Verkkolukupiiri: Hautala luettu!

Helteisiä hetkiä kaikille lukupiiriläisille! Meitä on nyt 18 ilmoittautunutta, kiva porukka siis jo kasassa. Toki myös ilman ilmoittautumista voi kirjaa kommentoida ja edelleen voi myös ilmoittautua piiriin. Kommentointi kirjasta siis avataan tänään, ja Hautalan kirjasta keskustellaan aktiivisemmin aina seuraavaan lukupiirikirjaan eli elokuuhun saakka.

Mitä siis piditte Paluusta Saloon? Omalla kohdallani pikkukaupunkilaisuuden ”ahdistus” ja paluu pikkukaupunkiin tuntuivat jälleen tutulta vaikka minun kaupunkini sijaitseekin Itä-Suomessa.  Vanhojen luokkakavereiden ja heilojen kömpelöt tapaamiset, tutut kylähullut ja rakkaimmat ja tuskallisemmat lapsuus- ja nuoruusmuistot – tiedän Turkka, mistä puhut! Myös ”sukupolvimuistelot” Jyrkistä, Neon2:sta ja Dingosta osuivat hauskasti – muistan elävästi järkytykseni, kun sain tietää, että iki-ihanalla Neumannilla oli niinkin porvarillinen nimi kuin Pertti Nieminen…

Kirja tarjosi hyvin tartuntapintaa ja oli osittain tästä syystä helppolukuinen. Samalla se raapi esiin aukon kaunokirjallisessa sivistyksessäni – olen yrittänyt, mutta en ole loppuun lukenut yhtään Bukowskia. Jos joukossamme on B:n tuntijoita, suositelkaa hyvää ”aloittelijan opusta”!  Kesäloma on otollinen aika paikata tuo aukko…

Paluu piti kuitenkin pari kertaa ottaa ihan tarkoituksella käteen, tuntui että kerronnasta loppui välillä imu. Rakenne oli silti mielestäni onnistunut: Väinön kertoma nykyhetki, takaumat ja isän päiväkirjakommentit kulkivat jouhevasti rinnakkain. Mitä mieltä muut olitte rakenteesta? Loput 100 sivua tosin menivät univelasta piittaamatta ns. suoraa putkea.

Putki onkin kirjan pääteema, ja on hienoa, että vakavaa asiaa voidaan käsitellä kevyesti mutta ei ”heppoisesti”. Kuten monet muutkin, Väinö huomaa murrosiässä viinan olevan helppo tapa rikkoa sosiaalisia estoja, mutta isä juo eri syystä. Viina vie vallan ja rikkoo perheen. Kummankin tapauksessa viina tarjoaa rinnakkaistodellisuuden, jossa pitäisi vain käydä, mutta jonne on vähän liian helppo jäädä. Väinön äidin tarina on hieman yllättävä, enkä oikeastaan tiedä mitä siitä sanoisi… Mitä te muut olette mieltä?

Hautalan romaani on kirja, jonka luettuaan voi ehkä todeta – tjaah, siinähän tuo, mutta josta pohtiessa löytyy paljon kiinnostavia tartuntakohtia. Siksi mainio lukupiirikirja!

Katja Valjakka

Mainokset

16 kommenttia artikkeliin ”Verkkolukupiiri: Hautala luettu!

  1. P.M. oli kommentoinut kirjaa jo aiemmin, joten liitän vielä hänen kommenttinsa tämän postauksen yhteyteen. K.V.

    Kirjan alku tuntui tavanomaiselta nuoren miehen haahuilulta, mutta tarinan edistyessä huomasin, että siinä olikin runsaasti kiinnostavaa asiaa: ihmisen vaikeus kohdata toisia luontevasti ja alkoholin liikakäytön problematiikka esimerkiksi.

    Kirjassa oli nuoruuden optimismia. Toivottavasti nuorilla on VP:n kaltaisia ystäviä ja sinnikkyyttä löytää kiintoisa työ ja ilo ilman seuraavan päivän krapulaa. P.M.

    Trackback this post | Tilaa kommenttien RSS-syöte

  2. Ilmiselvästi tämä kirja maistuu vahvasti elämältä. Olen vasta muutaman luvun alusta tunnustellut. Hämmentävääkin, aluksi mietin pidänkö tästä ollenkaan…, kunnes yht´äkkiä Hautalan kerronta oli imaissut minut täysin mukaansa.

    Välillä takaumat, ajassa liikkuminen ja kertojan vaihdokset ärsyttävät suunnattomasti. Eikö nyt – hyvänen aika sentään – kirjailijat voi aloittaa alusta ja lopettaa loppuun. Jaksaisi huonommassakin vireessä pysyä hyvin juonessa mukana… Mutta ei, tässä Hautalan teoksessa kerronnan palapelimäisyys ja elämän siksak toimii ihan hyvin. Mielenkiinnolla jatkan lukemista eteenpäin!

    Enkä ole yhtään Bukowskia lukenut minäkään. Olisi mielnkiintoista verrata onko hänen ja Hautalan kerrontatyylissä, tai kirjojen rakenteessa jotakin samanlaista?

    Sirkka K.
    K.

  3. Turkka Hautalan Paluu on ihan mukava, tosin melko keveä lukukokemus. Kieli on elävää ja vivahteikasta. Murrejututkin toimivat ihan kivasti.

    Kirjassa on vaativia teemoja kuten pojan ja isän suhde, alkoholi, alkoholismi, paluu koti-kaupunkiin nuoruusvuosien jälkeen. Kirjailija ei ihan ole yltänyt siihen mihin lienee pyrkinyt sillä tällaisten vaikeiden teemojen käsittelyä helpottaisi vankka elämänkokemus tai vahva oma kokemus näistä asioista. Kummastakaan ei oikein löydy havaintoa. Vain tässä paluu kotikaupunkiin-osiossa huokui hienosti kirjailijan oma kokemus. Hautala tosin näyttikin vielä varsin nuorelta mieheltä.

    Kirjan lukemista haittaa jossain määrin sen tyylien hajanaisuus. Se alkaa vahvalla opiskelijan Helsinki-kuvauksella mutta lässähtää pian takautumiin tai kaupunkikuvauksiin. Ne ovat kuin eri kynästä. Sieltä täältä löytyy todella hyvin kirjoitettuja ja ajatuksia sisältäviä ja herättäviä lauseita tai kappaleita, jotka kuitenkin taas pian liukuvat paljon keveämmäksi, paikoin lähes kioskikirjallisuudeksi, josta on turhaa hakea mitään syvällisempiä ajatuksia. Väinön persoonakin kehittyy niiden kautta vain vaivoin.

    Hautala analysoi alkoholismin juuria erilaisista näkökulmista varsin hyvin, joskin yllättävän kapeasti ja positiivisella asenteella. Kenties tosin tarkoituksella saada lukija itse pohtimaan asiaa monipuolisemmin? Kirjassa alkoholi tuo pääasiassa iloa, riemua, lohtua, vapautta ja varmuutta. Humalassa ihmissuhteet toimivat ja vain juopporemmissä löytyy todellista solidaarisuutta ja kaverista välittämistä. Joka on nähnyt alkoholismin kielteiset puolet, henkisen ja fyysisen väkivallan, onnettomat ihmiskohtalot, terveyshaitat jne. voi pitää kirjan näkökulmaa aika kapeana ja idealistisena. Pikku saarnat eivät tätä muuta! Kuitenkin esimerkiksi alkoholi nuoren miehen epävarmuuden poistajana on kirjassa kuvattu oikein hyvin ja realistisesti. Tästä syystä sitä on itsekin aikoinaan viinaa kipattu.

    Isää koetetaan etsiä ja löytyyhän hän monien mutkien jälkeen. Metafora isän löytymisen vaikeudesta tuntuu hieman lapselliselta. Väinön suhde alkoholisti-isään tuntuu hämmästyttävän hyvältä ja ongelmattomalta. Tosielämässä taitaa harvoin olla näin onnellista. Juoppoisät jättävät usein aikamoisia traumoja koko perheeseen. Ja isän paluu normaalielämään pultsarivaiheen jälkeen vaikuttaa myös aika uskomattomalta ja idealistiselta. Rahattomia juoppoja nähdään kovin harvoin yrittäjinä…

    Kirjan kuvaus nuoren miehen paluusta kotikaupunkiin onsitten taas kirjoitettu varsin hyvin ja realistisesti. Tunnelmat ovat kohdallaan. Ja näinhän tämä menee. Teininä ei voisi olla kamalampaa paikkaa kuin oma kotikaupunki, varsinkin jos se on pikkukaupunki kuten Hyvinkää tai Salo. Muutaman vuoden poissaolon jälkeen se alkaakin tuntua aika mukavalta ja negatiiviset asiat kaikkoavat yksi toisensa jälkeen. Näin lienee käynyt useimmille. Vaikka teksti on kevyttä, on sitä ihan mukava lukea ja ajatukset liukuvat helposti omaan nuo-ruuden kotikaupunkiin ja vanhoihin tuttuihin.

    Kirjan henkilöhahmot jäävät aika ohuiksi. Takautumat rakentavat päähenkilön vain melko hyvin mutta vaikka esimerkiksi isän persoonaa koetetaan laveamminkin hahmottaa, ei sieltä lopulta paljastu kuin loputon itsekkyys ja idealismi. Se on aika lailla ristiriidassa isäsuh-teen kuvauksen kanssa. Äiti ja sisar Eeva jäävät täysin persoonattomiksi vaikka viimemainitulla on tärkeä rooli kirjassa salaisuuden ylläpitäjänä. Kirjassa yritetään nimittäin rakentaa jännite perheen salaisuuden ympärille, jonka vain Eeva tietää. Jotain pahaa on tapahtunut! Sen paljastamista venytetään kirjan loppuun, jossa juttu kyllä minun silmissäni lässähti omaan mahdottomuuteensa. Muutenkin tämä jännite hiipui kun sitä sivuttiin vain sil-loin tällöin, eikä se vienyt itse teemaa juurikaan eteenpäin. Tämän idean kehittely on jäänyt kirjassa pahasti puolitiehen. Se on sääli, sillä sitä kautta olisi ollut mahdollista saada mukaan aika hienoa draamaa.

    Kiinnostavia henkilöitä ovat Väinön entinen aktivistityttöystävä Henriikka ja erityisesti vanha kaveri Veepee. Henriikan kautta kuvataan varsin hienosti hörhöjä maailmanparantajia ja heidän perimmäisiä motiivejaan ja todellisia aikaansaannoksiaan. Kirjan mielenkiintoisin hahmo oli vaihtoehtoihminen Veepee. Voisikin hyvin kuvitella hänet jonkinlaisena Hautalan alter egona. Toivekuvana siitä mitä hän itse tulevaisuudessa haluaisi olla ja tehdä.

    Kirjailijalla on kaikki edellytykset kehittyä hyväksi prosaistiksi kunhan kokemusta ja erityi-sesti elämänkokemusta vielä kertyy lisää.

    LL

  4. Mielestäni kirjassa nousi merkitykselliseksi isän ja pojan suhde – kuinka lapsi kaipaa ja on lojaali sellaisellekin vanhemmalle joka ei yhteiskunnan mittapuiden mukaan toimi adekvaatisti. Ja teos oli jälleen kerran hyvä osoitus siitä kuinka paljon lapsuus meihin vaikuttaa aikuisenakin….

    Kirjailijan tapa kirjoittaa dialogit oli myös lukijalle haasteellinen – itse
    koin että ne täytyi lähes puhua ääneen jotta pystyi keskustelua seuraamaan. Samoin murresanojen käyttö ajoi keskittymään tekstiin todella. Aion lukea saman kirjailijan muutakin tuotantoa joka aina merkki hyvästä kirjasta.

    Satu K.

  5. Itseäni lähes huvitti Väinön epävarmuus kohdata kotopuolensa entisiä tuttujaan, niin paljon se toi mieleeni omia vastaavanlaisia kokemuksiani.

    Juomisen näyttäytyminen lapsen silmin oli avattu hyvin. Voi vain kuvitella, miltä lapsesta tuntuu kokea pettymyksiä kerta toisensa jälkeen…

    Rivien välistä nousee esille myös asioista puhumisen tärkeys sekä toisen ihmisen hyväksyminen, vaikkakaan ei hyväksyisi kaikkia hänen tekojaan. Anteeksianto voi olla uuden alku.

    LIBRARY LOVER

  6. Ensiksikin kiitos tällaisen piirin luomisesta. Hieno veto kirjastolta aloittaa tämä! Itse luen paljon ja arvostan kirjastoa kovasti. Monesti kuitenkin ostan kirjan kun tuntuu että lainapäivien huolehtiminen on liikaa kaiken muun keskellä. Lisäksi kirjoihin tykkään tehdä merkintöjä…

    Turkka Haapala olisi luultavasti jäänyt vieraaksi ellei tutustuminen olisi tullut tätä kautta. Löysin jo kirpparilta hänen edellisensä ja sain siis kipinän tutustua tuotantoonsa lähemmin.

    Paluu oli mukaansa tempaava, helppolukuinen. Väinö persoonana tunnistettava ja oman isän alkoholismin varjossa eläneenä löysin saman ajatusmaailman tai tunnistin surun, ikävän ja toivon. Haapala kuvaili ihmisiä muutoinkin upeasti. Alkoholismin kuvaus oli minustakin ehkä liiankin positiivinen ja loppu kirjassa enemmänkin toivetta..

    Puhumisen ja jakamisen tärkeys, itselleen uskollisena oleminen, rohkeuden löytäminen kirjan tärkeitä asioita.

    Bukowski herätti myös minun kielenkiinnon…

  7. Paluu on nyt luettu. Kokonaisuutena lukukokemus oli ihan myönteinen, vaikka tarina olikin loppujen lopuksi aika kevyt. Isän etsimistä, vanhojen muistelemista, salaisuuksien varjelemista…Liikkuminen ajasta toiseen oli ihan onnistuneesti toteutettu, varsinkin kun joissain kohdissa takautumalla selvitettiin nykytilannetta. Muutamassa kohdassa jäi vähän harmittamaan, kun tarina ei mennytkään eteenpäin vaan palasi takautuman avulla menneeseen.

    Isän paluu työelämään pitkän alholistin taipaleen jälkeen tuntui vähän utopistiselta…siltojen alta suoraan kustannustoimittajaksi. Loputonta ymmärrystä hän tuntui saavan Väinöltä osakseen, vaikka kohtelikin perhettä miten sattuu. Äidin mystinen kuolema jäi vähän pimentoon. Pakkaseen hautautuminen…miksi? Saiko hän jonkin sairauskohtauksen vai eksyikö?

    Juoni rakentui varsin vahvasti alkoholin ympärille ja se näytteli useammankin henkilön elämässä merkittävää osaa. Nämä pohdinnat ja puheenvuorot sen puolesta olivat kirjassa se osuus, josta en niin innostunut…

    Kirjastolle kiitokset verkkolukupiirin aloittamisesta! Tätä kautta tulee varmasti luettua uudenlaisia kirjoja, joihin en ehkä muutoin tulisi tarttuneeksikaan. Seuraavaa odotellessa…

    Pia

  8. Hienoa, että näin moni meistä on innostunut kommentoimaan kirjaa helteiden keskeltä!

    Monia on mietityttänyt välillä positiivisen oloinen suhtautuminen alkoholin väärinkäyttöön. Varmasti puolustelut särähtävätkin silmiin, jotka ovat joutuneet seuraamaan alkoholismia läheltä. Toisaalta oli mielestäni ihan hyvä tuoda esille se, että kyllähän osa suurkuluttajista juo osaksi sen takia että silloin ”on kivempaa”, sehän se muodostaa henkisen riippuvuussuhteen fyysisen rinnalle. Seuraukset ovatkin jo toinen juttu…

    LL muotoili hienosti ajatukseni äidin osuudesta tarinassa, sen kehittely oli tosiaan jäänyt harmittavasti kesken. Vihjattiinhan tekstissä itsemurhankin mahdollisuuteen, että äiti olisi tahallaan jäänyt hankeen lähelle mökkiä.

    Jatketaan keskustelua tästä kirjasta, ja otetaan pian uusi luettavaksi!

    Katja V.

    1. Bukowski kulki tekstissä mukana pitkin tarinaa, mutten arvannut, kuinka tärkeä rooli sillä oli kirjan juonen ja henkilöhahmojen rakentumisessa. Mielenkiintoista huomata, mistä kirjan ideat syntyvät. Wikipedian mukaan Henry Charles Bukowski oli paitsi kirjailija myös alkoholisti, naistenmies ja postimies, ja hän käsitteli kirjoissaan vaikeaa isäsuhdetta sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Mitä yhtäläisyyksiä löytyisikään, jos olisin tutustunut tuotantoon ja lukenut… Katja V.?… edes osan parista kirjasta..

      Henkilöhahmoista kiinnostuin paitsi Väinöstä myös Väinön vanhempien suhteesta. Puolisot näyttivät olevan monessa suhteessa toistensa vastakohtia eikä yhteisiä mielenkiinnon kohteita näyttänyt perhettä lukuunottamatta olevan.

      Äiti oli selvästi tekijä -tyyppi, joka halusi lomillakin tehdä asioita, mennä kaikille opastetuille retkille, lähteä Heikin kanssa Lapissakin hiihtoretkille ja pilkille. Hän oli se, joka huolehti Väinön eväistä ja lähti jalkapallo-otteluihin aina mukaan. Tiskasi keittiössä, kun puoliso luki kirjaa ja tissutteli olohuoneessa. Heikki Lapin reissulla: ”Toisena päivänä se alkoi. Pakko. Piti koko ajan tehdä: käydä siellä sun täällä, muistaa nauttia siitä ja tästä. Kolmantena en suostunut enää sen kotkotuksiin. Makasin mökissä.”

      Heikki oli olija ja nautiskelija, riitti kun oli hyvä kirja kädessä ja seuraa tarvittaessa. Väinö ajatteli kerran kirjassa, kuinka olisi halunnut vetäytyä johonkin syrjäiseen nurkkaan, syödä pastilleja ja lukea ikävistä kohtaamisista niiden elämisen sijaan. Liekö isäkin tässä asiassa vähän samanlainen. Hieman voimaton ja idealistinen persoona, itsekäs/itsekeskeinen? – kyllä, mutta hyväluontoinen. Halusi kaiken, mutta kuten tiedetään, ahneella on p……n loppu. Kaikkea ei voi saada.

      Alkoholi on kuin onkin viisasten juoma. Kohtuullisesti käytettynä se vähentää sopivasti ahdistusta ja itsekontrollia, ja monesti saakin ihmisistä hauskimmat puolet esille. Ja ehkä samasta syystä joku voi saadakin enemmän aikaiseksi – tiettyyn pisteeseen saakka. Ja kieltämättä joskus on hyvä, ”että pääsee pää vähän välillä lomille”. Tosin muitakin keinoja lomailla kyllä löytyy. Ja parempiakin.

      ”Eikä minulla hyökkää mitään pimeää puoltakaan esiin”, puolusteli Heikki juomistaan. Siinä ehkä syy, miksi alkoholismin kuvaus tuntui monen mielestä tässä kirjassa liian positiiviselta. On eri asia, jos alkoholin käyttö nostaa ihmisestä esille väkivaltaisen ja riidanhaluisen puolen (tässä toisinpäin), puhumattakaan, jos mukaan astuu vielä laista piittaamaton toiminta. Tässä lähinnä perheen isä ”katosi”
      rinnakkaismaailmaansa eikä kantanut täysin vastuutaan isän eikä puolison roolista.

      ”Olen parempi isä etänä. Voin kirjoittaa niille, vaikka joka päivä. Kirjoitan paremmin kuin olen” Kuitenkin isä jakoi Väinön kanssa rakkautensa kirjoihin, leikki hänen kanssaan tämän ollessa pieni ja antoi neuvojaan. Näitä positiivisia yhteisiä hetkiä löytyi sen verran paljon, että se näkyi Väinön lojaalisuutena isäänsä kohtaan myös aikuisiällä. Heikki työskenteli vaimonsa kuoleman jälkeen postissa, vaikka inhosi työtään. Mutta lapset piti elättää. Lasten muutettua kotoa, myi talon, jakoi rahat kolmeen osaan ja laittoi lastensa tileille heidän osuutensa. Hän olisi voinut toimia toisinkin, eikö totta? Eräänlaista huolenpitoa ja vastuunkantoa tämäkin on. Sitten hän luovutti ja heittäytyi vapaaherraksi. ”Ei tässä hyvänen aika mistään… hauskanpidosta enää kyse ole. No mistä sitten? Isä mietti tovin. Selviytymisestä.”

      Ja mitä ajatteli Väinö isänsä alkoholismista nuoruusiässä? ”Ja kotona, siellä on oltava varovainen. On mietittävä tarkkaan mitä sanoo. Aina. Omasta taakastaan, jatkuvasta huolen tunteesta Väinö ei ole osannut kenellekään puhua. Hän ei tahdo muuttua itse sellaiseksi: taakaksi. Olla toisille isä.” Tässä on mielestäni tämän isä-poika suhteen suurin ongelma – ja alkoholistiperheen ongelma yleensäkin. Lapset joutuvat liian aikaisin vanhemman rooliin eivätkä saa sitä henkistä tukea, mitä tarvitsevat.

      Joku epäili Annikin tehneen itsemurhan, mutta en itse usko siihen. Avioliitto oli kyllä tullut tiensä päähän, mutta mikään ei viittaa siihen, että perheen äiti olisi pakoillut vastuuta ja halunnut jättää lapset yksinään Heikin hoiviin ja vastuulle. Pidän kuolemaa onnettomuutena: avaimet olivat jääneet sisälle eikä hän päässyt lämpimään, koska puoliso oli sammunut ja ovi lukossa, tai hän oli todellakin eksynyt lumimyrskyssä. Ihmettelin vain sitä, onko todellakin olemassa lomamökkejä ilman ikkunoita?

      Väinön mielenmaailmaan minun on vaikea samaistua. Olin itsekin nuorena tavattoman ujo, mutta se ilmeni aivan eri tavalla. Vai onko tässä kyse enemmänkin jännittämisestä ja valtavista suorituspaineista sosiaalisissa suhteissa? Siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on? Ehkäpä sitä tukea ei juuri tässä vaiheessa kotoa saanut. Poika oli kuitenkin seurallinen, koska liikkeelle piti päästä toisten ihmisten pariin vaikka alkoholin voimalla. Hyvä vai huono asia? Mutta siinä Veepee oli oikeassa, kun sanoi:” Kuka on päättänyt että sinun pitäisi olla joku hiton… salaviisas superkoomikko kaiken aikaa? Tiedätkö mitä sinun pitäisi tehdä? Unohtaa itsesi.” Ja ehkäpä näin käy, kun oman yrityksen pyörittäminen ja joku päivä ehkä oma perhe vie ajatukset muualle eikä itseään kerkeä koko aikaa tarkkailla. Siis jos Väinö olisi todellinen eikä keksitty henkilö.

      Kirjassa oli useita pieniä, hyviä tekstinpätkiä, aika hienojakin tajuamisen hetkiä, joista erityisesti pidin. Voisi sanoa, että ne olivat kirjan parasta antia.

      Esim.

      ”Matkan kuluessa Väinö onnistuu taas pariin otteeseen naurattamaan muita. Se on mieletöntä, tunnetta ei voi verrata mihinkään. Vaikka nauru loppuu nopeasti, tuntuu kuin se ei koskaan katoaisi – s e e i h a i h d u i l m a a n kuten vaikkapa silloin kun katsoo yksinään hauskaa kohtausta elokuvasta. S e e i m e n e h u k k a a n, Väinö ajattelee. S e j ä ä m e i h i n.”

      Tai

      ”Ravintolavaunussa Väinö tunsi heti oluen läsnäolon. Se täytti tuoppeina pöydät jotka hän ohitti matkalla tiskille mutta oli läsnä myös toisella tapaa, eräänlaisena henkisenä kosteutena ilmassa. Se näkyi k o h t a a m i s e n m a h d o l l i s u u t e n a avautuneissa katseissa, tuntui lattian seurallisena tahmeutena, kuului jutustelun äänissä, jotka loivat kontrastia sille rikkumattomalle hiljaisuudelle, jonka lävitse Väinö oli ravintolavaunuun kävellyt.”

      Hienoa tekstiä nuorelta mieheltä!! Jos tälle kirjalle tulisi jatko-osa, pakkohan se olisi lukea. Että miten kävikään…

      Ja lopuksi, kuten Heikki sanoi:

      ”Viisaus ja ymmärrys, nehän on elämässä niitä kaikkein hienoimpia asioita. Ja se että niitä voi kuka hyvänsä hankkia lisää, vapaasti ja ilmaiseksi. Sen kun kävelee kirjastoon. Tai hankkiutuu seuraan, joka tarjoaa toisenlaisia näkökulmia.”

      SK

  9. Ai kommentti pitikin kirjoittaa tänne. No, minusta hienosti rakennettu ja kauniisti kirjoitettu realistinen romaani ja tutkielma miehistä ja suomalaisesta (ja ehkä muunkin maalaisesta) alkoholinkäytöstä ja yrityksistä poistaa syitä ja korjata seurauksia. Oliko loppuratkaisu se, että kun viimeinenkin läheinen hylkää alkoholistin, tämä lähtee toipumisen tielle. Joka tapauksessa tekee mieli uskoa, että isän uusi elämä kantaa. Puhtaasti hyvässä mielessä terapeuttinen kirja. En millään osannut päätellä, mitkä pari sanaa Väinö kirjoitti lopussa…’Pysy rehtinä’ vai jotain muuta? Osasitteko te?

  10. Liityn mukaan keskusteluun viime metreillä, sillä sain kirjan vasta käsiini. Onneksi lukeminen kävikin sitten nopeasti.

    Huomaan, että monia kirjan minussa herättämiä tuntoja on jo esillä toisten kommenteissa. Minustakin kirjan hienoimpia anteja oli kuvaus siitä, millaista on palata vanhaan kotikaupunkiin. Kuinka vuodet ja fyysinenkin etäisyys antavat uutta perspektiiviä ennen niin ahdistavan tutuilta tuntuneisiin paikkoihin. Itselläni tuntui aikanaan samaa helpotusta myös ihmisten kohdalla, Väinöllä asia tuntui olevan aivan päinvastoin. Itse puheliaana ihmisenä oli kiinnostavaa päästä vilkaisemaan ujon ihmisen pään sisään.

    Kieltämättä isän juomisesta oli ainakin Väinön lapsen silmin annettu varsin positiivinen kuva. Humalainen isä jaksoi aina leikkiä lasten kanssa ja ideoi hienoja leikkejä. Isä ei koskaan ollut väkivaltainen tai pahantuulinen humalassa, pikemminkin päinvastoin. Toisaalta aikuisen silmin katsottuna tilanne oli vähemmän aurinkoinen. Jo yksi päivä ilman alkoholia teki isästä kärttyisen, kaikki hänen ajatuksensa keskittyivät vain alkoholin saamisen ympärille. Väinö koki lapsuuden onnelliseksi, koska äiti oli aina turvaamassa peruspalvelut – ruoan, puhtaat vaatteet ja kyydit harrastuksiin. Isän epäluotettavuus sovituissa asioissa pysymisessä kävi ilmeiseksi heti äidin kuoltua. Ensin unohtui kyyditä poika leiribussiin, sitten kotona käytiin yöpymässä vain toisinaan ja lopuksi isä linnoittautui huoneeseensa juomaan kodin käydessä yhä saastaisemmaksi. Ja kuten SK kommentissaan siteeraasikin isän kommenttia, puistojen miehellä juomisessa ei ole kyse enää hauskanpidosta vaan selviytymisestä. Mies ei pidä enää yhteyttä lapsiinsa, ei tiedä edes tulleensa vaariksi. Kyllä siinä mielestäni on lohduttomuutta yllin kyllin, vaikkei ihan rankimman kautta mennäkään.

    Minäkin ajattelin äidin ehkä tehneen itsemurhan. Kuten SK kirjoitti, vanhemmat olivat keskenään aivan erilaisia persoonia. Ehkä äitiä kyllästytti olla aina se ikävä ihminen, vahtia miehensä alkoholin käyttöä ja nalkuttaa siitä. Isän keksiessä Väinölle hienoja leikkejä jäi äidille kaikki arkityöt hoidettavaksi, varmasti myös lasten kasvatus kieltämisineen ja rankaisemisineen. Käytännössä hän teki ratkaisut lastensa elämästä kuin yksinhuoltaja, vaikka mies elatukseen osallistuikin. Aivan kuin äiti saisi tavallisen arjen ja isä retkiviikonloput, kuten avieroperheissä helposti käy. Tähän päälle vielä miehen jatkuva uskottomuus, jota tämä ei tainnut edes peitellä kovin hyvin.

    Kuten L.L ja P.M., minäkin pidin kovasti Veepeestä. Ihana ystävä, jolle ei tarvitse lainkaan teeskennellä ja jolle ujonkin ihmisen on helppoa puhua. Mistähän sellaisia saisi? Toisaalta en ollut ehkä niin kovin vakuuttunut kohtauksista Navetassa, en oikein osannut kuvitella tällaista paikkaa Saloon, tai kai ylipäänsä minnekään.

    Loppu tuntui pienoiselta lässähdykseltä, sillä se oli epäuskottava. En näe Hänkille noin valoisaa tulevaisuutta. Muuten pidin Hautalan kirjasta kovasti. Eri kerrontatekniikkojen ja ajan vaihtelu ei haitannut minua, pikemmin se tällä kertaa toimi oikein hyvin. Olen kyllä samaa mieltä Sirkka K:n kanssa siitä, että välillä olisi hauska lukea kronologisestikin etenevää uutta kirjallisuutta…

    Lopuksi kiitos kirjastolle verkkolukupiiristä! Mukavaa, että me ulkopaikkakuntalaisetkin voimme näin osallistua. Tämäkin kirja olisi näet jäänyt minulta lukematta ilman lukupiiriä.

    Jenni

    1. Kirja on nyt luettu loppuun ja kirjan kannet pistetty kiinne muutama viikko sitten. Loppu kyllä vähän lässähti… vaikka aluksi kirja vetäisi niin intensiivisesti mukaansa. Jälkeenpäin ajatellen kokonaiskuvana hyväntuulinen kirja vaikeista asioista. Ei mitään monimutkaista.
      Minulle tuli ”varma näkemys”, että äiti teki itsemurhan miehen juopottelevaan elämään kyllästyneenä. Tämän vuoksi Eeva -sisko sitten ei halunnut ollaa misään tekemissä isänsä kanssa, syytti isää äidin kuolemasta. Loppuratkaisuun olin kyllää vähän pettynyt, ei tuntunut uskottavalta.

      Uutta kirjaa odotellessa! Sirkka K.

  11. Hienoja huomioita ja analyyseja on tänne taas tullut! Kuten SK nosti esille, Hautala oli hienosti kertonut toisten naurattamisen ilosta. Komiikkahan on kuolemanvakava laji. Perusujolle ihmiselle ne hetket kun saa ympärillä olevat ihmiset nauramaan kertomalleen jutulle (ja on varma, etteivät he naura kertojalle;)) ovat hienoja hetkiä.

    Ja junan ravintolavaunun tunnelmasta minulle tulee mieleen laivaristeily pienoiskoossa? Joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä ”sidottuna” matkantekoon ja yhteiseen tilaan lähdön ja tulon välissä, tietoisina siitä, että todennäköisesti kanssaihmisen kanssa jaetaan vain tämä lyhyt hetki.

    Väinön äidin osa oli tosiaan olla huoltomestarina, hänen ääntään ei saatu ollenkaan saman lailla kuuluville kuin isän. Mahdollinen itsemurha voisi selittyä mielenterveyden järkkymisenä, mutta tästä ei annettu tekstissä mitään viitteitä. Henkilökuva jäi harmillisen ohueksi.

    Jenni kommentoi, että Navetta baarina ei ollut kovin uskottava – nyt kun ajattelen asiaa niin olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Siellä tapahtunut tapaaminen entisen tyttöystävän kanssa oli sen sijaan kuvattu aika hauskasti – katsoikohan kukaan pari viikkoa sitten tullutta dokumenttia A Complete History of My Sexual Failures, jolla oli hyvät hetkensä. Siinähän kolmikymppinen mies yrittää haastatella ex-tyttöystäviään siitä, mikä heidän suhteessaan on mennyt pieleen…

    Katja V.

  12. Ihmeen hyvin tempaisi mukaansa, vaikka en monesti niin näistä nykykirjailijoista innostu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tosin en ole myöskään mikään intohimoinen kirjojen lukija, joten tämä hieno systeemi ehkä saa innostumaan enemmän lukemaan.

    Lyhyttä, nasevaa, helppolukuista tekstiä, nykyajan puhekieltä tavallisen ihmisen ”pienestä” elämästä, mielenkiinto pysyi hyvin yllä.
    Huumorintajua kurjuudenkin keskellä, tarkkanäköistä havainnointia. Lauserakenteet mielenkiintoisia muistellen omia äidinkielentunteja aikoinaan, joka on ilmeisesti syöpynyt hyvin loppuiäksi.

    Alkoholismista kirjoittaminen on arka ja vaikea aihe, vaikka onhan siitä paljon tekstiä. Tässä kirjassa se sai ehkä jotenkin sympatiaakin, mitä itse en ole pystynyt kokemaan aiheen tiimoilta.

    Lähipiirissäni on yksi, joka on kertonut lukevansa Bukowskia, ja kun se nyt tässä tuotiin niin vahvasti esiin, pitänee joskus ottaa lukemistoon.

    RK

  13. Syyskuun kirjaa jo tarjotaan, mutta minulta vielä Hautalakin kommentoimatta… ”Salon” jälkeen tämä ”Paluu” oli minulle hienoinen pettymys, eikä Hautala yltänyt mielestäni yhtä hyvään ja uskottavaan kerrontaan kuin esikoisessaan. Toisaalta tuota uskottavuutta etenkin isän suunnanmuutoksen osalta pohtiessani tajusin, etten oikeastaan tiedä kovinkaan montaa tarinaa alkoholistin toipumisesta. Niitä toisia sitten kyllä loputtomasti. Ehkä oma puolueellisuuteni teki näin ollen mahdottomaksi uskoa isän täyskäännökseen? Ehkäpä tällaisetkin tarinat ovat mahdollisia ja realistisia, vaikken niistä tiedäkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s