Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta (Memories of the Future, suom. Kristiina Rikman) Otava 2019

 Siri Hustvedt on amerikannorjalainen kirjailija, taidekriitikko ja kirjallisuustieteen tohtori. Hänen romaanituotannostaan on suomennettu Kaikki mitä rakastin (2007), Amerikkalainen elegia (2008), Lumous (2009), Kesä ilman miehiä (2011), Säihkyvä maailma (2014) ja Muistoja tulevaisuudesta (2019). Viimeksi mainittu on Kirjavirkut-lukupiirin tämänkertainen lukukirja. Sitä ei ole Ratamo-kokoelmassa e-kirjana, mutta nyt voi tavallisen kirjankin varata. Hustvedtin teoksista Säihkyvä maailma (2014) ja Elää, ajatella, katsoa (2012) löytyvät kirjaston e-kirjakokoelmasta.

Muistoja tulevaisuudesta kertoo tarinaa monessa aikatasossa. Hustvedt kertoo vuodesta 1978, jolloin päähenkilö S.H. muuttaa New Yorkiin, pienestä norjalaisyhteisöstä suurkaupungin kosmopoliittisiin kuvioihin. Nyt-hetkessä S.H. löytää 40 vuotta vanhan muistikirjansa ja katkelmia käsikirjoituksesta. Tulevaisuus on tavallaan se paikka, josta käsin tätä tarinaa kerrotaan.

Muistojen ja 40 vuotta sitten kirjoitettujen päiväkirjamerkintöjen välinen ristiriita tuo S.H:n kasvokkain menneisyytensä kanssa. Romaani kertoo muistin monimutkaisuudesta, mielikuvituksesta ja kaiken alla vellovista voimista: seksi, rakkaus, intohimo.

Juuri pohdiskelu muistista minua tässä romaanissa eniten kiehtoo. Itsekin olen vuosikymmeniä pohtinut muistia. Luulin nuorena (muun alan) opiskelijana etten voisi työskennellä kirjastonhoitajana, koska olen niin huonomuistinen. Sittemmin olen oppinut, että muistamattomuutta on todella monenlaista. Vuosikymmenten aikana olen myös oppinut omasta muististani, ettei se kaikessa ole huono.

Kertoessaan episodista, jossa parikymmenvuotiaana joutui melkein raiskatuksi, S.H. pohtii:

”Kerron nyt parhaani mukaan. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta sitten hän kirjoitti: Teen parhaani. Enkä minä valehtele teille. Tuo muisto vaivaa minua – se vaivaa minua juuri nyt – ja juuri sillä lailla menneisyys pysyy hengissä.” (s. 215)

”Mitä nuorempi minä oikein odotti. Odottaminen nolottaa minua. Olen hävennyt odottelua nyt jo melkein neljä vuosikymmentä eikä nöyryytykselle näy loppua….. Jähmettyneen hahmon salaisuus saattaa piillä toisaalla. Eipä unohdeta että muisti on aina tässä hetkessä. Eipä unohdeta, että aina kun herätämme muiston, se muuttuu, mutta älkäämme unohtako myöskään sitä, että nuo muutokset saattavat tuoda tullessaan totuuden.” ( s. 220)

S.H.:n kokemaan väkivaltaiseen episodiin liittyy toinenkin teema. Hän ihmettelee, miten itse oli niin avuton ja syyttikin enemmän itseään kuin väkivallantekijää. On naisia, joiden elämään kuuluu yksi ja ainoa turvallinen kumppani. He eivät välttämättä ymmärrä S.H.:n avutonta reaktiota tilanteeseen. Uskon, että noita vähältä piti -tilanteita on ollut useimmilla naisilla, jotka nuorena ovat miehiä tapailleet. Ainakin henkilökohtaisesti täysin tunnistan tilanteen, kuten myös sen häpeän ja itsensä syyttämisen, joista S.H. kirjoittaa.

Siri Hustvedtin Muistoja tulevaisuudesta on teemoiltaan runsas, ja uudella lukukerralla löytää uutta. En voi ollenkaan väittää, että olisin itse tiennyt riittävästi filosofiasta ja taiteesta ymmärtääkseni kirjan hienouksia. Silti kirja on lukukokemuksena kiehtova, ja voin muillekin suositella. Kirjassa on lauseita, joista pidin, esim.: ”Ihmisen on oltava täysin hereillä tajutakseen että hänen tarvitsee kysyä” (s.379).

Romaani on vaikeaa sijoittaa mihinkään genreen. Jonkinlainen autofiktio kuitenkin lienee osittain kyseessä. Toisaalta Hustvedt harhauttaa jatkuvasti, joten en ole siitäkään niin varma.

Kirsti Ahlsten

2 vastausta artikkeliin “Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta (Memories of the Future, suom. Kristiina Rikman) Otava 2019

  1. Tämä kirjavirkkujen toukokuun kirja ei minulla ottanut tulta. Aloitin toisenkin kerran, mutta ei..
    Sinällään ajatus muistin hauraudesta tai harhaanjohtavuudesta – mistä takansi ja kirjaesittelyt puhuvat, vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mutta en tähän jännitteeseen vielä päässyt. Enemmän tuntui amerikkalaiselta täti-ihmisten juorugallerialta.
    Ehkä olisi tarvittu kolmas lukuyritys. Älköön tämä kommentti estäkö muita nauttimasta…

  2. Ei tämä kirja temmannut minua mukaansa. Luin pikemminkin velvollisuudesta. Joistakin kohdista pidin, nimenomaan niistä, jossa kertoo omasta itsestään. Kirjan tekeminen aina välillä oli sekavaa e4nkä ymmärtänyt, miksi sitä piti olla. Ennen olen aina tykännyt kirjailijasta ja pitänyt hänen kirjojaan hyvinä, mutta tästä en voi sanoa samaa. Sirkku Peltonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s