Veriruusut
Kanto, Anneli
Gummerus, 2008
Veriruusut on koskettava ja hienosti kirjoitettu dokumentaarinen romaani Valkeakosken ja Tampereen naiskaartilaisista sisällissodan aikana.
Toki talven ja kevään 1918 tapahtumat ovat historiankirjoista tuttuja, mutta Anneli Kanto osaa hienosti tuoda tavallisten ihmisten kohtalon lähelle lukijaa. Tässä auttaa myös mainio murrekieli ja muutenkin osuva sanankäyttö. Näkökulma on punakaartilaisten, mutta heidänkään julmuuksiaan ei unohdeta. Molemmin puolin sokea raivo, uhma ja epäinhimillisyys pääsivät voitolle siitä ihan tavallisesta Matista tai Martasta.
Valkeakoskella päähenkilönä on vain viisitoistavuotias Sigrid, joka ystävänsä Martan kanssa liittyy punakaartiin yleisen innostuksen kiihdyttämänä. Tampereella punaisten kohtaloita seurataan kolmen ystävättären, Lempin, Lauhan ja Martan kokemusten kautta. Naisten murheet ja ilonaiheet ovat ikiaikaisia, ja Kanto osaa henkilökuvauksen. Välillä tapahtumien kuvaukset ovat hyvinkin raakoja, mutta kerronta ei tästä kärsi. Loistava, ajatuksia herättävä, surullinen romaani.
Kirjan luettuani törmäsin sattumalta Pekka Elomaan ja Jouni Kemppaisen valokuvateokseen Paha maisema. Elomaa on kuvannut sisällissodan taistelu- ja teloituspaikkoja, joista monet esiintyvät myös Veriruusut -kirjassa.
Nyt niin arkiselta näyttävät maisemat ovat olleet monen viimeinen lepopaikka. Kuvien rinnalla on tuokiokuva paikan tapahtumista. Toki niitä hyvyyden ja armon hetkiäkin sisällissodassa on ollut, mutta valitettavasti niin monessa tapauksessa ihminen on ihmiselle susi.
Katja Valjakka
Lukuvinkkeli 