Joyce Carol Oates Elämäni rottana (2020) ; Delia Owens Suon villi laulu (2020)

Kirjaston iltapäivälukupiiri Kirjavirkut keskusteli viimeksi romaaneista Suon villi laulu ja Elämäni rottana. Molemmat ovat uusia amerikkalaisia romaaneja. Kirjailijat ovat yhdysvaltalaisia tiedenaisia, joista toisella myös laaja kirjallinen tuotanto (Oates) ja toinen kirjoitti esikoisromaanin 69-vuotiaana (Owens). Joyce Carol Oates on jo pitkään ollut arvostettu kirjailija, joka on vuosikausia ollut Nobel-veikkausten kestosuosikki. Toiseen käsittelyssä olleeseen teokseen Suon villi laulu (Owens) ei kustantaja oikein uskonut, kun otti aluksi (amerikkalaisittain) vain pienen painoksen. Mutta toisin kävi, tätä menestysromaania on maailmalla myyty jo noin 6 miljoonaa nidettä.

Kirjallisuuspiirissämme Suon villi laulu jakoi mielipiteitä, joku kehui varauksin, toinen antoi varauksettoman ihailun kuulua. Varauksia kehuista huolimatta tuli loppuratkaisusta, epärealistisuudesta ja ympäristön kuvauksesta, josta puuttui kaikki epäromanttisuus ötököineen. Sadunomaisuutta tyyliin Peppi Pitkätossu tai Viidakkokirja joku piti haittana ja toista se ei haitannut yhtään. Ehkä yhtä mieltä olimme tarinan koukuttavuudesta, mitä kukaan ei kieltänyt.

Molemmissa romaaneissa perhe hylkää lapsen (tytön), ja kummassakin lapsi pääsee kaikesta huolimatta eteenpäin elämässä, mutta kasvutarina on riipaiseva.

Lukupiiristä eivät kaikki olleet lukeneet Joyce Carol Oatesin romaania Elämäni rottana tai sen lukeminen oli jäänyt kesken. Tarinan alussa irlantilaistaustainen suurperhe asuu South-Niagara Falsissa, kuohuvan veden läheisyyteen. Vesi onkin romaanin tärkeä symboli. Perheen kuopus Violet Ruu on isän lemmikki. Perheen kunnia on tärkeä, sukunimeä ei saa häpäistä. Mieluummin ajatellaan vaikka, että mustan pojan murhanneet valkoiset veljekset ovat uhreja, joita syytetään vain ihonvärin vuoksi. Sattumalta Violet näkee ikävän tapahtuman, ja siitä seuraa jotain, mikä leimaa loppuelämää – ”Olin kaksitoistavuotias. Tämä oli lapsuuteni viimeinen aamu.”

Romaanin tapahtumat alkavat yhdeksänkymmentäluvun alusta jatkuen Violetin aikuisuuteen. Kertojaääni vaihtelee, kun minämuotoinen kertoja puhuttelee itseään välillä sinämuodossa. Syntyy vuoropuhelu lapsen ja aikuisen minän välille. Tämä vuoropuhelu kuvaa matkaa, joka näyttää miten aikuinen Violet ymmärtää ja lapsi ei. Trauman jälkeen muistikuvat, muistot, joita tapahtumat (myös myöhemmät) herättävät, ovat aukkoisia. Onko totuutta edes mahdollista saavuttaa? ”Ajattelet, että tämän on pakko olla sinun syytäsi,…Ihmiset eivät voineet antaa sinulle anteeksi, kun et suostunut todistamaan. Kun et suostunut muistamaan. Mutta en minä halunnut muistaa.” Viimeistään nuo kursivoidut viimeiset viisi sanaa osoittavat kirjailijan ymmärrystä: lapsi pystyy lokeroimaan tietoisesta mielestään pois traumaattisen muiston.

Oates on yhteiskunnallinen kirjailija, joka romaaneissaan puolustaa heikommassa asemassa olevia. Elämäni rottana -romaanissa Oates käsittelee kaltoinkohtelua ja rasismia. Roturistiriita on yksi Joyce Carol Oatesin romaanin teemoista. Romaani on myös kipeä kuvaus rakkauden ja hyväksynnän tavoittelusta. Oatesin romaanit eivät ole vailla toivoa. Tässäkin oli lopulta mielestäni kyse anteeksiannosta itseään kohtaan. Pidin Oatesista, kuten hänen tuotannostaan aiemminkin.

Kirsti Ahlsten

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s