Verkkolukupiiri: tammikuun kirja
joulukuu 23, 2011 at 3:36 pm 10 kommenttia
Atwood, 
Margaret
Herran tarhurit
Otava, 2010
Joulukiireiden keskeltä voi pian rauhoittua jälleen lukemaan, välipäivinä kerkeää hyvin kirjastoon! Otetaan vuoden alkuun luettavaksi Margaret Atwoodin parin vuoden takainen dystopia eli tulevaisuuden uhkakuva nimeltä Herran tarhurit.
Atwood on kirjailija, joka jättää lukijan omalle tulkinnalle usein paljon tilaa. Lisäksi hänen henkilöhahmonsa ovat mielestäni harvoin yksilöinä kosketttavia, Atwood on suurien tarinoiden ja kokonaisuuksien luoja.
Atwoodin ekokriittinen kirja sijoittuu tulevaisuuteen, ja keskiössä on Herran tarhurit-niminen ekologisten toisinajattelijoiden yhteisö, jonka jäsenten elämää kirjassa seurataan kahdella aikatasolla. Välillä eletään ajassa “vedettömän tulvan” eli tuhoisan viruspandemian jälkeen, välillä taas taustoitetaan tapahtumia. Scifiä siis, vaikka Atwood itse ei kuulemma halua käyttää tätä käsitettä kuvaamaan omia kirjojaan.
Herran tarhurit on sisarteos vuonna 2003 ilmestyneelle Oryx ja Crake-kirjalle, mutta itse en tuota ollut lukenut. Tämän jälkeen aion kyllä vilkaista myös tuon aiemmin ilmestyneen, mutta Herran tarhureita on hehkutettu “Nobel-tasoiseksi”, ja en nyt ihan niin korkealle tätä arvostanut. Mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen kirja kuitenkin!
Oikein rentouttavaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille lukupiiriläisille ja blogia seuraaville!
Katja Valjakka
Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa
Kategoria/t: Verkkolulupiiri. Avainsana/t: scifi, verkkolukupiiri.
1.
Esa Koukkari | joulukuu 28, 2011 6:36 pm
Hei Katja!
Sain tänään Pyhännän kirjastosta vastauksen kirjatarjoukseeeni: “Meillä ovat jo kirjasi ja ne ovat hyvin suosittuja”.
Todella kirjani löytyvät lähes kaikista Pohjanmaan, Kainuun ja Ylä-Savon kirjastoista.
Onko mahdollista, että Verenperintö pääsee lähitulevaisuudessa Lukuvinkkeliin?
Hyvää vuodenloppua ja Onnellista uutta vuotta!
Esa
2.
Saako osallistua nimimerkillä? | tammikuu 5, 2012 6:00 pm
Mielenkiintoista tutustua tähän kirjallisuuden lajiin, jota en aiemmin olekaan lukenut! Kiitos kuluneesta vuodesta verkkolukupiirin vetäjille ja osallistujille ja hyvää alkanutta vuotta!
3.
Nimetön | tammikuu 18, 2012 4:34 pm
Hei, onneksi minun ei (luultavasti) elää tulevaisuudessa, jos se on sellainen, miksi Atwood sen kirjassaan kuvaa. Pelottavaa! Kuvaus on hyvin uskottava. Ja kieli hyvää. Toivotaan, että rakkaus kaiken voittaa…
P.M.
4.
Nimetön | tammikuu 19, 2012 5:01 pm
Saa toki osallistua nimimerkillä, tervetuloa vain mukaan keskusteluun kaikki kiiinnostuneet!
Atwoodin kieli tosiaan on minunkin mielestäni nautittavaa. Luin jostain, että kirjailijatar ei halua teostaan luokitella scifiksi, mutta kyllä tämä minun mielestäni science fictionista hyvin käy…
Luen paraikaa Johanna Sinisalon romaania Enkelten verta, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen ja käsittelee samoja teemoja. En vielä tiedä voiko suositella, mutta kerron sitten!
Katja V.
5.
Potentiaalinen letinvaihtaja | tammikuu 21, 2012 11:30 pm
Yllätyin myönteisesti Atwoodkiin monikerroksisesta kerronnasta. Mistä lienen saanut harhakuvitelman, että hän kirjoittaisi steriiliä ja raskasta tekstiä. Tämähän oli miellyttävää ja viihdyttävää luettavaa etenkin jos hyppäsi yli ilmeisesti pakolliset väkivaltakohtaukset. Maailman tulvanjälkeinen synkkyys ei saanut yliotetta, kun luin kirjan pääasiassa tarhurien lempeän uskonnollisen yhteisön historiikkiina ja liikkeen muutamien jäsenien uskonnollisen kehityksen ja identiteetin kuvauksena. Minulla oli luettavana myös Ilkka Sipilän palkittu Maailma on Jumalan ruumis, enkä voinut olla löytämättä yhtäläisyyksiä Sipilän ylistysrukouksista luomakunnalle ja tarhurien virsistä. Muitakin ekoteologeja tuli mieleen Fransiskus Assisilaisesta alkaen. Esikuvia henkilöhahmoille voisi kai löytää mistä tahansa uskonnollisesta yhteisöstä. Toby on esimerkki käytännöllisestä järki-ihmisestä, joka tulee mukaan liikkeeseen vaikka ei olekaan kokenut nk. herätystä ja kääntymystä, mutta kotiutuu tarhurien elämäntapaan ja oppeihin ja kasvaa kuin huomaamatta liikkeen aidoksi kannattajaksi, jonka varassa se jatkaa toimintaansa katastrofin jälkeenkin. Kirjan loppu antaa kaikesta huolimatta mahdollisuuden uskoa selviytymiseen ja elämän säilymiseen. Ehkä jatkoa on luvassa? En ole vielä ehtinyt katsoa rinnakkaisteosta, mutta haluan tietää enemmän näistä hauskoista vaikkakin tarhurien paheksumista BioLeteistä ja lemmaksista, joiden englanninkieliset vastineetkin lienevät yhtä nokkelia ja humoristisia. Onko kukaan tutustunut kirjaan alkukielellä?
6.
Potentiaalinen letinvaihtaja | tammikuu 24, 2012 8:59 pm
Kommentoin omaa kommenttiani. Selattuani rinnakkaisteosta Oryx ja Crake, joka on astetta kolkompi tarina, vailla pehmennyksiä, ymmärsin Herran tarhurien lopun. Kulkue, joka lähestyi oli tietysti Craken kehittämiä sinisiä muuntogeenisiä ihmisiä, joilta Crake ei pystynyt poistamaan laulamista (kuten ei uskonnollisuuttakaan). Jatkossa heistä varmaan tulee yhdessä eloonjääneiden tarhurien kanssa uuden ihmiskunnan esivanhampia.
7.
LIBRARY LOVER | tammikuu 22, 2012 8:01 pm
En tiedä passaisiko minun edes tuoda tätä ilmi mutta minuun Atwoodin kirja ei kolahtanut. Jätin kirjan lukemisen kesken sivulle 218.
Miksi näin? Lukiessani odotin jotakin tapahtuvaksi (tekstissä
), jotakin käännekohtaa, joka olisi saanut mielenkiintoni heräämään… Tätä ei sitten pettymyksekseni tullutkaan. Tykkään ihmissuhdedraamoista sekä ihmismielen kuvauksista kirjallisuudessa mutta en löytänyt tästä oikein sitäkään.
Scifiä olen lukenut vähän (mm. Sinisalo, Pratchet) ja väkisinkin vertasin mielessäni tätä kirjaa – jota myös itse pidin “aikuisten scifinä” – aiemmin lukemaani. Ja, sori vaan, tämä nyt sitten oli mun mielestäni tylsää! Actionia jäin kaipaamaan.
Onnittelut heille, jotka lukivat teoksen loppuun!
Kaikella ystävyydellä seuraavan lukupiirikirjan julkistamista odotellen:
Marjo-Kaisa
8.
LIBRARY LOVER | tammikuu 22, 2012 11:43 pm
Eihän Pratchet olekaan scifiä vaan fiktiota!!!
9.
Jenni | tammikuu 28, 2012 5:56 pm
Pidin tästä valtavasti, mutta minä en ehkä ole ihan puolueeton arvioitsija, sillä pidän yleensäkin Atwoodin kirjoista. Oryxin ja Craken lukemisesta on sen verran aikaa, etten muista kirjasta kovinkaan paljon. Olisi ehdottomasti kannattanut kerrata se ensin ja lukea tämä vasta sitten, jotta olisi saanut Herran tarhureista kaiken irti. Nyt ei aika riittänyt siihen, ja olihan tämä monikerrokinen luettava jo näinkin.
Erityisesti pidin siitä, miten paljon yksityiskohtia Atwood on luonut. Aatami ensimmäisen saarnat ja Herran tarhureiden virret olivat tästä oiva esimerkki. Tietääkseni nuo virret on jopa sävelletty ja levytetty. Eli minä taisin pitää juuri niistä seikoista, jotka olivat Library Loverista tylsiä.
10.
Nimetön | helmikuu 2, 2012 12:14 pm
Joudun komppaamaan Library Loveria, joskaan itse en ole päässyt vielä edes sivulle 218. Ihan aluksi kiinnostuksen ylläpitämiseksi riitti tulvanjälkeisten olosuhteiden kuvaus ja tarhureiden filosofiaan tutustuminen, mutta sen jälkeen olen niinikään odottanut jotain sellaista tapahtuvaksi, että mielenkiintoni pysyisi yllä. Mutta ilmeisesti turhaan. Tällä hetkellä mitään intoa tarttua Atwoodin teokseen ei ole, mutta sinnikkäästi uusin silti lainan. Ajattelen kuitenkin, että lukupiirin hauskuus on juuri tässä, että kirjat herättävät meissä erilaisia reaktioita ja siksi keskustelua.