Archive for maaliskuu, 2009
31.3. Jotain mätää Tanskanmaalla…
Joka silmää räpäyttää, pelkää kuolemaa
Romer, Knud
Avain, 2008
Knud Romerin esikoisteos on osin omaelämänkerrallinen tilitys tanskalais-saksalaisen pojan kasvuvuosista ahdasmielisessä pikkukaupungissa. Kirja aiheutti kohun ilmestyessään Tanskassa 2006, sillä vuosikymmenien yli varjonsa heittänyt saksalaisvihamielisyys oli aihe, josta mielellään olisi vaiettu.
Knudin äiti Hildegard tuli sodan jälkeen Nykoping Falsteriin töihin, ja vastoin kaikkia suunnitelmiaan rakastui tanskalaiseen vakuutusvirkailijaan. Pariskunta eli pitkään kaksin ja Hildegardin henkireikänä toimivat säännölliset vierailut sukulaisten luo Saksaan.
Pojan syntymä toi iloa, mutta yksinäisyys vain syveni. Nurkkapatrioottisen kaupungin asukkaat eivät antaneet saksalaisille anteeksi. Halveksunta kohdistui Knudin äitiin ja pisaroi väkevänä myös tämän pojan päälle.
Oman lapsuutensa koitoksien lisäksi Romer luotaa myös lähisukunsa historiaa. Isoäitien ja -isien tarinat kerrotaan muistojen sirpaleina, huumoria ja magiikkaa unohtamatta. Kieli ja kerronta ovat kerta kaikkiaan nautittavia ja aihe tärkeä ja puhutteleva. Suositeltava lukukokemus!
Katja Valjakka
Add comment maaliskuu 31, 2009
25.3. Kivaa tekemistä käsillä
Vireaho, Johanna, Tammikari, Sari
Ideoita kotiin koko vuodeksi
WSOY 2008
Ideoita kotiin koko vuodeksi saa sormet syyhyämään ja luovuuden puhkeamaan kukkaan. Mukana on helppoja ja suurempitöisiä projekteja vuodenaikojen mukaan teemoiteltuina.
Ideoita voi muokata omaan kotiin sopiviksi ja monessa työssä voi hyödyntää kierrätysmateriaaleja. Kuvitus on runsasta ja havainnollista. Kirjan voi lainata näin pääsiäistä odotellessa ja uudelleen joulun alla!
Katja Valjakka
Add comment maaliskuu 25, 2009
17.3. Kasvun kipeys
Nuotio, Eppu
Peiton paikka, Neitsytmatka, Onnellinen loppu
Otava 2003-2005
Monipuolinen Eppu Nuotio on näyttelijä ja kirjailija, ilmaisutaidon opettaja, suomentaja, ohjaaja ja näytelmäkirjailija. Vuosina 2003-2005 julkaistu ns. Varkaus-trilogia on suosittelun arvoinen matka Suomen lähihistoriaan ja ihmismielen koukeroihin.
Ensimmäisessä osassa (Peiton paikka) Varkauden Ahlströmin tehtaiden palveluksessa olevalle insinööri Lehmukselle ja hänen oudolle vaimolleen Marjatalle syntyy tytär. Isä Lehmus on riemuissaan ja kuljettaa Annukkaa tehtaallakin mukanaan. Marjatta syrjäytyy yhä enemmän, masentuu, kääntyy pois elämästä. Parisuhteen karikot käyvät ylitsepääsemättömiksi.
Toisessa osassa (Neitsytmatka) eletään 1970-lukua. Annukka on suosittu, sieväkin ja varakkaasta perheestä – kaiken pitäisi olla hyvin. Ilon pilkahduksiakin kasvukipuiluun mahtuu, mutta perhe aiheuttaa ongelmia. Äiti on huhujen kohde hiljaisessa pikkukaupungissa ja jutut isän naisseikkailuistakin alkavat kiertää.
Onnellisessa lopussa Annukka elää itsenäistä elämää 2000-luvun alun Helsingissä. Lopun onnellisuudesta voidaan toki olla montaa mieltä…
Nuotion kirjoitustyyli tuo mieleeni Orvokki Aution ja Pirkko Saision. Elämän raadollisuus maalataan pehmein siveltimenvedoin, ajankuva on kiehtova. Itse tutustuin Eppu Nuotioon proosakirjailijana vasta nyt, ja tuttavuus oli positiivinen yllätys.
Katja Valjakka
Add comment maaliskuu 17, 2009
2.3. Naistenpäiväksi vahvaa draamaa
Sydämeni Inés
Allende, Isabel
Otava, 2009

Vaikkakaan Sydämeni Inés ei aivan yllä Isabel Allenden parhaimpien teosten tasolle, se on vahva ja monipuolinen kuvaus naisen ja valtion historian kietoutumisesta toisiinsa.
Tositapahtumiin perustuva kirja avaa lehtensä Espanjasta, jossa hekumallisen, mutta ailahtelevaisen aviomiehen jättämä Inés Suaréz päättää matkustaa miehensä perässä uudelle mantereelle, tarunhohtoiseen “Intiaan”. Päästyään Peruun Inés saa tietää miehensä kuolleen. Hän tienaa elantonsa niukasti mutta kunniallisesti, kunnes kohtaa elämänsä rakkauden, konkistadori Pedro Valdivian. Yhdessä he lähtevät kohti maailman ääripäätä, Chileä.
Allende kuvaa sekä konkistadorien, että intiaanien raakuuksia suoraviivaisesti, eikä kirja sorru hempeilyyn missään vaiheessa. Aihevalinta on kiinnostava ja Allende kirjoittaa elävästi. Aineksia vain olisi ollut tuplasti pidempäänkin romaaniin.
Katja Valjakka
Add comment maaliskuu 2, 2009


