Verkkolukupiiri: syyskuun kirja

Syyskuuksi olisi tarkoitus lukea Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa, ”Rakkaus”. WSOY kuvaa kirjasarjaa sivullaan näin:

gardell

”Pohjoismainen kirjatapaus 2012

Syyskuussa 1982 Rasmus astuu junasta Tukholmaan eikä aio palata jouluksi kotiin. Hän on nuori ja kaunis, ja kuin syleilyyn hän heittäytyy Tukholman gay-yhteisöön. Benjamin kiertää ovelta ovelle, hän kertoo Jehovasta ja koputtaa Paulin oveen. Tuon oven takana Benjamin kohtaa Rasmuksen, eikä mikään ole entisensä.

Gardellin romaanitrilogia kertoo siitä, mitä näille ihmisille tapahtui: kahviloissa, saunaklubeilla, sairaaloissa ja hautausmailla. Se on kiihkeä requiem nuorille miehille, jotka elivät, sairastuivat, kuihtuvat pois.”

Maija N

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Verkkolukupiiri: syyskuun kirja

  1. Tätä kirjaa en ole voinut lukea, koska siitä on edelleen pitkä jono varauksia kirjastossamme. Sen sijaan luin Gardellin aikaisemman kirjan Koomikon synty. Se oli riipaiseva. Yhtä riipaiseva kuin Markus Nummen Karkkipäivä. Eniten lukemistani Jonas Gardellin kirjoista olen pitänyt Jumalasta -nimisestä, jossa kirjailija kertoo elämänkatsomuksestaan.

  2. Unohdin näköjään kommentoida kirjaa sen luettuani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja tämä oli sen verran mieleenpainuva kokonaisuus, että vaikutelmat ovat vielä hyvin mielessä. Ahmin kirjan kerralla, luin yötä myöten ja silmäpussit olivat sen mukaiset seuraavana aamuna. Voimakkaiden tunteiden kirja, joka kyllä välillä lipsahti patetian puolelle.

    Rasmuksen maalaisuus oli kuvattu erinomaisesti. Hänen ylioppilasjuhlansa olivat surkuhupaisat, mutta valtavan tärkeät vanhemmille. Tuli sellainen tunne, että Rasmus on ehkä sukunsa ensimmäinen ylioppilas. Myös Tukholmaan saapuminen ja alkuajat isossa kaupungissa olivat todentuntuisia. Vaikka suureen kaupunkiin ja sallivampaan ilmapiiriin pääsyä on odotettu hartaasti, ei vapautuminen silti ole helppoa. Omaa identiteettiä on vaikea löytää.

    Olisin halunnut tietää enemmänkin Benjaminista, hänen taustansa innokkaana Jehovan todistajana on niin kiinnostava.

    Vaikka kirja alkaakin voimakkaalla sairaalakohtauksella, on HIV vasta aavistus horisontissa. Mieleni teki kiljua tunteettomalle sairaanhoitajalle faktoja HI-viruksen tarttumisesta, mutta eihän niitä silloin vielä tiedetty. Ja mikä onkaan pelottavampaa kuin tuntematon. En tiedä onko minusta lukemaan sarjan seuraavia osia, tulevan väläyksetkin olivat jo niin koskettavia. Toisaalta haluan kovasti tietää, miten Rasmuksen ja Benjaminin suhde kehittyy.

  3. Kirjasta on tehty mini tv-sarja, joka esitettiin Yle Femmalla tammi-helmikuussa 2013. Kirjan ilmestymisestä suomeksi en edes tiennyt ennen kuin sarjaa jo esitettiin. Mini tv-sarja käsitti kirjan kaikki kolme osaa, joten siksi kirjan lukeminen minulta vain jäi. Sarjan perusteella kirjan lukemista voin suositella.
    Mielestäni tv-sarja oli erittäin koskettava ja antoi hyvän kuvan siitä, millaista elämä hiv-viruksen alkuaikoina naapurimaassamme oli. Iloa samalla lailla tuntevista ystävistä. Epätoivoa ja epäuskoa tuntemattoman sairauden keskellä. Sydäntä raastavia tunteita hautajaisissa. Sarjaa katsoessani en voinut välttyä kyyneleiltä silmissäni, ja olen varma, että kirjaa lukiessani olisi käynyt samoin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s