Magne Hovden: Saamelandia (2012)
Huhtikuun lukupiirikirjaksi on valittu norjalaisen Magne Hovdenin veijariromaani Saamelandia. Norjalaiskriitikot ovat verranneet hänen humorisista tyyliään Arto Paasilinnaan.” Tule Saamelandia elämyspuistoon ja löydä sisäinen porosi! Turisteille joikua, saamelaiskolttuja, poronpaijausta ja henkijuomaa! Pohjoisnorjalaisten veijarien menestyskonsepti kuulostaa helpolta kuin hengittäminen. Todellisuudessa Roy ja Leif eivät tiedä saamelaisista mitään – mutta eihän sitä japanilaisille tarvitse kertoa.”
Hauskoja lukuhetkiä!
Sirkka K.
Lukuvinkkeli 
Lukumatka Saamelandiaan on tehty. On aika kommentoida Hovdenin veijariromaania.
Näin Etelän ihmisenä en tiedä avautuiko kirjassa kovinkaan uusia ja ihmeellisiä ulottuvuuksia elämään Pohjolassa. Mutta vahvasti nousi esille ihmisen ikuinen toive äkkirikastumisesta ja mahdollisuudesta paeta pois ankeasta arjesta.
Kaverukset, postimiehet Leif ja Roy haluavat rikastua turistien rahoilla. Nuoret miehet ryhtyvät pystyttämään Pohjois-Norjaan elämyspuistoa – Saamelandiaa. Itse saamelaisuudesta miehet eivät tiedä mitään, eivätkä taida piitatakaan pätkän vertaa, kunhan asiat vain hoituisivat vähän sinne päin. Ja täydellisen sekamelskahan siitä syntyy, kun mm. käydään ryöstöretkellä Suomen puolella porontaljoja haalimassa.
Samaan aikaan heidän ystävänsä Geir suunnittelee täydellistä ryöstöä. Rahankuljetusauto ja 9,6 miljoonaa Norjan kruunua – sillä saisi elämän uuteen uskoon.
Omituinen hiippari on myös Audun, joka käy yhden miehen saamelaissotaa varsin kyseenalaisin keinoin.
Onko tämä sitten miesten kirja? Kun miehet kerta kirjassa koheltavat? Luetutin kirjan yhdellä miehellä. Hän piti teosta ja sen päähenkilöitä täysin edesvastuuttomina, suorastaan yhteiskunnan vihollisina. Huumori ei purrut lainkaan.
Olin ihmeissäni. Minua kirja nauratti.
Sirkka K.
Saamelandia irrotti minusta muutaman röhönaurun, mutta useimmiten tunsin myötähäpeää siitä, miten puolivillainen kaverusten yritysidea oikein olikaan. Eniten pidin Roysta ja siitä, että hänen näkökulmansa kautta saatiin jotain positiivistakin esiin elämästä Kirkkoniemessä. Jäin kaipaaman kirjalta pohjoisen luonnon maagisuutta, joka on usein läsnä Paasilinnan kirjoissa.
Muutaman kymmenen sivua luettuani aioin jättää kirjan kesken, koska en olisi millään jaksanut seurata epäsiistiä kelenkäyttöä. Kahlasin kuitenkin sivun kerrallaan välillä hypellen loppuratkaisuun saakka. Aika ankea kuva syntyi Pohjois-Norjasta ja sen asukkaista Saamelandian perusteella. Autioituvan maaseudun ja yksinäisten miehien ongelmat säälittivät eikä sosiaaliselle kömpelyydelle rakentuva äijähuumori juuri naurattanut. Mikään Lapin lumo ei niitä todellakaan pehmentänyt. Kaverusten yritykset luonnontieteellisiin pohdintoihinkin sammuivat omaan avuttomuuteensa. Olisi tehnyt mieli neuvoa heidät kirjastoon etsimään tietoja poroista ja poronhoidosta, mutta luultavasti kirjastokin oli lopetettu jo aikaa sitten. Melko epäviihtyisää lukukokemusta kevensi se. että kaverukset olivat luonteeltaan yritteliäitä selviytyjiä, ja kirjan henkeen sopiva köykäinen loppuratkaisu paransi tunnelmaa. Koska en ole Paasilinnaa viime vuosina lukenut, vertasin tätä kirjaa ukrainalais-brittiläisen Marina Lewyckan humoristisiin romaaneihin jälkimmäisten hyväksi. Toukokuun kirjasta varmasti pidän, koska pyöräily on niin mukavaa.