Murakami, Haruki: 1Q84 osat 1 ja 2
Tammi, 2013
Hyvä kirja pitkästä aikaa. Näin huokaisin luettuani loppuun Tammen Keltaisessa kirjastossa yhtenä niteenä julkaistun Haruki Murakamin 1Q84:n osat 1 ja 2. Lokakuussa 2013 julkaistaan suomennos tarinan kolmannesta osasta, en malta odottaa! Englanniksi kolmas osa jo löytyy mm. Hyvinkään kirjastosta, Japanissa 1Q84 julkaistiin 2009-2010.
Tutustuin Murakamiin Kafka rannalla-kirjan kautta (sekin ehdottoman suositeltava lukukokemus). Myös uusimmassa kirjassa Murakamin todellisuus taipuu, tutut asiat nähdään uudella tavalla ja jotain ihan tuntematontakin sivutaan.
1Q84:n juoni sijoittuu vuoteen 1984 ja myös toiseen todellisuuteen, vuoteen 1Q84, jossa taivaalla paistaa kaksi kuuta. Keskiössä ovat eristynyt matemaatikko-kirjailija Tengo sekä kuntosaliohjaaja Aomame, joka murhaa väkivaltaisia miehiä rikkaan perijättären ja jääpiikin avulla. Tengolla ja Aomamella on yhteinen menneisyys ja myös yhteinen kohtalo, jota kohti Murakami kuljettaa heitä huimien käänteiden kautta.
1Q84 on rakkaustarina, seikkailu ja fantasiakertomus sisältäen historiaa, kulttiuskontoja, perheriitoja ja japanilaista kulttuuria. Miltei 800 sivuun mahtuu vähän jaaritteluakin, eikä Murakami ole omimmillaan kauhuelementtien luomisessa, mutta suurimmaksi osaksi tarina pysyy hyvin kasassa ja jännite yllä.
Katja Valjakka