Verkkolukupiiri: toukokuun kirja (HUOM! KESÄKIRJA!)

 
Toukokuuksi on tarkoitus lukea Richard Yatesin Revolutionary Road. Tämä toimii tällä kertaa verkkolukupiirin kesäkirjana, joten keskustellaan tästä vasta elokuussa! Mukavaa kesää kaikille ja toivottavasti pidätte lukemastanne. Syksyllä voitaisiin miettiä jonkinlaista yhteistä äänestystä seuraavasta kirjasta, joten laittakaa ylös, jos kesän aikana tulee ehdokkaita mieleen! Otavan sivuilta löytyy Yatesin kirjasta seuraavanlainen esittely: 
   
     ”Elokuvanakin nähtävä hellä ja armoton kulttiromaani unelmien haaksirikosta 50-luvun Amerikassa. Kun Frank ja April Wheeler olivat nuoria ja rakastuneita, he uskoivat saavuttavansa elämässä jotakin suurta. Mutta Frankista ei tullut konttorirottaa kummempaa, ja April on haudannut haaveet näyttelijättären urasta. Kliseinen esikaupunkielämä tuntuu tuskallisen tyhjältä.Wheelerit alkavat unelmoida muutosta Pariisiin. Uusi epäsovinnainen elämä Euroopassa näyttäytyy heille täydellisenä pakotienä arjesta. Sydäntäsärkevän myötätuntoisesti ja murhaavan terävästi Richard Yates näyttää, miten Frank ja April aidompaa elämää tavoitellessaan pettävät paitsi toisensa myös omimman itsensä.Richard Yates (1926–1992) on amerikkalaisen kirjallisuuden moderni klassikko, jonka esikoisromaani Revolutionary Road julistettiin heti ilmestyessään 1961 mestariteokseksi. Leonardo di Caprion ja Kate Winsletin tähdittämä elokuva sai Suomen ensi-iltansa tammikuussa 2009.”

Maija N

 
 
Advertisements

6 kommenttia artikkeliin ”Verkkolukupiiri: toukokuun kirja (HUOM! KESÄKIRJA!)

  1. Olin lukenut tämän kirjan jo aiemmin, mutta nyt luin sen uudestaan, ja se piti edelleen otteessaan. Siinä on todella osuvaa kuvausta keskiluokkaisesta elämästä kaikkine kliseineen, jotka ovat ovat totta niin Amerikassa kuin meilläkin. Kuinka tärkeätä on julkisivun säilyttäminen ja muodollinen ystävällisyys kaikkine kommervenkkeineen. Pelottavaa on niiden taakse jäävä tyhjyys ja masentuneisuus, kun elämä ei vastaakaan suuria odotuksia. Mistä löytyisi apu tähän lohduttomuuteen? Voisiko tuirhautunut ihminen keskittyä vähemmän itseensä ja omiin tuntemuksiinsa ja oppia nauttimaan asioista ja ihmisistä ympärillään? Hyvää kesää kaikille lukupiiriläisille. Toivottavast tapaamme syksyllä. P.M.

    1. Hyvää kesää minunkin puolestani kaikille lukupiiriläisille! Kommentoikaa luettavaa ja jo luettujakin kirjoja kesänkin aikana. Minulla vielä ainakin on tämä kesäkirja Revolutionary road vielä kokonaan lukematta.

      Millaisia kirjoja teidän kasseihinne yleensä kesällä kerääntyy?
      Poikkeaako lukemisen laatu talvikirjoista? Monet lukevat kesäisin dekkareita, erilaista viihdettä, jotakin kevyempää ehkä kuin ”normaalisti”… Itse luin juuri hollantilaisen esikoiskirjailija Danielle Hermansin dekkarin Tulppaanimurhat. Odotin kirjalta enemmän kuin mitä se oli. Lievä pettymys.

      t. Sirkka K.

  2. Nyt kun kesä on jo hyvinkin puolessa välissä ja kesälomakin on takana, niin ajattelin käydä välillä huikkaamassa mitä on tullut luettua. Ei vielä Revolutionary Roadia (jälleen kerran mieluinen valinta!), sillä olen ollut mukana yhdessä kesäisessä lukupiirissä, jossa lukutahti on ollut huima – kirja viikossa. Lukupiirivalintojen lisäksi olenkin sitten lomaillut ja lukenut paljon scifiä ja fantasiaa sekä sarjakuvia. Yleensä luen lomalla jonkin vaikeamminkin kirjan, mutta tänä vuonna en ehtinyt.

    Minun kesääni kuuluu dekkareita lähinnä äänikirjojen muodossa. Paitsi että juuri nyt pääsen aloittamaan Jo Nesbøn Aaveen, joka vihdoinkin tuli minulle kirjastosta. Hyvää kannattaa odottaa 🙂

  3. Kulttiromaaniksi ja mestariteokseksikin tituleerattu Yatesin Revolutionary Road oli minulle melkoinen tuskien taival. Luin kirjan aloittamisen ja lopettamisen välillä monia muita kirjoja ja palasin sitten taas tämän kivireen vetämiseen. Olin kuin Frank tai April, jotka hakivat kuivaan liittoonsa vaihtelua muista ihmisistä. En tiedä miksi, mutta kirjan aihe ei vaan sykähdyttänyt minua millään tasolla ja henkilöt herättivät minussa enemmänkin ärtymystä kuin myötätuntoa. Etenkin Frankin tapa elää asioita sen kautta, mitä hän myöhemmin Aprilille kertoisi, oli mielestäni lähes raivostuttava. Aprilin kohtalo yllätti minut, sillä kirjan tylsyyden turruttamana en uskaltanut toivoa mitään näin dramaattista käännettä. Sen sijaan Frankin ratkaisu hylätä lapset ja mennä analyysiin vaimonsa kuoleman jälkeen oli ymmärrettävä kaikessa itsekkyydessään. Yates kuvasi mielestäni osuvasti psykoanalyysissa olevan ihmisen itsekeskeisyyttä ja tapaa puhua analyytikon suulla. Parasta kirjassa minulle oli siis loppu; Aprilin yllättävä kohtalo ja se, ettei enää tarvinnut teeskennellä kiinnostunutta Wheelereiden elämästä.

    Lukupiiri on ollut minulle mukava kokemus ja olen sen kautta tutustunut kirjallisuuteen, jota itse en olisi löytänyt. Jotkut teoksista ovat olleet todella mieleenpainuvia (esim. Karkkipäivä, Poikakirja), jotkut taas jääneet ensimmäisten sivujen jälkeen lukematta (esim. Kapteeni Corellin mandoliini, Lasten kirja). Mielelläni jatkan kirjojen lukemista ja kommentointia, vaikka toivoisinkin ehkä enemmän vuorovaikutteisuutta. Olen alkanut ajatella, että ehkä minulle voisi sittenkin sopia paremmin perinteinen kasvokkain kokoontuva lukupiiri. Tai ainakin sitten joskus tulevaisuudessa, kun elämäntilanne on toinen ja osallistumiselle on taas aikaa.

  4. Luin Revolutionary Roadin jo toukokuussa ja kirjoitin silloin seuraavanlaisen purkauksen. ”Ankeaa, kankeaa -50-lukua. Kulissien toivotonta, epätoivoista ylläpitoa. Ei paikkaa, mihin mennä, kenelle kertoa (mielenterveys)ongelmista. Näyttelemistä, esittämistä. Lohdutonta tahmeutta. Ei ollut turvakoteja, perheneuvontaa tai -terapiaa, ei edes kuuntelevaa sielunhoitoa vaan moralismia ja besserwissereitä. Ei parisuhdeoppaita, vain lapsilta piilotettavia lääkärikirjoja.” Tästä voi päätellä, että kirja oli lukukokemuksena ahdistava. Edellämainitut avunsaantimahdollisuudet ja ymmärtävämmät asenteet tulivat ja levisivät Suomeenkin vasta vähitellen 1970-luvulta lähtien, kun Asla -stipendiaatit kävivät ne hakemassa. Näiltä nuorilta ihmisiltä puuttui myös sukulaisten muodostama tukiverkosto. Miehen vanhemmat ilmestyvät kuin tyhjästä, vasta kun tragedia on jo tapahtunut. En arvannut missään vaiheessa lukiessani, että katastrofi olisi näin massiivinen, odotin vain epärealistisen Euroopan-matkan surullista peruuntumista. Aiemmin lukemamme Hornbyn Alas on pitkä matka on jo toisen aikakauden tuote ja tarjoaa toivon majakkana kaveriperustaista tukiverkostoa, joista toivottavasti saavat apua nykylapset ja -nuoret, joilta heiltäkin usein puuttuu setiä, tätejä ja sisaruksia.
    Jatkan toki mielelläni Lukuvinkkelin lukupiirissä, vaikka käyn (kuten olen jo monta vuotta käynyt) perinteisessäkin lukupiirissä ja aon aloittaa toisenkin sellaisen. Liekö mikään muu kirjasto toteuttanut verkkolukupiiriä. Ei minullakaan tulisi luettua kaunokirjallisuutta ilman näitä mainioita avartavia lukupiirejä. Esim. Katja Ketun Kätilö jäi lukematta, toki vain siksi koska oli niin varattu, mutta luin sen sijasta kätilöiden ja kätilötyön historiaa 1400-1800 -luvuilla käsittelevän Ujostelemattomat ja koin oivalluksia, joita en mistään muualta vielä ole saanut. Voisihan Lukuvinkkelikin parin vuoden välein järjestää tapaamisen vaikkapa jonakin perjantaina, jolloin olisi saatavana VR:n erikoistarjousjunalippuja tai halpoja lentolippuja pääkaupunkiseudulle.

  5. Kylläpä oli armottoman tarkkanäköinen kuvaus keskiluokkaisesta elämästä. Sodasta on kymmenen vuotta ja erillinen nuorisokulttuuri ja murros on vasta tuloillaan. Oli jotenkin hyvin hätkähdyttävää huomata, että Wheelerit olivat jos keski-ikäistymässä kolmekymppisinä (Aprilhan taisi olla vain 29-vuotias).

    En pitänyt kummastakaan Wheeleristä, tai oikeastaan kenestäkään kirjan henkilöhahmosta, mutta heidät oli kuvattu erittäin elävästi. April oli hahmonaan jotenkin aikaansa edellä. Hän olisi selvästi kaivannut elämäänsä muutakin sisältöä kuin kotiäitinä olon, siksipä Pariisi ja työelämään mukaan pääsy oli hänen unelmansa. Olisin voinut tunteaa sympatiaa häntä kohtaan tämän vuoksi, mutta hän oli niin kertakaikkisen itsekeskeinen ja toisinaan kammottava lapsiaan kohtaan, että sympatiani karisivat. April oli kuitenkin mielestäni pariskunnan moderni puolisko.

    Frank taas oli jotenkin sovinnaisuuden vanki. Hän oli se, joka halusi mennä naimisiin ja pitää lapsen kun April tuli nuorena vahingossa raskaaksi. Hän on hylännyt unelmansa jostain suuresta ja on tylsässä työssä, tylsässä asunnossa esikaupungissa ja olisi valmis jatkamaan elämäänsä näissä tylsissä merkeissä. Suhde töissä tuntuu olevan Frankin ainoa irtiotto, mutta sekin tuntuu viimeiseltä pyristelyltä ennen lopullista keski-ikäistymistä. Frankin suhde lapsiinsa tuntui sekin vastenmieliseltä, mutta oli varmasti hyvin tyypillinen vielä 1950-luvun isille, jotka elättivät yksin perheensä ja joiden työpäiville tuli mittaa melkoisesti junamatkan vuoksi. Mielestäni Frank on paljon Aprilia vanhanaikaisempi arvoiltaan ja odotuksiltaan, vaikka kuvitteleekin itsestään muuta.

    Tietysti Wheelerit ovat aivan vääriä toisilleen. Koska avioero ei vielä 1950-luvulla ollut kovin yleistä, heille ei oikein taida tulla mieleenkään erota, vaikka April jo pystyy tunnustamaan sen, ettei ole koskaan rakastanutkaan miestään. Loppu oli hurja, mutta en oikein nähnyt sitä, miten muutenkaan tämä olisi voinut loppua. April ajoi itsensä niin nurkkaan käyttäytymisellään.

    Vaikka en voi varsinaisesti sanoa pitäneeni kirjasta, se oli kuitenkin hyvin intensiivinen ja luin sen parissa päivässä. Yatesin ajankuvas ja henkilökuvaus oli minusta upeaa. Esimerkiksi rouva Givingsin hahmo oli herkullinen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s