26.7. Lukuvinkki: romantiikkaa tummuviin kesäiltoihin

Jotain sinistä

 Roberts, Nora

Jotain sinistä

Gummerus 2011

Morsius-sarjassaan Nora Roberts tutustuttaa meidät menestyvää hääpalveluyritystä pyörittäviin neljään lapsuudenystävään – Mackensieen, Emmalineen, Laureliin ja Parkeriin. Sarjan aikaisemmissa osissa (Jotain uutta, Jotain vanhaa, Jotain lainattua) kolme heistä on työn ohella onnistunut löytämään rakkauden myös itselleen. Hääsuunnittelija Parker on kuitenkin kiinnostuneempi työstään kuin miehen etsimisestä.

Parker saa loihdittua jokaisen asiakkaansa hääpäivästä täydellisen ja hänellä on aina homma hallussa. Parkerin elämään kuitenkin ujuttautuu moottoripyöräilyä harrastava entinen stuntmies. Malcolm ei todellakaan ole sitä, mitä Parker on ajatellut kaipaavansa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka heidän suhteensa etenee. Samalla pääsemme juhlimaan ystävänelikosta ensimmäisen upeita talvihäitä.

Morsius-sarja on tuttua Robertsia kaikille hänen kirjoistaan pitäville. Vaikuttavaa on etenkin neljän ystävyksen vahva side ja se, kuinka heidän elämänsä miehetkin löytävät paikkansa kuvioissa. Kirjat sopivat etenkin kaikille romantiikan nälkäisille.

Sari Piironen

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s