18.6. Haggada seikkailee

Kirjan kansa
Geraldine Brooks
Tammi, 2009

 

Geraldine Brooks on sepittänyt harvinaisen mukaansa tempaavan kertomuksen arvokkaan juutalaisen haggadan matkasta läpi vuosisatojen Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu paljolti Sarajevon Haggadana tunnetun, hepreankielisen pyhän kirjan vaiheisiin.

Tarina alkaa vuonna 1996 sodan runtelemasta Sarajevosta ja etenee käänteisesti 1480-luvun Espanjaan. Vaikka haggada pelastuu esikuvansa tavoin mm. katolisen kirkon inkvisitiosta ja Toisen maailman sodan natsimiehityksestä, sen omistajien ja suojelijoiden kohtalot ovat karuja.

Haggadan tarinan rinnalla kulkee kertomus konservaattori Hanna Heathin elämästä. Kirjoittaja on ilmeisen hyvin perehtynyt vanhojen kirjojen konservointiin, sillä itse konservointityön ja -tutkimusten kuvaukset olivat mielestäni todella kiehtovia ja hyvin kirjoitettuja. Sen sijaan Hanna Heathin persoona oli kuvattu minun makuuni aivan liian kliseiseksi ja henkilökohtainen elämä turhan melodramaattiseksi.

Joka tapauksessa tässä oli pitkästä, pitkästä aikaa kirja, joka teki mieli lukea ahmien kerralla loppuun! Jos olet pitänyt esim. Tracy Chevalierin kirjoista Tyttö ja helmikorvakoru tai Neito ja yksisarvinen, suosittelen ehdottomasti Kirjan kansaa.

Ira Palvanen

Kirjan kansa Ratamossa

Sarajevon Haggada englanninkielisessä Wikipediassa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s