Hyvinkään kirjastosta, Japanissa 1Q84 julkaistiin 2009-2010.

Tutustuin Murakamiin Kafka rannalla-kirjan kautta (sekin ehdottoman suositeltava lukukokemus). Myös uusimmassa kirjassa Murakamin todellisuus taipuu, tutut asiat nähdään uudella tavalla ja jotain ihan tuntematontakin sivutaan.

1Q84:n juoni sijoittuu vuoteen 1984 ja myös toiseen todellisuuteen, vuoteen 1Q84, jossa taivaalla paistaa kaksi kuuta. Keskiössä ovat eristynyt matemaatikko-kirjailija Tengo sekä kuntosaliohjaaja Aomame, joka murhaa väkivaltaisia miehiä rikkaan perijättären ja jääpiikin avulla. Tengolla ja Aomamella on yhteinen menneisyys ja myös yhteinen kohtalo, jota kohti Murakami kuljettaa heitä huimien käänteiden kautta.

1Q84 on rakkaustarina, seikkailu ja fantasiakertomus sisältäen historiaa, kulttiuskontoja, perheriitoja ja japanilaista kulttuuria. Miltei 800 sivuun mahtuu vähän jaaritteluakin, eikä Murakami ole omimmillaan kauhuelementtien luomisessa, mutta suurimmaksi osaksi tarina pysyy hyvin kasassa ja jännite yllä. 

Katja Valjakka

Kirjan esittely Tammen sivuilla

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Verkkolukupiiri: kesäkirja (kesä-heinä-elokuu)

murakami

Verkkolukupiirin kesäkirjassa riittää toviksi luettavaa. Olen itse päässyt noin sata sivua eteenpäin, ja ainakin vielä kiinnostaa kovasti. Kyseessä siis Haruki Murakamin IQ84 osat 1 ja 2 samoissa kansissa. Kustantaja Tammen sivuilla kirjasta kerrotaan seuraavaa:

”Eletään vuotta 1984. Aomame on liikunnanohjaaja, joka sivutyönään murhaa väkivaltaisia miehiä. Työkeikalla Aomamen taksi juuttuu liikenneruuhkaan, ja kuski neuvoo hänelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Tikkaat kiivettyään Aomame huomaa siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen, jonka taivaalla on kaksi kuuta. On vuosi 1Q84.

Toisaalla matematiikanopettaja Tengo muokkaa oudosta käsikirjoituksesta menestysromaanin. Kirjailijaksi väitetystä teinitytöstä Fuka-Eristä tulee tähti, mutta mystisestä lahkosta paennutta tyttöä ei maine kiinnosta. Kun Fuka-Eri katoaa ja Tengo huomaa kirjoittavansa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta, nyrjähtää todellisuus raiteiltaan. Trilogian päätösosa julkaistaan lokakuussa 2013.

1Q84 on valtaisaan suosioon nousseen Haruki Murakamin kunnianhimoisin romaani. George Orwellin Vuonna 1984:stä inspiraationsa ammentaneen Murakamin maailma on tumma ja vaarallinen, mutta ei koskaan valoton.

Haruki Murakami (s. 1949) on saavuttanut huikean suosion maailmanlaajuisesti. Häntä on verrattu Austeriin, Salingeriin, Chandleriin ja Kafkaan. Japanissa hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia ja hän on siellä etenkin nuorten lukijoiden suosikki. Murakamin nimi on usein noussut esille myös Nobel-veikkauksissa.”