Sarah Watersin romaaneja luonnehditaan mukaansatempaaviksi ja olen kuvauksesta täysin samaa mieltä. Kirjailijalta aikaisemmin lukemani teokset Silmänkääntäjä ja Vieras kartanossa pitivät minua koukuttavassa otteessaan aina viimeisen sivun kääntämiseen asti, niin myös uutuus Parempaa väkeä (Tammi 2015, suom. Helene Bütsow).
Eletään ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa 1920-luvun vilkkaassa Lontoossa. Päähenkilö on yläluokkaan kuuluva 26-vuotias Frances Wray, joka asuu äitinsä kanssa hienostoalueella. Perhe on kärsinyt sodasta, Francesin veljet kuolleet, palvelijat lähteneet ja isän kuolemaan jälkeen on vain velkoja jäljellä. Francesin ja hänen äitinsä on pakko niellä ylpeytensä ja ottaa vuokralaisia kotiinsa. Yläkertaan muuttaa Barberin värikäs keskiluokkainen pariskunta, joita vanhaksipiiaksi leimautunut Frances tarkkailee ja kuuntelee herkeämättä. Nuori ja moderni kotirouva Lilian alkaa kiehtoa yhä enemmän Francesin mieltä ja naisten viriävä ystävyys muuttuu syväksi intohimoksi ja kielletyksi romanssiksi. Waters jatkaa lesboteeman ja seksuaalivähemmistöjen aseman käsittelyä, mitä hänen useimmissa kirjoissaan kuvataan historiallisesti eri aikakausina. Frances ja Lilian salaavat suhteensa, joka johtaa lopulta väistämättömään tragediaan ja rikoksen tielle.
Waters kuvaa taitavasti brittiläistä luokkayhteiskuntaa, sen murtumakohtia ja samaa aihetta sivuaa myös Vieras kartano-romaani, joka ajallisesti sijoittuu taas toisen maailmansodan jälkeen. Watersia on innostanut kirjoittamiseen 1920-luvun ajankuvaan kuuluvat Flapper-tytöt, jazztytöt, joita Frances ystävineen ja Lilian edustavat. He rikkovat perinteistä naiskuvaa: polttavat tupakkaa, juovat alkoholia, ehostautuvat ja käyttävät lyhyempiä hameita. Frances leikkauttaa hiuksensa lyhyeksi muodikkaan Lilianin avulla. Yhdessä naiset uhmaavat perinteisiä ja sovinnaisia yhteiskunnan normeja kuin myös seksuaalisia normeja.
Parempaa väkeä on jännittävä lukuromaani ja Watersin innoittamana aionkin seuraavaksi tarttua hänen kehuttuun Yövartio-romaaniinsa.
Sara Kokkonen