Verkkolukupiiri : marraskuun kirja

Lukupiirimme uppoutuu seuraavaksi naisten maailmaan, jatkamme lukemalla Essi Tammimaan romaanin Paljain käsin. Gummeruksen sivuilla teosta kuvaillaan seuraavasti:

”Väkevä tarina kolmen sukupolven naisista

Jokaisen on otettava elämä vastaan paljain käsin, ilman suojahanskoja. Haavoittuvuuteen ei ole olemassa vastalääkettä ja edellisen sukupolven haavat periytyvät seuraavalle. Paljain käsin kertoo Vaaran kolmesta tyttärestä. Varpu hoitaa vanhuksia lähihoitajana eikä osaa pitää huolta itsestään. Inari rimpuilee tuomitussa suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Virvan avioliitto rakoilee lapsettomuuden paineen alla.

Tyttärien suhde omaan äitiin on vaikea. Äiti puolestaan on kärsinyt oman äitinsä rakkaudettomuudesta. Ketjua on vaikea katkaista, sillä naisen osa on polvesta polveen selvitä yksin, miehistä ei ole tukea. Moni Vaaran suvun naisista tekee elämänsä valintoja motiivinaan vapaus perheen kahleista. Loppujen lopuksi juuri perhe osoittautuu kuitenkin turvallisuutta ja pysyvyyttä luovaksi siteeksi naisten välille.

Essi Tammimaata kiinnostaa perhesuhteiden epätasapaino ja ihmisten kuvaaminen paljaimmillaan. Hän nauttii kielestä ja kietoo lauseisiinsa omintakeista uudissanastoa.”

”Essi Tammimaa on kiistaton kielellinen lahjakkuus.”
– Raisa Mattila, Helsingin Sanomat

 

Maija N

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”Verkkolukupiiri : marraskuun kirja

  1. Mistähän sitä Essi Tammimaan kirjan kohdalla aloittaisi. Rikkaan kielen lisäksi sisältö tuntui käsittelevän monenlaisia aihealueita. Vaikka enimmäkseen pidin Tammimaan tyylistä kirjoittaa, välillä tuli tunne kuin lukisi loputtomiin jatkuvaa runoa. Kieli oli paikoin niin rönsyilevää että siitä tulee raskasta lukea. Itselläni on vielä ihan teoksen loppu lukematta ja mielenkiinnolla odotan, saako se ajatukseni tai mielipiteeni vielä muuttumaan.

    Tiivistettynä voisi sanoa, että loppujen lopuksi kirjan henkilöiden yhteiseksi tekijäksi nousivat kysymykset naiseudesta ja perheestä, niiden vaatimuksista ja rajoitteista. Paljain käsin voitaisiinkin kai helposti luokitella ”naisten kirjaksi”. Määritteleekö mahdollinen lapsettomuus naisen onnellisuuden? Entä jos lapsia syntyy naiselle, joka ei niitä oikeasti edes halua? Onko hoivavietti biologista vai johtuuko se kulttuurimme määrittelemistä miehen ja naisen rooleista?

    Oikeastaan kirjan nimi voisi viitata myös siihen, pystyykö kukaan oikeasti ottamaan elämää vastaan täysin paljain käsin vai onko niin, että kaikki tukeutuvat johonkin? Varpu pakenee työhönsä, Inari etsii lohtua ihmissuhteista, Virva sulkeutuu ”paratiisiinsa” ja naisten äiti pakenee lastenhoitoon, josta tulee enemmän kulissi kuin aitoa välittämistä. Oikeastaanhan tämä on siis myös kirja naiseuden erilaisuudesta, sillä saman perheen naisista kasvaa jossain määrin täysin erilaisia.

    Maija N

    1. Kuin ylimakeaa karamelliä imeskelisi. Sellainen on tunne suussani, kun yritän lukea Essi Tammimaan tekstiä eteenpäin. Tämä tunne tulee kirjan tekstistä, juuri noista ”uudissanoista”, joka saa kirjan rönsyilemään jotenkin ihmeellisesti. Jotenkin jää tahmea maku suuhun…. Aila Ailahtelevainen ja Pihi-Pirkko…… Yli-makea jotenkin kirjasta tulee. Sisarusten välinen dramatiikka ja juoni on ihan taidolla rakennettu ja kerrottu. Ei taida tulla ihan suosikkikirjakseni, mutta kyllä vielä loppuun luen.

      Sirkka K.

      1. Runeberg-palkinto ehdokkuuskin on tälle kirjalle annettu. Eli eihän se niin huono karamelli voi olla.

        t. Sama

  2. Kyllä elämä voi olla vaikeata! Essi Tammimaan kirjaa lukiessani tuli mieleeni Jonathan Franzenin teoksen Vapaus teema: Onko nykyihmisellä jo liikaakin vapautta, mikä saattaa johtaa turhautumiseen ja/tai vääriin ratkaisuihin? Analysoimmeko elämämme puhki sen sijaan, että eläisimme ”niin kuin ennen oli tapana”, alituiseen kysymättä, olenko MINÄ varmasti saanut sen siivun kakusta, mikä MINULLE kuuluu.
    Varhaiset ihmissuhteet ovat luonnollisesti tärkeitä. Toisaalta pelkästään niiden syyksi ei pitäisi panna kaikkea epäonnistumista – elämässähän on toki paljon muitakin vaiheita.
    On kaunista ajatella, että sisarukset lopulta saavat lohtua keskinäisestä yhteisymmärryksestä. Mielestäni kyllä läheiset ystävyyssuhteet ajavat saman asian, sillä ainahan ei sukulaisten kesken synkkaa.
    Kirjan nimi on tosiaan kiinnostava. Itse ajattelin, että elämä todella on otettava vastaan rohkeasti, paljain käsin.
    P.M.

  3. Nuorin sisar seuraa kärpäsenä katossa isompien siskojensa elämää sen intiimeimmissäkin käänteissä. Poikakirjassakin päähenkilö seurasi isosiskojensa keskusteluja uteliaana, mutta tytöt vaihtoivat äkkiä puhetyyliä, kun huomasivat pikkuveljen kuuntelevan. Niin kai aina on tehty sisarusten kesken. Sekä isosiskojen että pikkusisarusten rooleihin kuuluu auttamatta omat rasitteensa. En ole varma, pidinkö kirjailijan uudiskielestä, mutta olin huomaavinani, että siinä tapahtui kehitystä kertojan ikävaiheesta toiseen. Ihkumakkarat muuttuivat joksikin aikuisemmaksi ja lopussa olin huomaavinani, että päädyttiin jokseenkin asialliseen yleiskieleen. Luin kirjaa pikkusiskon kehitysromaanina, jossa hän kasvoi isojen sisartensa varjosta itsenäiseksi ihmiseksi; tietoiseksi omista toiveistaan ja elämänodotuksistaan. On hienoa, jos sisarukset pystyvät vapautumaan kasvuiän rooleista ja kohtaamaan toisensa aikuisina tasavertaisina ihmisinä. Ymmärsin, että lopuksi tässä kirjassa kävi juuri niin.

  4. Marraskuu oli kiireinen kuukausi, joten sain luettua kirjan vasta nyt. Mutta ehtiihän sitä vielä mukaan keskusteluun.

    Aloitanpa ensin kehumalla, että oli taas valittu kovin kiinnostava kirja. Olin lukenut kirjan uudiskielestä etukäteen ja pelkäsin sen osoittautuvan minulle isoksi kynnykseksi. Näin ei onneksi käynyt, välillä nautinkin osuvista sanoista. Olen lukenut Tammimaan edellisen kirjan, Essi Henrikssonin nimellä kirjoitetun Ilmestyksen, ja pidin tästä paljon enemmän.

    Olen Maija N. kanssa samaa mieltä siitä, että saman perheen naiset ovat kovin erilaisia. Mielestäni se tuli hienosti esille jo alkukohtauksissa, kun Virva ja Inari leikkivät barbeilla ja Varpu pyrkii mukaan laatikkobarrikadin takaa. Keskimmäinen, Inari, on vahva persoona, joka osaa saada tahtonsa perille. Tosinkin Inari on itsensä ankarin rankaisija. Virva on se, joka ei oikein osaa pitää puoliaan, mutta hukuttaa pahan mielensä taiteeseen. Ja Varpu on aikuisenakin sivusta tarkkailija, joka haluaa pitää toisista huolta. Varpu onkin tullut tyttäristä eniten äitiinsä. Yllättävän ison roolin kirjassa sai Aila, vaikka hän vaikuttikin asioihin lähinnä poissaolonsa kautta.

    Loppu oli sisarusten keskinäisten välien kannalta hyvä, mutta kovin lupaavaa tulevaisuutta miesrintamalla tuskin voi aavistella kenellekään sisarukselle. Olisinkin toivonut, että kirjassa olisi ollut edes yksi vahva mieshahmo. Olihan Virvan mies tavallaan sellainen, mutta hänet sysättiin sivurooliin pihaa hoitamaan ja lopussa vihjattiin hänen olevan steriili. Tämä oli todellakin vahvojen, jaksavien naisten kirja neljässä sukupolvessa.

  5. Sain kirjan lainaan vasta joulukuun puolella ja loppuun ehdin juuri ennen uutta vuotta. Raketit jo ulkona paukkaavat, mutta aion silti muutaman sanan kirjoittaa. En nimittäin erityisemmin pitänyt tästä kirjasta. Suurin syy oli Tammimaan kieli, joka oli uuvuttavaa. Ymmärrän kyllä, että toiset sitä ihastelevat (jopa Runeberg-palkintoehdokkuuden verran), mutta minulle se teki lukukokemuksesta raskaan ja monta kertaa nieleskelin näitä uudissanoja. Myös isoin kirjaimin kirjoitetut tai tavu-viivalla jaetut sanat herättivät lähinnä ärsytystä. Kuten joku edellä totesi nämä kielelliset erikoisuudet kuitenkin vähenivät loppua kohti. Onneksi. Oliko tässä kyse tarinaa tukevasta kehityksestä ja kypsymisestä vai kirjailijan itsensäkin uupumisesta?

    Myöskään tarina ei saanut minua innostumaan. Silkkaa kurjuutta ja siksi kovin yksiulotteista. Ja jotenkin henkilöhahmojen rakentelukin jäi minusta puolitiehen. Vauvan/lapsen ja äidin suhdetta kuvattiin välillä kuin lukion psykologian oppikirjassa ja lapsettomuuden kokemuksia kuin tämän päivän naistenlehdissä. En vakuuttunut.

    Kirjan tulen muistamaan kurjuuden ja uudiskielen lisäksi Kellokoski-viittauksesta. Oli hauska tutkiskella, miten fiktio ja fakta löivät hetkittäin kättä jopa siinä määrin, että tunnistin kylän jo ennen kuin Kellokosken ruukki mainittiin nimeltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s