Kiellettyään asian parin vuoden ajan amerikkalainen toimittaja Susan Spencer-Wendel sai vihdoin kesällä 2011 kuulla sairastavansa ALS-tautia. Kyseessä on parantumaton tauti, joka rappeuttaa lihasten toimintaa ohjaavia liikehermosoluja. Hänellä oli toimittajan työ, jota hän rakasti, ihana mies ja kolme lasta. Hän oli 44-vuotias ja hänellä oli toimintakykyä jäljellä noin vuoden verran.
Susan päätti viettää loppuaikansa iloiten ja luoden muistoja itselleen ja läheisilleen. Hän jätti työnsä ja teki seitsemän elämyksellistä matkaa elämänsä tärkeimpien ihmisten kanssa. Hän mm. kävi parhaan ystävänsä kanssa kylmässä Kanadan Yokonissa ihailemassa revontulia ja vei teini-ikäisen tyttärensä New Yorkiin sovittamaan hääpukua nähdäkseen vilauksen tyttärensä tulevaisuudesta.
Kaikesta kokemastaan Susan Spencer-Wendel kirjoitti tämän kirjan. Loppu-aikoina hän pystyi käyttämään enää toisen kätensä yhtä sormea naputellakseen muistojaan iPhoneensa. Kunnes sanon näkemiin on Susanin viimeinen lahja läheisilleen. Kirjaa lukiessa ei välty surulta, mutta siitä käy hyvin ilmi myös Susanin elämänilo ja huumorintaju. Kirja muistuttaa myös meitä kaikkia siitä, että maailma on parempi, kun asioita katselee iloiselta kantilta.
Suosittelen kirjaa kaikille.
Sari Piironen
Lukuvinkkeli 