Archive for toukokuu, 2009
27.5. Aikamatkoja Istanbuliin
Janitsaaripuu
Goodwin, Jason
Karisto, 2006
Monitaitoinen, arvostettu eunukki Yashim kutsutaan selvittämään nuoren kadetin kuolemaa. Samaan aikaan sulttaani Mahmud II:n haaremissa murhataan jalkavaimo ja sulttaanin äidin jalokivet katoavat. Myös Yashimin ystävät, puolalainen diplomaatti Palewski ja transvestiittitanssijatar Preen, joutuvat mukaan murhatutkimuksiin.
Jason Goodwin käyttää dekkarissaan hyväkseen historiallisia faktoja ja miljöönä murenevan Osmanien valtakunnan eksoottista pääkaupunkia Istanbulia, joka vuonna 1836 on kiireinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen. Tapahtumapaikat, mm. Topkapin palatsi ja Hagia Sofia, ovat edelleenkin olemassa ja merkittäviä turistinähtävyyksiä.
Janitsaaripuuksi nimetyn ikivanhan plataanin tynkäkin on ollut pystyssä vielä ainakin vuonna 1947, koska Mika Waltari mainitsee sen vuotta myöhemmin ilmestyneessä matkakirjassaan Lähdin Istanbuliin.
Eunukki Yashim Togalun tutkimuksista lisää voi lukea sarjan toisesta kirjasta Käärmekivi (2008). Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1838 ja ensimmäiseksi hengestään pääsee ranskalainen arkeologi.
Ira Palvanen
Tutustu em. kirjojen saatavuuteen Ratamossa
Add comment toukokuu 27, 2009
18.5. Irlantilainen aamiainen
Tuuri, Hanna
Irlantilainen aamiainen
Otava, 2009
Suomalaiset usein rakastuvat Irlantiin jos siellä pääsevät vierailemaan. Myönnän, että kuulun tähän ryhmään, ja siksi ilahduinkin Hanna Tuurin kirjasta Irlantilainen aamiainen – kertomuksia vihreältä saarelta. Se on mukava makupala nojatuolimatkalle luettavaksi kaikille smaragdisaareen ihastuneille.
Steinerkoulun opettajana aiemmin toiminut Tuuri päätti hypätä oravanpyörästä ja lähti opiskelemaan puutarhanhoitoa Irlantiin. Nyt Tuuri asustaa syrjäisessä Mayon kreivikunnassa irlantilaisen miehensä kanssa ja pyörittää puutarhakoulua.
Sateisessa ja sumuisessa maailmankolkassa Tuuri osallistuu pyhimysten paraatiin, kiintyy iäkkääseen naapuriinsa ja oppii niin itsestään kuin irlantilaisesta elämänasenteesta. ”Irlannissa mikään ei ole yksiselitteistä tai yksinkertaisesti toimi. Kaikki kuitenkin järjestyy sitten kun on pakko”…
Katja Valjakka
Add comment toukokuu 18, 2009

