Archive for syyskuu, 2009

18.9. Valheita ja varkauksia

Locke Lamoran valheet
Scott Lynch
WSOY, 2006

lockelamora

Locke Lamoran valheet on Scott Lynchin valloittava fantasiaseikkailu, johon tyylilajiin epäluuloisestikin suhtautuvan kannattaa tutustua. Fantasiaelementtinä kirjassa on lähinnä kuvitteellinen tapahtumaympäristö, kaupunkivaltio Camorr, joka muistuttaa 1800-luvun Venetsiaa.

Ytimeltään kirja on traagisiakin piirteitä omaava veijaritarina, jonka juonenkäänteet tempaavat mukaansa. Kirjan alku tosin on vähän jähmeä, ja teos unohtui useammaksi päiväksi yöpöydälle, ennen kuin juoni otti tulta alleen. Kannattaa kuitenkin sinnitellä!

Pääosassa seikkailee mestarivaras Locke Lamora, joka elää apureineen julkisivuna toimivan luostarin alla sijaitsevissa holveissa. Varkaiden lokoisat päivät kuitenkin päättyvät, kun näyttämölle saapuu todellinen konna, Harmaaksi kuninkaaksi itseään kutsuva katkeroitunut mies.

Vuonna 2006 ilmestyneen teoksen elokuvaoikeudet on jo myyty ja kirja on käännetty useille kielille. Kirjailija kaavailee tarinalle myös useita jatko-osia. Niitä kyllä jää odottamaan ihan mielenkiinnolla, sen verran viihdyttävä tarina Camorrin kaupungin varkaista on.

Kirjan saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Katja Valjakka

Add comment syyskuu 18, 2009


Blogroll

Paikalliset

Arkisto

Avainsanat

aikalaisromaanit avaus bangladeshilaiset Banglatown Brick Lane elämäkerrat esikoisromaanit eunukki fantasia Goodwin Hanna historiallinen kirjallisuus Irlanti Irlantilainen aamiainen Istanbul Janitsaaripuu Jason Joulu julkaisu jännityskirjallisuus kertomakirjallisuus käsityöt lapset liikunta Lontoo media Monica Ali muukalaisviha Nazneen näyttelyjulkaisut opettaja perhe puutarha rakkaus runot Sarah Waters sarjakuvat sisustus sota tietokirjallisuus tietokirjat toinen maailmansota Tuuri Yashim yövartio

Tilaa RSS-syöte