ASKO SAHLBERG: AMANDAN MAAILMAT OTAVA 2017

Amandan maailmat on ensimmäinen lukemani Sahlberg eikä jää viimeiseksi.

Asko Sahlberg on taitava historiallisen proosan kirjoittaja. Hänen tunnettuja teoksiaan ovat mm. Herodes ja Pilatus.

Sahlbergin kerrontaa on kuvattu runolliseksi ja tiiviiksi; tämä kerrontatyyli löytyy myös Amandan maailmasta.

Kirja kertoo omalaatuisesta Amandasta, joka on 85- vuotias. Hän asuu kaupungin laitamilla omassa pienessä talossaan. Amanda on ihan tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on viihtyisä koti ja kasvimaa sekä rauhaa ympärillä. Naapurissa asuu leski Jansson, jonka kanssa Amandalla on outo suhde ja jonkinlainen YYA- sopimus. Jansson auttaa Amandaa talon töissä ja vastineeksi Amanda vilauttaa rintojansa Janssonille.

Käänne tapahtuu, kun paikkakunnalle alkaa virrata pakolaisia. Ihmisten rauha järkkyy; ilmaantuu rasismia ja väkivaltaa. Maahanmuuttajat ovat peloissaan.

Amanda tapaa pelokkaan pakolaispojan ja päättää auttaa poikaa välittämättä Janssonin mielipiteistä.

Hyvin ajankohtainen ja koskettava aihe, joka voisi tapahtua missä päin maailmaa tahansa.

Kirjassa kuvataan hyvin nykymaailman menoa: pakolaisuutta sekä eri kulttuurien törmäyksestä syntyvää väkivaltaa.

Tämä kirja kuuluu hyvin Suomi 100 vuotta kirjallisuuteen, siihen Suomi nykyaikana- osioon.

 

Minna Korkeila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s