Kaikki kirjoittajan kirjavinkit artikkelit

ASKO SAHLBERG: AMANDAN MAAILMAT OTAVA 2017

Amandan maailmat on ensimmäinen lukemani Sahlberg eikä jää viimeiseksi.

Asko Sahlberg on taitava historiallisen proosan kirjoittaja. Hänen tunnettuja teoksiaan ovat mm. Herodes ja Pilatus.

Sahlbergin kerrontaa on kuvattu runolliseksi ja tiiviiksi; tämä kerrontatyyli löytyy myös Amandan maailmasta.

Kirja kertoo omalaatuisesta Amandasta, joka on 85- vuotias. Hän asuu kaupungin laitamilla omassa pienessä talossaan. Amanda on ihan tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on viihtyisä koti ja kasvimaa sekä rauhaa ympärillä. Naapurissa asuu leski Jansson, jonka kanssa Amandalla on outo suhde ja jonkinlainen YYA- sopimus. Jansson auttaa Amandaa talon töissä ja vastineeksi Amanda vilauttaa rintojansa Janssonille.

Käänne tapahtuu, kun paikkakunnalle alkaa virrata pakolaisia. Ihmisten rauha järkkyy; ilmaantuu rasismia ja väkivaltaa. Maahanmuuttajat ovat peloissaan.

Amanda tapaa pelokkaan pakolaispojan ja päättää auttaa poikaa välittämättä Janssonin mielipiteistä.

Hyvin ajankohtainen ja koskettava aihe, joka voisi tapahtua missä päin maailmaa tahansa.

Kirjassa kuvataan hyvin nykymaailman menoa: pakolaisuutta sekä eri kulttuurien törmäyksestä syntyvää väkivaltaa.

Tämä kirja kuuluu hyvin Suomi 100 vuotta kirjallisuuteen, siihen Suomi nykyaikana- osioon.

 

Minna Korkeila

Mainokset

Zinaida Lindén: Rakkaus kolmeen appelsiiniin. Suomentanut Jaana Nikula. Into 2017.

Zinaida Lindénin novellit houkuttelevat keltaisten, raikkaitten appelsiinien lailla. Puraisen ja yllätyn. Yhdessä maistuu mehukkuus, toisessa lempeä purevuus.  Pyyhin mehun ja tahmeat tipat leuastani talouspaperiin. Ja haluan rohmuta suuhuni heti seuraavan. Mikä niissä koukuttaa?  Olisiko sopiva ripaus slaavilaista eksotiikkaa ja idän mystiikkaa kylvettynä suomalaiseen maaperään. Imeliä ja makeita ne eivät ole. Niissä yhdistyy herkkä, maanläheinen, syvästi koskettava inhimillisyys liitettynä humaaniin maailmankansalaisuuteen. Ihmiset ovat hauraita ja vahvoja samalla kertaa. He roikkuvat kuilun reunalla ja taustalla väijyvät erilaiset henkilökohtaiset kriisit ja maailmankatastrofit.

Zinaida Lindén on suomenruotsalainen ja venäläinen kirjailija, joka on syntynyt Leningradissa 1963. Suomeen hän on avioitunut 1991. Lindén on myös kääntänyt venäjäksi mm. Kjell Westön, Claes Anderssonin ja Monica Fagerholmin teoksia. Kirjallisesta tuotannostaan Lindén on saanut palkintoja, huomatuin on vuoden 2005 Runeberg-palkinto teoksesta I väntan på en jordbävning (Ennen maanjäristystä, 2005), joka aikanaan johdatteli minut hänen tuotantoonsa. Jo siinä miljöö vaihteli Suomesta ja Neuvostoliitosta Japaniin. Näissä samoissa maisemissa liikutaan myös useissa tuoreimman novellikokoelman kertomuksissa.

 

Kokoelman alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on Valenciana. Teos koostuu kahdeksasta novellista.  Alkuperäisteoksen niminovellissa Valenciana, suomalais-filippiiniläinen perhe on sukuloimassa Japanissa. Samaan aikaan islantilainen tulivuori Eyjafjallajökull sotkee Euroopan lentoliikenteen ja perhe jää jumiin Japaniin. Novellissa Ei hääppöinen aviomies rouva Hayasaka odottaa innolla miehensä eläköitymistä, jolloin hän aikoo ilmoittaa miehelleen jättävänsä tämän. Rouvan suunnitelma on muuttaa Suomeen ja perustaa täällä japanilaisturisteille suunnattu ravintola. Mutta mitä tapahtuukaan, kun mies sairastuukin syöpään. Eniten minua koskettaa novelli Lentäjänpoika. Lentomatkalla Helsingistä JFK:n lentokentälle omaan kuoreensa käpertyneen stuertin henkinen ulkopuolisuus alkaa murtua kun hän saa kaitsettavakseen isänsä luokse Seattleen yksinmatkustavan pikkupoika Aleksin. Lempeä, välillä ilkikurisesti ilkamoiva huumori on myös ominaista Lindenin kerronnalle. Lukijalle on luvassa myös yllättäviä uudelleenkohtaamisia, kun edellisen kertomuksen henkilöt saattavat vilahtaa statistin roolissa uudessa kertomuksessa.

Nautinnollisia lukuhetkiä

Sirkka Kontiainen

P.s. Rakkaus kolmeen appelsiiniin on myös Sergei Prokofjevin ooppera. Onko oopperalla ja Lindénin samannimisellä novellilla muuta yhteistä kuin appelsiini, joka ojennetaan hiilisangosta leningradilaisessa mielisairaalassa? Sen saat tietää, kun luet novellin ja tutustut oopperaan!

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2015.

Beijingiin sijoittuva Yksinäisyyttä kalliimpaa on nykyään USA:ssa asuvan Yiyun Lin kolmas suomennettu teos, aikaisemmin ovat ilmestyneet Kulkurit ja Kultapoika, smaragdityttö. Li kirjoittaa englannin kielellä länsimaiselle lukijakunnalle, kuten monet muutkin suomeksi käännetyt kiinalaissyntyiset kirjailijat. Li syntyi 1972 ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1996.

Kirja kertoo kahdesta naisesta ja yhdestä miehestä, nuoruudenystävistä, joiden ystävyyden rikkoo murha, johon joku heistä saattaa olla syyllinen. Tarina liikkuu vuoden 1989 Beijingistä nykyhetkeen, jolloin myrkkyä saanut nainen lopulta kuolee maattuaan kaksikymmentä vuotta koomassa. Kirja ei keskity olemaan varsinaisesti murhamysteeri (sehän ei ole kirjastossakaan dekkariosastolla), vaan purkaa ystävysten välisiä monimutkaisia tunteita, heidän omia salaisuuksiaan ja heidän suhdettaan uhriin, heitä viitisen vuotta vanhempaan opiskelijaan, joka on ennen murhaa menettänyt opiskelupaikkansa ja koko tulevaisuutensa Tiananman-aukion tapahtumien seurauksena. Kolme ystävää eroavat toisistaan kohtalokkaan illan jälkeen, ja vaikka he ehkä haluaisivatkin pitää yhteyttä, he eivät uskalla – epäilykset ja syyllisyys erottavat heidät. Boyang jää Beijingiin, tytöt päätyvät Yhdysvaltoihin kovin erilaisiin kohtaloihin.

Kirja on mielenkiintoista luettavaa jo sen takia, että Li tuntee Kiinaa sisältäpäin. Beijingin sivukadun korttelin asukkaiden elämä tuntuu todellisilta, niin outoa kuin se suomalaisesta onkin. Lapsi voidaan lähettää asumaan isovanhempiensa luo, jolloin hän ei tapaa vanhempiaan kuin pari kertaa vuodessa. Toisaalta joissain talouksissa asuu kolme sukupolvea yhdessä parissa huoneessa, ehkä vielä heidän lisäkseen naimaton serkku tai isotäti. Vanhat tädit ja sedät ja pihalla leikkivät lapset tietävät tai uskovat tietävänsä toisistaan kaiken tietämisen arvoisen. Kun uusi tyttö, yhden perheen sukulainen, muuttaa pihaan, se vaikuttaa kaikkien elämään, ja tulokas pyritään sijoittamaan omalle paikalleen yhteisössä, halusi hän sitä tai ei. Vaikka korttelin asukkaat tuntuvat tietävän toisistaan kaiken, joka perheellä on omat tapansa ja omat tiukasti vaietut salaisuutensa.

Li kirjoittaa helposti lähestyttävää ja mukaansa vetävää proosaa. Suosittelen niillekin, joita sana murhamysteeri ei houkuttele.

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (Gummerus 2017)

Kirja ilmestyi helmikuussa 2017. Se on kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan ensimmäinen osa.

Tämä on todella mielenkiintoinen kirja. Suosittelen kaiken ikäisille ihmisille. Jos pidät Suomen historiasta, hitusen vanhan kansan uskomuksista, eräkirjallisuudesta, jännityksestä ja ehkä hitusen romantiikasta, niin tämä on juuri sinulle hyvä. Eli tästä kirjasta löytyy vaikka mitä!

Kirja on luokiteltu romaaniksi; siinä on elementtejä fantasiakirjallisuudesta ja historiallisesta proosasta. Henkilöitä on useita ja he ovat vakuuttavia. Tarina on kuvitteellinen, joskin historian osuus kirjassa perustuu todelliseen historian kuvaan. Kirjassa on myös henkilöiden sisäisiä ajatuksia, joilla tarinaa viedään eteenpäin.

Minun oli pakko ensituttavuuden jälkeen ostaa tämä ihan omaksi. Aion kerätä kaikki sarjan kirjat. En ikinä ole lukenut kirjaa kahteen kertaan, mutta tämä tekee poikkeuksen. Kun sain kirjan ensi kerran käteeni, niin ajattelin: ”Apua! 680 sivua!” Mutta heti alusta lähtien tarina piti otteessaan ja saatoin uppoutua kirjaan ja unohtaa kaiken muun ympärilläni.

Ikimetsän sydänmailla kertoo Juko Rautaparran uudisraivaajaperheestä 1400- luvun Savossa. Kamula kuvailee tarkasti tuon aikakauden elämää; metsästystä, kalastusta, kasken polttoa ynnä muuta, eikä se ole millään lailla tylsää. Kirjassa on paljon jännittäviä elementtejä yksi toisensa jälkeen; eri heimot (karjalaiset, savolaiset, hämäläiset) sotivat keskenään ja elämä villieläinten keskellä on vaarallista.

Mielenkiintoiseen historiakuvaukseen sekoittuu fantasiaelementit. Ikivanha kansanusko metsänhaltijoista, maahisista, jättiläisistä, noidista ja tietäjistä kulkee tarinassa mukana täytenä totena. Kuvauksia eri haltijoista on mukava lukea. Kirjassa vilahtaa vedenhaltijaa ja kotitonttua. Kamulan kuvailut eri haltijoista on hyvin tehty.

Jään innoissani odottamaan seuraavaa osaa.

Minna Korkeila

Pekka A. Manninen: Pottakylän lapset

Tässäpä vasta vitsikäs ja hauska sarjakuva! Pottakylän lapset –sarjakuvaa ei ole kyllä tarkoitettu mielensäpahoittajille. Vitsit liikkuvat kakkahuumorista mustaan huumoriin kuvilla höystettynä. Jokaisella aukeamalla on neljän ruudun strippisarjakuva. Kirjassa Pottakylän lapset seikkailevat eri paikoissa ja saattavat laukoa hauskoja juttuja, ainakin aikuisen näkökulmasta. Maailma näytetään lasten näkökulmasta ja aikuisten maailma näyttäytyykin joskus erikoisena ja lapset tulkitsevat sitä kykynsä mukaan. Joskus aikuiset tekevät jotain omituista tai hassua ja heille nauretaan vuorostaan. Lapset ja aikuiset usein myös ymmärtävät toisiaan väärin. Tämä kirja toimii piristäjänä niin aikuisille kuin nuorillekin. Jotkut vitsit eivät ehkä aukea ihan pienimmille. Tumman huumorin ystäville ehdoton suositus! Kirja löytyy kirjaston sarjakuvahyllystä.

-Kirjastosilli

 

Alice Munro: Jupiterin kuut (Tammi 2017)

Alice Munron Jupiterin kuut –novellikokoelman alkuteos on julkaistu jo vuonna 1982, joten kokoelma kuuluu nk. alkutuotantoon. Munron kertomuksissa ollaan usein rakkauden käännekohdissa, punnitsemassa omaa elämää ja tunteita. Novellien ihmiskuva ei ole romanttinen. Esimerkkinä novellin Prue nimihenkilö on illallisella rakastajansa Gordonin luona, kun ovikello soi, ja ovesta ilmestyvä nainen lyö Gordonia viikonloppulaukullaan. Episodin jälkeen Gordon kertoo rakastavansa laukulla lyönyttä naista, mutta haluaisi silti mennä Pruen kanssa naimisiin sitten muutaman vuoden päästä, kun rakkaus on ohi.

Munron kertomuksissa ei elämä ole ruusuilla tanssimista, mutta hän asettelee sanat lempeään huumoriin. Lukijaa hymyilyttää hupsut mutta kuitenkin rakastettavat ihmishahmot. Tekstin lukeminen on kuin keskustelisin elämästä viisaan naisen kanssa. Arkiset asiat, elämän outous ja näennäisen merkityksettömät asiat tulevat uuteen valoon paljastaen samalla paljon ihmisyydestä.

Kiinnostavaa olisi lukea enemmän kirjailijan elämästä. Esimerkiksi novellissa Kalkkunasesonki hän kertoo elävästi kalkkunoiden teurastuksesta, ja ihmettelin kovin miten nyt noin yksityiskohtaista kuvausta: ”…Selkärangan hän katkaisi keritsimillä. Rouskis, rouskis, hän sanoi lempeästi. Pistäpä nyt kätesi sisään. Minä pistin. Syvällä kalkkunan sisälmyksissä oli hyytävä kylmyys. Varo Luunsiruja. Minun oli irrotettava varovasti lihaa yhdistävät kalvot. Hupsista keikkaa, Herb käänsi linnun ja taivutti sen jalat. Polvet yhteen, Brownin muori. Kas näin. Hän otti painavan veitsen, asetti sen polvilumpiolle ja rusautti koivet irti.”  (ss. 86-87). Myöhemmin sain lukea, että Munron isä oli jossain vaiheessa kalkkunafarmari.

Alice Munro ei koskaan ole ollut paljon julkisuudessa, mutta ei varsinkaan viime vuosina, vaikka hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2013. Englanninkielinen wikipedia kertoo, että hän on sairastanut syöpää ja on kokonaan vetäytynyt julkisuudesta.

Toivottavasti Munron elämäkerta, jonka Sheila-tytär on kirjoittanut, vielä suomennetaan.

Jupiterin kuut on hyvä, mutta ei mielestäni kirjailijan paras teos. Olisiko kirjailijan kynä terävöitynyt vuosien varrella? Munron uudemmissa teoksissa lyhytproosan vallankumous näkyy tavalla, jolle tuskin löytyy vertaista. Suosittelen!

 

Kirsti Ahlsten

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

hassinenKalmari on rinnakkaisteos muutama vuosi sitten julkaistulle romaanille Popula. Romaaneja yhdistää sivuhenkilö, Jukka Kalmari, mutta kyseessä ovat täysin itsenäiset teokset.

Tämän päivän Suomeen sijoittuvassa Kalmarissa populistijohtajan ja ministerin nuoruudenaikainen päiväkirja joutuu vääriin käsiin. Löytäjä on Kaius Karvio, perinnön turvin elelevä vapaaherra, joka inhoaa populistijohtaja Jukka Kalmaria. Päiväkirjan löytäneen Kaiuksen mielestä kansan pitää saada tietää, mikä kiihottajarasisti on miehiään, mitä kauheaa hän on tehnyt. Kaius alkaa ex-vaimonsa Katjan kanssa suunnitella kirjaprojektia, jonka tarkoitus olisi kirjan ilmestyttyä kaataa Kalmari ministerin pallilta. Mukaan värvätään motiiveiltaan epämääräinen toimittaja, jonka työtä muut kaksi ohjaavat. Näistä kolmesta Katja herää ensimmäisenä ajatukseen, onko sittenkään viha suvaitsemattomia kohtaan sen oikeutetumpaa kuin joidenkin viha toista ihmisryhmää kohtaan. Tästä oivalluksesta alkaa muutos, ennalta arvaamattomin seurauksin. Sivujuonteena romaanissa kulkee päähenkilöiden yksityiselämän ihmissuhteet, jotka eivät nekään ole ihan terveellä pohjalla.

Pirjo Hassinen kirjoittaa kriittistä aikalaisproosaa. Hän on kirjoittanut siitä mikä häntä erityisesti vaivaa: vihasta, ja siitä miten vihalla on taipumus levitä! Hassinen tuntuu sanovan, että kukaan ei ole puhdas ja oikeamielinen vaan jokaisella meillä on omat pimeät motiivimme ja vihan kohteemme. Vaikka aihe on rankka ja ajankohtainen, henkilöhahmojen kautta tarinassa on huumoria, joka keventää lukunautintoa.

Minuun kirjan sanoma kolahti, vaikka Hassinen ei säästä ketään. Hän on jossain haastattelussa tunnustanut tunnistavansa itsessäänkin ”vihaajien vihaajan”. Pirjo Hassinen on ollut neljä kertaa Finlandia-palkintoehdokkaana, ja henkilökohtaisesti olisin hänelle yhden voiton jo suonut. Tosin olen ehkä jäävi suosittelija, kun vain satun pitämään Pirjo Hassisen tyylistä.

Kirsti Ahlsten