Aihearkisto: Verkkolulupiiri

Verkkolukupiiri : maaliskuu

Hyvät lukupiiriläiset! Maaliskuun kirjavalintaani voi pitää ennalta-arvattavana. Mutta en voinut olla valitsematta seuraavaksi kirjaksi Katja Ketun Kätilöä. Teos pakotti itsensä tulla valituksi. Kirjaa on julkisuudessa kehuttu ja suitsutettu Runeberg-palkinnon yhteydessä. Eikä suotta.  Kirjan teksti on hyvin visuaalista, näen kaikki tapahtumat jo valmiina elokuvana mielessäni.  Siis lähtekää lukumatkalle Kuolleen miehen vuonolle ja Petsamoon. Tapahtuma-aika on v.  1944 ja Lapin sota tuo jyhkeät ja raa’at puitteet väkevälle, myös rakkaustarinalle.  Toivottavasti saatte kirjan jostakin metsästettyä luettavaksenne.  Kirjaan on muhkeat varausjonot tällä hetkellä kirjastossa.  Mutta kommentoimaan voi tulla aina myöhemminkin, sitten kun kirjan on lukenut.  Järisyttäviä lukuhetki!

Sirkka K.

Verkkolukupiiri : marraskuun kirja

Lukupiirimme uppoutuu seuraavaksi naisten maailmaan, jatkamme lukemalla Essi Tammimaan romaanin Paljain käsin. Gummeruksen sivuilla teosta kuvaillaan seuraavasti:

”Väkevä tarina kolmen sukupolven naisista

Jokaisen on otettava elämä vastaan paljain käsin, ilman suojahanskoja. Haavoittuvuuteen ei ole olemassa vastalääkettä ja edellisen sukupolven haavat periytyvät seuraavalle. Paljain käsin kertoo Vaaran kolmesta tyttärestä. Varpu hoitaa vanhuksia lähihoitajana eikä osaa pitää huolta itsestään. Inari rimpuilee tuomitussa suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Virvan avioliitto rakoilee lapsettomuuden paineen alla.

Tyttärien suhde omaan äitiin on vaikea. Äiti puolestaan on kärsinyt oman äitinsä rakkaudettomuudesta. Ketjua on vaikea katkaista, sillä naisen osa on polvesta polveen selvitä yksin, miehistä ei ole tukea. Moni Vaaran suvun naisista tekee elämänsä valintoja motiivinaan vapaus perheen kahleista. Loppujen lopuksi juuri perhe osoittautuu kuitenkin turvallisuutta ja pysyvyyttä luovaksi siteeksi naisten välille.

Essi Tammimaata kiinnostaa perhesuhteiden epätasapaino ja ihmisten kuvaaminen paljaimmillaan. Hän nauttii kielestä ja kietoo lauseisiinsa omintakeista uudissanastoa.”

”Essi Tammimaa on kiistaton kielellinen lahjakkuus.”
– Raisa Mattila, Helsingin Sanomat

 

Maija N

Louis De Bernieres – Kapteeni Corellin mandoliini

Jälleen on aika availla keskustelua! Rakkautta ja historiallisia faktoja yhdistelevä Kapteeni Corellin mandoliini poikkeaa jonkin verran kahdesta aiemmasta kirjastamme ja nyt olisikin mielenkiintoista kuulla piiriläisten ajatuksia. Etukäteen joku teistä oli jo valinnasta innostunutkin ja yksi kommenttikin on jo tullut, joten kertokaapa tarkemmin mitä tuntemuksia kirja herätti!

P.S. Sivuhuomautuksena lisään vielä, että mielestäni Kersti Juvan tunnistettava ja teatraalinen tyyli suomentaa muokkaa lukukokemusta ja saa kirjan tuntumaan vakavamielisemmältä – ja ehkä jopa raskaammalta – kuin se saattaisi jonkun toisen kääntämänä olla.

Maija N

Verkkolukupiiri : syyskuun kirja

 

 

 

 

Hei kaikki lukupiiriläiset! 

Syyskuun lukunautinnoksi olen valinnut meille kaikille lukuromaanin vuosien takaa. Se on Louis de Berniéres´n Kapteeni Corellin mandoliini. Kirja vie meidät vuoteen 1940 Kefallonian saarelle Kreikan saaristoon.  Valitkaa pehmoinen lukunurkka ja rento asento, ja antakaa tarinan viedä!  Kuluneena kesänäkin tv.ssä näytettiin elokuvaversio, Penelope Cruzin ja Nicolas Cagen tähdittämänä .  Elokuvaversio on vain heikko raapaisu tähän monikerroksiseen ja mielestäni upeaan rakkauskertomukseen.

Antoisia lukuhetkiä kaikille!  Kirja on aikamoinen järkäle, mutta älkää hellittäkö kesken. Mandoliinista aloittaisimme keskustelun syyskuun puolivälissä. Kommentoikaa vielä ahkerasti Nummen karkkipäivää…

Sirkka Kontiainen

Kirjan takakansiteksti:

Mikään ei mahda mitään hyvälle miehelle, ei elämässä eikä kuolemassa.
Toisen maailmansodan melskeet tuovat Italian armeijan kapteenin, nuoren Antonio Corellin Kefallonián tarunhohtoiselle saarelle Kreikkaan. Musiikin nautinnoista elävä miehittäjä rakastuu kylän lääkärin kauniiseen tyttäreen Pelagíaan, jonka kihlattu taistelee vastarintaliikkeessä. Kuin varkain tytön sydän kuitenkin lämpenee hilpeälle mandoliinisoittajalle.
Näin saa alkunsa yltäkylläinen ja unohtumaton tarina rakkaudesta ja uskollisuudesta, joka kestää kohtalon oudoimmatkin käänteet.
Jumalat ja pyhimykset, kyläläiset ja miehittäjät elävät Kefallonían saarella värikästä mutta tuhoon tuomittua rinnakkaiseloa. Tarinan sankareiksi nousevat pienet ihmiset, jotka säilyttävät inhimillisyytensä sodan julmuuksien keskellä, ja vielä niiden jälkeenkin.
Taiturimaisen eepoksen sankarina on myös Joonianmeren ihana saari, jota koettelevat vaihtuvat miehittäjät, sisällissota, maanjäristys – ja viimein turistien laumat. Kovia kokeneiden kefallonálaisten kohtaloista kutoutuu lämpimän huumorin sävyttämä lukunautinto, jossa versoo elämä kaikkineen

Markus Nummi – Karkkipäivä

Hei vaan lukupiiri! Avataanpa seuraavaksi keskustelu elokuun kirjasta.

Henkilökohtaisesti en muista montaa kirjaa, joka olisi hitaasti lämpiävän alun jälkeen onnistunut tempaisemaan mukaansa niin nopeasti kuin Markus Nummen Karkkipäivä. Henkilön mukaan hienosti vaihteleva kerronta ja nämä mielenkiintoiset hahmot houkuttelevat lukemaan ja nivoutuvat näppärästi – eivät liian ennalta-arvattavasti – toisiinsa tekstin edetessä. Pidin myös pinnan alla kuplivasta sarkastisesta huumorista, joka aina välillä pulpahti esiin ja hetkellisesti kevensi tunnelmaa. Nummen teksti kulkee vaivattomasti, se on täynnä pieniä huomioita, jotka saavat omatkin ajatukset ja mielikuvituksen liikkeelle. 

Karkkipäivä rakentuu loppujen lopuksi yksinäisyyden ympärille, sille millaista on olla tarpeeton.  Kirja on tavallaan myös yhteiskuntakuvaus, ajankuvaa siitä miten elämme samanaikaisesti fyysisesti lähellä toisiamme, mutta silti täysin erillään – Ari ja Paula olivat naapureita, mutta Arilla ei ollut aavistuskaan siitä, mitä naapurustossa tapahtuu. Muiden perheiden tiettyihin asioihin ei kuulu eikä jossain määrin edes voi puuttua, ei vaikka aikuiset monin eri tavoin laiminlyövät lapsiaan. Teoksen alussa Ari ennustaa, että syntymässä on vittumainen romaani. Lukijalle rankinta on tajuta ja muistaa koko ajan uudestaan, että kaikki mitä kirjassa tapahtuu, tapahtuu valitettavasti monelle myös oikeassa elämässä (vuonna 2008 tilastokeskus on tiedottanut huostaanottojen lisääntyneen kymmenessä vuodessa 50 %). Aiheestaan huolimatta Karkkipäivä ei kuitenkaan sorru melodramaattisuuteen eikä varsinkaan saarnaa, vaan enemmänkin muistuttaa lastensuojeluun liittyvien ongelmien moninaisuudesta ja siitä, miten hankala niihin on ulkopuolelta puuttua. Vaikka perheet ja ongelmat ovat erilaisia, lopputulos on sama: näkymättömiä lapsia, ihmisiä, joita ei ole koskaan arvostettu, kohdeltu hyvin.

Minulle jäi Nummen teoksesta samanaikaisesti surullinen ja toiveikas olo: vaikka kirja käsittelee yksinäisyyden ja kaltoin kohtelun kokemusta ja sen aiheuttamaa surua, se myös rohkaisee ihmisiä toimimaan. Kun salaisuudet alkavat paljastua, tärkeimpiä toimijoita ovat yllättäen läheisiksi ja tärkeiksi muuttuvat täysin vieraat ihmiset: Ari, Erkki ja sosiaalityöntekijä Katri. Kaikkein tärkein rooli on kuitenkin Tomin, rooli jota hänellä ei luultavasti aikaisemmin ikinä ole ollut mahdollisuutta ottaa.

Kirjan loppu – eli Tomin tulevaisuus – jää hyvin avoimeksi. Millaisia tulevaisuudenkuvia lukupiiriläiset muodostivat?

Maija N.

Verkkolukupiiri: elokuun kirja

Karkkipäivä

Verkkolukupiirimme elokuun kirja on Markus Nummen Karkkipäivä. Edelleen toki kommentit Hautalan kirjaan ovat tervetulleita!

Tässä Karkkipäivän esittely Otavan sivuilta:

Uraansa aloitteleva kirjailija Ari maksaa kaupassa vieraan pikkupojan karkkipussin. Poika liimautuu hänen kannoilleen. Voisiko Ari auttaa pelastamaan vangitun prinsessa Mirabellan?

Samaan aikaan toisaalla tarmokas tilanhallintasuunnittelija Paula on päättänyt näyttää esimiehelleen ja kaikille muillekin epäilijöille, että hän kyllä hoitaa mahdottomankin urakan.

Ari saa havaita, ettei Tomin vanhemmista ole yksin harhailevalle pojalle tueksi. Ja mitä jos naapuritalossa on oikeasti pieni tyttö, jota oma äiti pitää nälässä lukkojen takana?

Kokenut sosiaalityöntekijä Katri yllättyy selatessaan tapaukseen liittyviä papereita. Kuka oikein on kiireisimmän avun tarpeessa, laiminlyödyt lapset vai heidän tarpeilleen sokeutuneet aikuiset?

Taidokkaasti rakennettua, hyytävän ajankohtaista romaania lämmittävät huumori ja lapsen mielikuvitus, jota ankarinkaan todellisuus ei nujerra.

 Hyviä lukuhetkiä!
 
Katja V.

Verkkolukupiiri: Hautala luettu!

Helteisiä hetkiä kaikille lukupiiriläisille! Meitä on nyt 18 ilmoittautunutta, kiva porukka siis jo kasassa. Toki myös ilman ilmoittautumista voi kirjaa kommentoida ja edelleen voi myös ilmoittautua piiriin. Kommentointi kirjasta siis avataan tänään, ja Hautalan kirjasta keskustellaan aktiivisemmin aina seuraavaan lukupiirikirjaan eli elokuuhun saakka.

Mitä siis piditte Paluusta Saloon? Omalla kohdallani pikkukaupunkilaisuuden ”ahdistus” ja paluu pikkukaupunkiin tuntuivat jälleen tutulta vaikka minun kaupunkini sijaitseekin Itä-Suomessa.  Vanhojen luokkakavereiden ja heilojen kömpelöt tapaamiset, tutut kylähullut ja rakkaimmat ja tuskallisemmat lapsuus- ja nuoruusmuistot – tiedän Turkka, mistä puhut! Myös ”sukupolvimuistelot” Jyrkistä, Neon2:sta ja Dingosta osuivat hauskasti – muistan elävästi järkytykseni, kun sain tietää, että iki-ihanalla Neumannilla oli niinkin porvarillinen nimi kuin Pertti Nieminen…

Kirja tarjosi hyvin tartuntapintaa ja oli osittain tästä syystä helppolukuinen. Samalla se raapi esiin aukon kaunokirjallisessa sivistyksessäni – olen yrittänyt, mutta en ole loppuun lukenut yhtään Bukowskia. Jos joukossamme on B:n tuntijoita, suositelkaa hyvää ”aloittelijan opusta”!  Kesäloma on otollinen aika paikata tuo aukko…

Paluu piti kuitenkin pari kertaa ottaa ihan tarkoituksella käteen, tuntui että kerronnasta loppui välillä imu. Rakenne oli silti mielestäni onnistunut: Väinön kertoma nykyhetki, takaumat ja isän päiväkirjakommentit kulkivat jouhevasti rinnakkain. Mitä mieltä muut olitte rakenteesta? Loput 100 sivua tosin menivät univelasta piittaamatta ns. suoraa putkea.

Putki onkin kirjan pääteema, ja on hienoa, että vakavaa asiaa voidaan käsitellä kevyesti mutta ei ”heppoisesti”. Kuten monet muutkin, Väinö huomaa murrosiässä viinan olevan helppo tapa rikkoa sosiaalisia estoja, mutta isä juo eri syystä. Viina vie vallan ja rikkoo perheen. Kummankin tapauksessa viina tarjoaa rinnakkaistodellisuuden, jossa pitäisi vain käydä, mutta jonne on vähän liian helppo jäädä. Väinön äidin tarina on hieman yllättävä, enkä oikeastaan tiedä mitä siitä sanoisi… Mitä te muut olette mieltä?

Hautalan romaani on kirja, jonka luettuaan voi ehkä todeta – tjaah, siinähän tuo, mutta josta pohtiessa löytyy paljon kiinnostavia tartuntakohtia. Siksi mainio lukupiirikirja!

Katja Valjakka