Pajtim Statovci: Bolla. Otava 2019.

 

Meillä kirjaston Kirjavirkut-lukupiirissä on tapana joka kevät lukea uusin Finlandia-palkittu kaunokirja, joten tällä kertaa on vuorossa Pajtim Statovcin Bolla. Sen piti olla tämän viikon tiistain keskustelun aihe, mutta nyt, kun kaikki kirjaston tapahtumat on peruttu, siirrymme virtuaalilukupiiriin.

Bolla on balkanilaisessa kansanperinteessä myyttinen pimeässä luolassa asuva metsäläinen, joka ilmestyy vain kerran vuodessa ulos päivänvaloon. ”Yksi onnellinen päivä riittää sille.” Kirja kertoo kahdesta balkanilaisesta miehestä, serbistä ja Kosovon albaanista, rakastavaisista, jotka kokevat lyhyen onnellisen ajan ja sen jälkeen eron ja hajoamisen, kumpikin omalla tahollaan eri tavoin. Balkanin sodan kauhut, pakolaisuus ja elämä vieraassa kulttuurissa ja toisaalta oman kulttuurin vaatimukset tekevät tuhojaan miesten elämässä.

Bolla on rankkaa luettavaa. Kirjailija itse on sanonut sen oikeastaan olevan kirja toivosta ja onnellisuudesta, mutta hirveän paljon hirveyttä siinä on, ennen kuin viimeisten sivujen jonkinlaiseen tyyntymiseen tai tyytymiseen päästään. Statovcin ei missään tapauksessa voi sanoa mässäilevän kauhulla: pahoja asioita tapahtuu, raiskauksia, joukkomurhia, perheväkivaltaa, mutta Bolla ei varsinaisesti ole kirja kauheuksista. Ehkä se on kirja kauheuksien vaikutuksista yksittäisten ihmisten elämään: Suomeen pakenevan Arsimin ja hänen vaimonsa Ajshen ja heidän lastensa ja toisaalta sotien keskelle jäävän Milosin elämään.

Minun on yleensä vaikea lukea kirjaa, jonka yhdestäkään henkilöstä ei voi pitää. Bollan Arsim ei ole kiva ihminen: hän hakkaa vaimoaan ja hänen lapsensa pelkäävät häntä, hän joutuu Suomessa vankilaan alaikäisen hyväksikäytöstä, hän ei ole kunnon ihminen. Ajshe tuntuu siedettävämmältä, mutta hän ei ole päähenkilö, lukija ei pääse hänen sisäänsä eikä tiedä, mitä hän oikein ajattelee. Milos taas hajoaa kokonaan, hän on tehnyt niin hirvittäviä tekoja, että hänellä ei ole jäljellä muuta kuin sen yhden lyhyen onnellisen ajan muisto. Statovci kirjoittaa niin hienosti, hänen kielenkäyttönsä on niin huomaamattoman taidokasta, että hän vetää lukijan mukaansa henkilöiden epämiellyttävyydestä huolimatta. Ja lopussa voimme tuntea säälin lisäksi toivoa, että edes Arsim ja Ajshe saavat elämänsä järjestykseen, toinen Kosovoon palautettuna, toinen Suomessa maahanmuuttajana.

Pajtem Statovcin perhe pakeni Suomeen hänen ollessaan kaksivuotias. Hänellä ei ole mitään muistoja elämästä Kosovossa, mutta silti häntä on aina pidetty täällä vieraana. Jo hänen ensimmäinen kirjansa Kissani Jugoslavia kertoi muukalaisuudesta, ihmisestä, joka ei tunne kuuluvansa ja jonka ei anneta kuulua sinne eikä tänne. Statovci kirjoittaa epätäydellisistä ihmisistä, joiden kokemat lyhyet onnen hetket katoavat nopeasti ja jättävät vain ikuisen kaipuun.

Mitä mieltä sinä olet? Keskustellaan täällä, kun emme nyt voi tavata kasvokkain!

Lisää arviointeja mm. näitten linkkien takana:

http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2019/08/pajtim-statovci-bolla.html

https://kirjaluotsi.fi/pajtim-statovci-bolla/

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/02/pajtim-statovci-bolla.html

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006322646.html

https://kirjanmerkkina.blogspot.com/2020/03/pajtim-statovci-bolla.html

 

Leena Lehto

6 vastausta artikkeliin “Pajtim Statovci: Bolla. Otava 2019.

  1. Minä pidin kirjaa tosi hyvänä, parhaana mitä olen koskaan lukenut. Kauheudet oli todella hienosti kerrottu eivätkä ne vaivanneet minua. Kirjoitustapa on se, joka minut vie mukanaan, kauniit, tarkkaan harkitut lauseet. Mutta sitä en ymmärtänyt, miten päähenkilö jätti rakkaansa kitumaan eikä huolehtinut hänestä yhtään, haki vain piois mielisairaalasta.

  2. Kiitos kommentista!
    Niin, se hylkääminen tuntui minustakin kummalliselta. Oliko syynä se, että Arsim ei kuitenkaan voinut hyväksyä sitä, millainen rakastetusta oli tullut kaikkien kauheiden kokemusten takia? Tai hän ei voinut kestää ajatusta kaikesta pahasta, mitä Milos oli tehnyt, ja toisaalta tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että oli itse paennut.
    Milos ei kuitenkaan enää ollut sama ihminen, ja Arsimkin oli muuttunut.

  3. Luen mielelläni maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvää kirjallisuutta. Olen tehnyt aihepiiristä kommentoidun listankin.
    Balkanilla olen vieraillut usein.
    Tästä lähtökohdasta huolimatta Pajtim Statovics ei ole suosikkini. Sisältö kaikissa kolmessa kirjassa on realistinen ja kieli taidokasta. Mutta tietty toivottomuus ja näköalattomuus jättää tyhjän tunnun. Enkä ole ihastunut muodissa olevaan eroottisen palastelun genreen.
    Bollasta yksi yksityiskohta. Muslimien maailmankuvan ja ihmiskäsityksen ero kristilliseen näkyy vankileirikuvauksissa. Serbien eli ortodoksien vankilassa kaikesta kurjuudesta huolimatta on aivan eri ilmapiiri
    kuin vastaavassa albanialaisessa.
    Ilmeisesti tämäkin romaani leviää edellisen tapaan maailmalla Sofi Oksasen kirjojen tapaan. En muuten meinannut jaksaa lukea Oksasen Koirapuistoa läpi, mutta se onkin jo toinen juttu.

  4. Todella hauska lukea teiltä erilaisia mielipiteitä. Pajtim Statovci (syntynyt 1990 Jugoslaviaan kuuluneessa Kosovossa) on kaikkien aikojen nuorin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja. Hän kertoi Ylen haastattelussa yrittävänsä kirjoittamalla tehdä selkoa siitä, millaisesta paikasta on kotoisin.
    Olen monen kanssa samaa mieltä romaanin kielellisestä hienoudesta. Kirjailija on itseään ja lukijaa kohtaan vaativa. Bollan kuvaama maailma on kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Väkivallan lisäksi on Kosovon sota sekä nuoret rakastavaiset sodan eri puolilta, eli serbimies ja albaanipoika,maailmassa, jossa homoksi syntyminen on sairaus. On perheväkivaltaa, vankila, mielisairaala.
    On rohkeaa Statovcilta kirjoittaa päähenkilöstä niin epämiellyttävä kuin Arsim on. Ymmärrän myös Arsimin vieraantumisen tunnetta. Mutta ei auttanut, että ymmärrän tuollaisen maailman vaativan rankkaa tekstiä. Kaipaan itse enemmän toivoa tai edes uskoa johonkin. Täysin henkilökohtainen mielipiteeni on, että niin kauan kuin on elämää on toivoa. Sellaista viestiä odotan myös kaunokirjallisuudelta. Mutta toisaalta mitäpä minä ymmärrän, kun olen elänyt hyvinvointivaltiossa ja vapaassa kulttuurissa vuosikymmeniä.

  5. Kirja oli hyvin kirjoitettu. Ei ihmekään, että voitti. Mutta… Lukiessa heräsi paljon ajatuksia. Miksi hyvin usein homoseksuaalisuus kuvataan jotenkin ylikiihkeänä ja yliseksuaalisena? Ainakin elokuvissa ja kirjoissa. Välillä kohtaukset yököttivät.
    Arsim ärsytti tavattomasti. Hän oli itsekäs ja inhottava. Tapa jolla kohteli nuorta rakastaan oli kuvottava. Arsimin vaimo taisi olla ainut jolla oli kaikki muumit laaksossa.
    Kirjat luettuani oli vähän tyhjä olo. Paljon ajatuksia kirja sai päässä pyörimään.
    Tämä oli ensimmäinen tämän kirjailijan kirka, jonka luin. Käsittääkseni hän on kaikissa kirjoissaan kirjoittanut homoseksuaalisuudesta. Kun lukee yhden, lukeeko kaikki hänen kirjansa? Onko liikaa toistoa? En tiedä. Ehkä kuitenki pitää joku vielä.

    1. Hei! Itse olen lukenut Statovcin teoksista ainoastaan Kissani Jugoslavian. Se sekä järkytti, että kiehtoi. Kommenttejanne lukiessa tulee vahva tunne, että Bolla on hyvin samoilla linjoilla. Muistelin, että olisin muutama vuosi sitten kirjoittanut tänne Lukuvinkkeliin lyhyen esittelyn kirjasta. Ja olinhan minä. Mutta siitä onkin kulunut jo viisi vuotta.
      Aika on niin suhteellista. Ja kuluu aina nopeammin, mitä enemmän kuljettuja polkuja kertyy. Jos haluat lukea, mitä kirjoitin Kissani Jugoslaviasta, kirjoita Statovci oikeassa ylänurkassa olevaan hakukenttään. Siellä suurennuslasin alla se on! Näitä kaikkia vanhojakin lukuvinkkeleitä saa kommentoida!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s