Archive for kesäkuu, 2009

29.6. Lapsia ja vanhempia

Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa
Dorrestein, Renate
WSOY, 2009

dorresteinpojallani

Kahden teini-ikäisen äiti Heleen kärsii kuumista aalloista ja kuivuudesta, sinänsä mukava aviomies enimmäkseen ärsyttää ja perheyrityksen pyörittäminen vaatii osansa arjesta. Heleenin alamäki alkaa kun hänen virkeä, 8-kymppinen äitinsä saa aivoinfarktin ja dementoituu hetkessä. Vaikka Heleen käy päivittäin katsomassa äitiään laitoksessa, tuntee hän siitä huolimatta syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Samalla äidin avuttomuus ja arvaamaton käytös palauttavat mieleen muistot lapsuuden laiminlyönneistä.

Nimen perusteella odotin hilpeää tarinaa keski-ikäisen naisen ruuhkavuosista, joten taisin hieman pettyä kirjan arkiseen surkuhupaisuuteen. Teksti kyllä huvittaa, naurattaakin, mutta on samalla vakava ja kovin todenmakuinen. Lukija ei voi olla pohtimatta vanhempiensa, tai omaa, ikääntymistään. Miten vanhemmat pärjäävät ja kuinka heidän hoitonsa tarvittaessa järjestyy? Entä miten haluaisi itseään kohdeltavan kun on liian vanha ja heikkokuntoinen huolehtimaan itsestään?

Ira Palvanen

saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Add comment kesäkuu 29, 2009

10.6. Tiilikujalla

Brick Lane
Ali, Monica
Otava, 2005

brick lane

Brick Lane on Monica Alin hieno esikoisteos, jonka pääteemoina ovat rakkaus ja siirtolaisuus. Nimensä kirja on saanut Lontoon bangladeshilaisyhteisön, ”Banglatownin”, sydämen muodostavasta kadusta East Endissä.

Brick Lane kertoo Nazneenista, joka naitetaan 18-vuotiaana nelikymppiselle Chanulle. Samalla Nazneen jättää kotikylänsä ja muuttaa lontoolaiseen lähiöön. Nazneen on kasvatettu olemaan kiltti tyttö ja hyvä muslimi. Hän jättäytyy kohtalon huomaan, ja vasta miltei kahdenkymmennen avioliittovuoden jälkeen havahtuu tekemään omia ratkaisujaan. Perheenäiti aloittaa ”sattuman oikusta” suhteen nuoreen Karimiin, joka on poliittisesti aktiivinen. Suhde on murroskohta hiljaisen Nazneenin elämässä, jota peilataan myös villikkosisaren kokemuksiin vanhakantaisessa Bangladeshissa. Kirjeet kulkevat kilometrien ja kulttuurien välillä ja antavat kontrastia Nazneenin arkiselle “lähiöelämälle”.

Monica Ali jättää kerronnassaan paljon lukijan mielikuvituksen varaan, joten kirja tarjoaa lukijalle sopivassa määrin sulateltavaa ja pohdittavaa. Se on myös mielenkiintoinen kurkistus bangladeshilaissiirtolaisten elämään länsimaissa.

Katja Valjakka

Saatavuus Ratamo-kirjastoissa

Add comment kesäkuu 10, 2009


Blogroll

Paikalliset

Arkisto

Avainsanat

aikalaisromaanit avaus bangladeshilaiset Banglatown Brick Lane elämäkerrat esikoisromaanit eunukki fantasia Goodwin Hanna historiallinen kirjallisuus Irlanti Irlantilainen aamiainen Istanbul Janitsaaripuu Jason Joulu julkaisu jännityskirjallisuus kertomakirjallisuus käsityöt lapset liikunta Lontoo media Monica Ali muukalaisviha Nazneen näyttelyjulkaisut opettaja perhe puutarha rakkaus runot Sarah Waters sarjakuvat sisustus sota tietokirjallisuus tietokirjat toinen maailmansota Tuuri Yashim yövartio

Tilaa RSS-syöte