Louis De Bernieres – Kapteeni Corellin mandoliini

Jälleen on aika availla keskustelua! Rakkautta ja historiallisia faktoja yhdistelevä Kapteeni Corellin mandoliini poikkeaa jonkin verran kahdesta aiemmasta kirjastamme ja nyt olisikin mielenkiintoista kuulla piiriläisten ajatuksia. Etukäteen joku teistä oli jo valinnasta innostunutkin ja yksi kommenttikin on jo tullut, joten kertokaapa tarkemmin mitä tuntemuksia kirja herätti!

P.S. Sivuhuomautuksena lisään vielä, että mielestäni Kersti Juvan tunnistettava ja teatraalinen tyyli suomentaa muokkaa lukukokemusta ja saa kirjan tuntumaan vakavamielisemmältä – ja ehkä jopa raskaammalta – kuin se saattaisi jonkun toisen kääntämänä olla.

Maija N

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Louis De Bernieres – Kapteeni Corellin mandoliini

  1. Nyt meidät on tosiaan kyllästetty aimo annoksella Kefallonian saaren historiaa. Ja samalla tuli päivitettyä myös toisen maailmansodan tapahtumia. Toivottavasti ette hyytyneet monien yksityiskohtien runsauteen ja vuolaaseen virtaan???

    Tässä kirjassa minuun vaikutti kovasti Mandrasin kohtalo. Miten sota muuttaa ihmisiä, muuttaa heidät julmiksi pedoiksi. Kun Mandras palaa takaisin kylään Pelagian luo, häntä ei enää tunneta. Vain näätä, Psipsina, tunnistaa miehen. Mandrasin sanoin: ” Ilmeisesti en ole. Kaikesta on tullut unta. Välissämme on verho, he ovat varjoja ja minä olen kuollut ja verho on kuin käärinliina, joka himmentää valon ja hämärtää näön. Olen ollut sodassa ja se loi kuilun minun ja niiden välille, jotka eivät olleet, mitä he mistään tietävät?”. Juonen edetessä miehestä kehittyy ihmispeto, jonka oma äiti kiroaa ja hylkää.

    Kapteeni Corellin ja Pelagian rakkaustarina on kuin ihmeellinen satu. He saavat lopulta toisensa, yli 70-vuotiaina. Juoni ei tunnu kovin uskottavalta. Mies käy kurkkimassa syrjäiseltä kalliolta rakastettuaan vuosittain, mutta ei ota tarkemmin selvää, mitä tälle kuuluu? Mutta eihän hyvän tarinan tarvi uskottava ollakaan. Riittää kun on tarpeeksi hyvä.

    Maija N:n huomio kääntäjän merkityksestä oli hyvä ja nappiin osunut!Kirjan alussa tottuminen vähän kankeahkolta tuntuvaan tekstiin vei aikansa. Mutta lopuksi tyyli tuntui tarinaan juuri sopivalta ja oikealta.

    Malttamattomana odottelen lokakuun kirjaa… Mikähän se mahtaa olla?

    t. Sirkka K.

  2. Monenlaisten lukuhankkeiden ja syksyn runsaan uutuussadon vuoksi sain vasta juuri luettua Kapteeni Corellin mandoliinin. Mutta vielähän tässä ehtii kommentoimaan…

    Olen lukenut kirjan tuoreeltaan sen ilmestyttyä vuosituhannen vaihteessa. Muistikuvani siitä olivat enää pintapuoliset, ja huomasin osittain sotkeneeni sen hieman samanaiheiseen elokuvaan Mediterraneo.

    En muistanutkaan kirjan olevan näin voimakkaasti sodanvastainen, alkupuolella kirjaa sodan kauheuksilla suorastaan mässäillään. Mistään sodan osapuolesta ei saada yksinomaan ihannoivaa ja positiivista kuvaa. Kreikkalaisia kehutaan kyllä urheiksi, mutta kommunistiset partisaanijoukot joihin Mandraskin kuului, ovat kuitenkin kirjan ehkä suurimpia roistoja. Myös saksalaiset kuvataan erityisen negatiivisesti, mutta ainakaan he eivät ryöstä, raiskaa ja tapa omiaan (siis Kreikan sotatantereella, jätän nyt keskitysleirit tässä laskuista pois). Mutta eivät britit välinpitämättömyyksineen ja laskelmointeineenkaan saa puhtaita papereita, ja italialaisten sodanjohto vasta pataluhaksi haukutaankin.

    Sinänsä kirjaa pyrkii varmasti antamaan todenmukaisen kuvan sodasta ja siihen johtaneista tapahtumista. Ja siinäpä piileekin kirjan alun heikkous. Valtavasti historiallista tietoa ja paikoitellen aika kuivasti esitettynä. (Ja kyllä, kieli on paikoitellen aika juhlavaa. Mutta kuten Sirkka sanoikin, siihen tottuu vähitellen.) Kirja pääsi kunnolla vauhtiin vasta sivulla 177 Antonio Corellin astuessa mukaan tarinaan.

    Minustakin Mandrasin kohtalo on koskettava. Pelagian rakkaus laantuu hitaasti miehen ensimmäisen poissaolon aikana, ja taitaa saada lopullisen kuoliniskun miehen tunnustaessa, ettei hän osaa lukea tai kirjoittaa. Se tuntuu vielä pahemmalta kuin fyysisen kauneuden menetys. Miten lääkäriksi mielivä tyttö voisi rakastaa näin oppimatonta miestä? Mandrasin raaistuminen vain mahdollistaa sen, ettei Pelagian tarvitse tuntea tunnontuskia hänen hylätessään Mandrasin lopullisesti.

    Eihän Corellin ja Pelagian rakkaustarina minustakaan ole uskottava, mutta olen Sirkan kanssa samaa mieltä siitä, ettei se hyvää tarinaa haittaa. Eniten pidin tarinassa kuitenkin kylän persoonallisista asukkaista ja heidän perinteisestä elämänmenostaan. Miesten pyhätössä kafeniassa, jossa kokoontuvat mielipiteiden vaihtoon mm. parhaat ystävät kommunisti Kokolios ja rojalisti Stamatis, on jotain niin perikreikkalaista. Tapa, jolla kyläläiset yhdistyvät aina vastoinkäymisten aikana, on koskettava. Ja ruma mutta ystävällinen Drosula tavernoineen on herkullinen hahmo!

    Kaiken kaikkiaan oli varsin viihdyttävää siirtyä Suomen sateisesta syyssäästä Kefalonian auringon alle! (Vaikka kirjassa oli välillä talvikin, mielikuvissani paistoi aina aurinko, sillä en ole koskaan tullut käyneeksi Kreikassa talvella.)

  3. Kapteeni Corellin mandoliini

    Vasta nyt sain kirjan luettua loppuun.

    Aikoihin en ole parempaa kirjaa lukenut.
    Piti oikein antaumuksella syventyä lukemaan ja funtsimaan sodan kauhuuksia ja lieveilmiöitä. Joita joka kantilta mietittyäni, päädyin aina sammaan lopputulokseen. Kukaan sodan osapuolista ei ollut sen parempi toistaan, oli sitten jumalan lähettiläs, partisaani johtaja tai minkä muun maan sodanjohtoon kuuluva henkilö, kaikilla kuitenkin sama uhkailu kuolemalla, kidutuksilla ym. kauhuilla. Sitähän se, kaikki ajaa omaa etuaan. Ja, jotkut hurmioituvat, samaistuvat ja jotkut pakosta seuraavat kulloistakin tielleen osuvaa johtajaa.
    Mutta, kaiken tämän keskellä oli Pelagian ihana tohtori isä. Joka sävähdytti minua olemuksellaan. Useita maita nähneenä merimiehenä, lääkärin taidon merillä oppineena ja historiasta kiinnostuneena humoristisena henkilönä. Joka tuntui osaavan lukea ihmisiä kuin kirjaa.
    Näätä ja vuohi olivat ilopilkkuja.
    Kovasti en suurista rakkaustarinoista pidä, mutta tässä oli niin paljon muuta tapahtumaa, et olihan se jonkinlainen loppu sekin, kun Pelagia ja Corelli sitten viimein saivat nauttia toisistaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s